Timo Soini: Tasa-arvo edellyttää ennakkoluuloista luopumista

Loviisa Läärä 7.8.2015 17.50 Ihmiset 0 kommenttia

Soini

Partiotyttöjen maailmanliiton tukijärjestön konferenssissa keskustellaan naisten aseman parantamisesta ja naisjohtajien merkityksestä yhteiskunnalle. Ulkoministeri Timo Soini avasi konferenssin puheenvuorollaan.

Tampereella on parhaillaan käynnissä partiotyttöjen maailmanliiton tukijärjestön Olave Baden-Powell Societyn kansainvälinen konferenssi. Sen teemana on Partiotytöt – tulevaisuuden johtajia. Konferenssi on kerännyt Tampere-taloon viikonlopuksi 250 partio- ja yhteiskuntavaikuttajaa 30 maasta ympäri maailman. Ohjelma sisältää paneelikeskusteluja ja työpajoja, joissa keskustellaan muun muassa tasa-arvosta ja partioliikkeen johtajakasvatuksellisesta roolista.

Konferenssin avasi ulkoministeri Timo Soini. Avajaispuheessaan Soini puhui sukupuolten välisen tasa-arvon puolesta sekä kansainvälisellä tasolla että Suomessa. Hän painotti naisten oikeuksien oivaltamisen tuomaa taloudellista hyötyä yhteiskunnalle sekä koulutuksen merkityksellisyyttä naisten urakehityksille. Soinin mukaan naisia tarvitaan nykyistä enemmän paitsi poliittiseen päätöksentekoon myös muille johtopaikoille.

11800039_10153559274844640_2444397094902840051_n Soini pitää Suomea maailman mittakaavassa tasa-arvoisena maana.

– Erilaisia pullonkauloja on toki vielä olemassa, mutta kyllä me olemme parhaasta päästä. Suomessa on aika vähän ihmisiä, jotka ihan oikeasti ajattelevat, että tytöt ovat vähempiarvoisia kuin pojat, Soini sanoo.

Soini näkee partion roolin tasa-arvoisen maailman rakentamisessa merkittävänä. Hän on toiminut itsekin aikanaan vartionjohtajana partiolippukunta Olarin Eräkotkissa. Entisenä partiolaisena Soini on sitä mieltä, että yhdessä tekeminen on mainio tapa osoittaa arjessa, mitä tasa-arvo on.

– Ymmärtääkseni partioliike on hyvä esimerkki siitä, että vaikka tytöt ja pojat ovatkin ikään kuin erikseen, niin ollaan kuitenkin yhdessä, Soini pohtii.

Vain pätevyydellä tulee olla merkitystä

Konferenssissa keskustellaan paljon naisten johtajuudesta ja etenemisestä johtotehtäviin. Soinin mielestä oikotietä johtoasemaan ei kuitenkaan ole. Työssään täytyy olla ennen kaikkea pätevä – oli sitten nainen tai mies.

– Minä olen nimenomaan mahdollisuuksien tasa-arvon kannattaja, enkä kiintiöihminen. Naisilla ja miehillä pitää olla yhtä hyvät saumat, Soini summaa.

Naisten ja miesten välisen tasa-arvon toteutumisen suurimmaksi esteeksi Soini mainitsee eriasteiset ennakkoluulot. Oli kyse sitten kulttuurillisesta perusta tai mistä tahansa, ovat ennakkoluulot asia, joka hänen mielestään pitää saada muuttumaan. Muutos asenteissa edellyttää kuitenkin oikeanlaisen filosofian omaksumista.

– Kun ymmärretään se, että jokainen ihminen ja jokainen elämä – poika tai tyttö – on yhtä arvokas, voidaan päästä eteenpäin. Matkalle tarvitaan toki erilaisia rakenteita ja kannustuksia, Soini sanoo.

Teksti: Loviisa Läärä, kuvat: Juho Vainio

Kommentoi