Adventtikalentereiden myynti voi ahdistaa

Partiojohtaja 23.11.2015 15.32 Yleinen 0 kommenttia

Lähes jokainen partiolainen on ainakin kerran myynyt adventtikalentereita. Toiset pitävät myyntityöstä, mutta osalle vieraiden ihmisten ovien kolkuttelu on vaikeaa.

Syksyn harpattua marraskuulle alkavat ovikellot soida. Lähes jokainen partiolainen on ainakin kerran myynyt adventtikalentereita. Nykyään kalenterin voi ostaa netistä, mutta ennen ainoa vaihtoehto oli kiertää ovelta ovellle.

Toisten mielestä kalenterimyynti on hauskaa, mutta osa myy kalentereita lähinnä velvollisuudentunnosta. Salla Rantamäki myi adventtikalentereita Hyvinkään Metsätytöissä kaikkiaan neljästä viiteen vuotta. Lippukunnassa ei kenenkään ollut pakko osallistua myyntiin, mutta ryhmäpaine oli kova.

­– Loin itselleni paineen myydä kalentereita. Meillä kysyttiin, montako haluaa. Itse otin kymmenisen kalenteria vuosittain. Katsoin, mitä kaverit ottivat ja otin sen mukaan.

Myyntitykki sai kaupaksi kymmeniä kalentereita

Päinvastaiset muistot kalenterimyynnistä on heinolalaisen Kuikkavuoren pojat -lippukunnan kasvatilla Antti Kauppisella. Kauppiassukuun kuuluva Kauppinen myi parhaimmillaan 50–70 kalenteria vuodessa.

– Aktiivisimmillaan tein myyntityötä 9–12-vuotiaana. Ovelta ovelle -myyntityön tein Heinolassa, mutta muutamia kauppoja tein muuallakin Suomessa, lähinnä sukulaisten kanssa, hän kertoo.

Kalentereiden myynnissä Kauppista motivoi joulumielen tuomisen lisäksi raha. Kalentereista sai pienen provisiopalkkion itselleen.

– Viikkorahaa ei meidän perheessä tunnettu, aina piti tehdä jotain töitä, jotta sai karkki- ja leffarahaa tai mitä nyt kymmenvuotias pikkupoika haluakaan tehdä. Nykyään ei kalentereista taida provikkaa saada.

“Toisen rauhan häiritseminen ahdisti”

Nykyään sudenpennut voivat suorittaa kalenterimyynnillä Varainhankinta-jäljen ja seikkailijat Varainhankinta-taitomerkin. Rantamäen myydessä kalentereita näitä ei vielä ollut.

– Rahanhallintani ei ollut parasta. Aina hävisi jotain. Ei koskaan mitään massiivisia summia, mutta joka vuosi pulitin omista rahoistani kolmesta neljään euroa, Rantamäki muistelee.

Hän kokee olevansa sosiaalinen, mutta sanoo kalentereiden myynnin olleen ahdistavaa.

– Toisen kotiovelle meneminen ja hänen rauhansa häiritseminen ahdistaa.

Rantamäki muistelee suurimman osan ostajista olleen mukavia, mutta välillä sanottiin tylysti, ettei kiinnosta ja lyötiin ovi kiinni.

– Toinen ahdistuksen syy oli, että aloitin partion vasta viidennellä luokalla ja viisi vuotta nuorempi pikkusiskoni aloitti seuraavana vuonna. Se vaikuttaa paljon, jos on söpö pikkulapsi. Sisko oli myyntitykki, pieni ja söpö ja myi jäätäviä määriä verrattuna siihen aikaan, mitä itse myyntiin käytin, Rantamäki muistelee.

Kuudesluokkalainen Rantamäki oli myös katkera siitä, että ne, jotka myivät joka vuosi eniten kalentereita, eivät myyneet niitä itse vaan vanhemmat kauppasivat kalentereita työpaikallaan.

Positiivisia kokemuksia

Kalenterimyynnistä palkinnoksi saatavat tonttumerkit eivät Rantamäen hihaa koskaan päässeet koristamaan. Vuosittain alueen lippukunnat arpoivat kuitenkin palkintoja kalentereita myyneiden kesken.

­–Muistaakseni viittä myytyä kalenteria vastaan sai yhden arvan. Yhtenä vuonna voitin taittuvan paistolastan, Rantamäki nauraa.

Kauppinen muistelee, että hän on saanut joskus kalenterimyynnistä palkkioksi ainakin taskulampun sekä makuualustan. Negatiivisia asioita ei ole jäänyt mieleen.

– Olen sosiaalinen ja puhelias kaveri, joten en pitänyt pelottavana kulkea ovelta ovelle. Minua kohtaan käyttäydyttiin aina kohteliaasti, vaikkei olisi mitään ostettukaan.

Teksti: Riina Haapala, kuva: Jenni Lahtinen

Kommentoi