Mistä tietää, että on Johtajatulilla? Vessajonoa suositumpi on kahvijono

Partiojohtaja 3.9.2015 13.32 Ilmiöt ja tapahtumat 3 kommenttia

Mistä myös tietää olevansa Johtajatulilla? Farkkujen prosenttiosuus housuvalikoimasta on korkeampi kuin koskaan. Kun esimerkillisen pukeutumisen kohdeyleisö puuttuu, voi johtajakin höllätä.

Perjantaina puolijuoksin töistä kesäkämpälleni, survoin omaisuuteni rinkkaan ja ikeasäkkiin, vaihdoin toimistoasuni goretexiin ja smart casualit kenkäni lenkkitossuihin. Vesipullo täyteen, huivi kaulaan ja valot kiinni – nyt on hoppu Johtajatulille!

Helsinki-Hämeenlinna-Evo-väli kulki joutuisasti, jopa niin joutuisasti, että pääsimme autoseurueemme kanssa himoitulle P1-parkkipaikalle, Kilkkeensuoran päähän. Onnestani puuttui enää trangia, joka oli matkalla Raahesta. Pohjanmaa on hyvä kotipaikka – tiedusteltuani lainakeitintä somessa, ei kulunut edes kymmentä minuuttia siihen, kun kahvinkeittovälineistö oli saatu lainaksi.

Johtajatulien ohjelma oli simppeli: perjantaina nuotiorinkejä, lauantaina työpajoja, kynttilähiljentymistä ja illallavapaavalintaista hupiohjelmaa. Välissä sopiva määrä kahvia, Roihu-hypetystä sekä vanhojen ja uusien naamojen kanssa hihitystä, käkätystä ja maailmanparannusta.

Pystytin telttani kauas päätapahtumapaikoista ajatuksella ”tämä on nyt mukavasti metsänrajassa, tuo rinne tuossa vaimentaa varmasti hyvin kaikki äänet”. Mukava metsänraja oli kumpanakin aamuna täynnä etanoita, jotka urhoollisesti mönkivät pitkin teltanreunaa, kuivumassa ollutta pyyhettä ja rinkkasuojusta. Lauantai-illan ysäridiskokin kaikui majaani niin voimallisesti, että Backstreet Boys -karaokesta puuttui enää innokas kanssalaulaja.

Taskuun jäi univelkaa ja uusi Roihu-pesti

Kun paikalla on 1600 aikuista, pyörivät pestit kätevästi. Minun palvelutehtäväkseni valikoitui melonta-avustus, jonka suoritin kanotoimalla puolisen tuntia kuun loisteessa. Kun melonnan päätteeksi vielä lämmitteli hetken viiden kiukaan telttasaunassa ja viimeisteli illan pulahtamalla järvessä, maistui uni paremmin kuin hyvin.

Viikonlopun uskaliain oli ehdottomasti mieshenkilö, joka naisjohtajuus-workshopin feminististen puheenvuorojen loppumetreillä kommentoi keskustelua ”kyllähän te naiset meitä miehiä varten meikkaatte” -lauseella. Aikuisten kesken työpajojen keskustelut säilyivät kuitenkin loppuun asti asiallisina ja osallistujien fokus kouluttajassa.

Sunnuntai-iltapäivänä junasuunnitelmat hylännyt raportoija vääntäytyi onnellisena piirin linja-auton kyytiin. Tutussa seurassa uskaltaa bussissa torkkuakin, ilman pelkoa oman aseman ohittamisesta. Taskuun jäi kolmen ihmisen univelat, lupaus Roihu-pestistä ja uutta innostusta johtamiseen.

Suomen Partiolaisten puheenjohtaja Anna Munsterhjelm kertoi viikonlopun jälkeen Facebookissa Johtajatulien saaneen ensimmäisen kipinänsä vuoden 2013 uudenvuodenaattona Thaimaassa. Suhteellisen lyhyessä ajassa kokoonsaatettu viikonloppu toimi paremmin kuin hyvin – jatkoa johtajaikäisten suurtapahtumalle soisi ainakin tämä partioreportteri.

Johtajatulilta jäi ihmetyttämään vain yksi asia. Milloin partiolaiset ovat alkaneet kiittää ohjelmasta taputtamalla? Missä on hyvä-kiva-bra? Missä oli esihuudattaja? AIV-rehu-rehu-rehu?

Teksti: Ines Sirén, kuvat: Janne Seppänen

    Sipi

    Ko-Gi -juhlassa ei muuten taputettu!

    Ehkä workshop-vetäjiä ajatellen oli turvallisempi vaihtoehto taputtaa 🙂

    Taputapu

    Minulle partiossa huutaminen liityy paljolti iltanuotioihin. Toisessa workshopissa (pitäjä partiolainen) huudettiin, toisessa (ei partiolainen) taputettiin. Taputtaminen on nopeampaa ja helpompaa. Olin iloinen, että Allsång vedettiin taputellen 🙂

    Nipa

    Olen iloinen, jos partiossa pikkuhiljaa luovuttaisiin huutamisesta. Lapsesta lähtien partiossa, ja kaiken huudon ja metelöinnin seurauksena nyt aikuisena minulla on kuulovaurio. Varmasti osittain syynä on moni muukin asia, mutta kaikissa partiotapahtumissa koko ikäni ajan monta kertaa päivässä suoraan korvaan huudettu hyväkivabra ei ainakaan ole parantanut tilannetta.

Kommentoi