Saappaat pois ja rentoudu

Partiojohtaja 27.9.2016 11.04 Mielipiteet 5 kommenttia

Palstalla vaihtuva kolumnisti pureutuu syvälle partion ytimeen.

Leireillä usein törmää johtajiin, jotka raahautuvat savuun itku kurkussa. Nämä yksilöt eivät ole käyneet neljään päivään suihkussa, elävät kahvilla ja inhoavat tiimiään. Näillä johtajilla on upean kuuloinen pesti, jonka parissa he ovat puurtaneet viimeiset 1-2 vuotta. Leirin jälkeen he tarvitsevat viikon lomaa palautumiseen ja kolme viikkoa omaa aikaa ilman partiota. Niin houkuttelevalta kuin pikku leiri- burnout kuulostaakin, päätin viime kesänä tehdä päinvastoin. Hankin Roihulle pestin, jossa minimoin stressitason ja vastuun – olin myyjänä iltakahvilassa. Kyseinen pesti oli upeinta mitä saatoin suoda omalle partiohyvinvoinnilleni.

Pestiäni oli myydä iltaisin ruokaa ja herkkuja asiakkaille. Työaika alkoi päivällisen jälkeen ja päättyi yöllä kahden aikaan. Ennen päivällistä kahvilan staabilla oli kokous, jossa käytiin läpi illan ohjelmaa ja muuta olennaista. Työympäristönä oli hyvä musiikki, iloiset ihmiset ja loistava meininki. Ainoa huono puoli oli kipeät jalkapohjat ja alaselkä. Näitä vaivoja voi syyttää huonoista kengistä. Minulla ei ollut mitään vastuualuetta eikä suuria visioita toteutettavana. Päivärytmini sujui siis seuraavanlaisesti: heräsin muiden jälkeen, söin rauhassa aamupalan, tein mitä huvitti, söin, tein lisää mitä huvitti, kävin kokouksessa, söin ja tein töitä. Suloisen “tein mitä huvitti”-ajan ansiosta tunsin olevani kuin lomalla. Kävin Keitaalla hieronnassa, brunssilla ystävien kanssa ja suppailemassa tyynellä järvellä. Pystyin käymään suihkussa ja uimassa silloin kun halusin. Lisäksi pystyin auttamaan leirilippukunnassa, jos oli tarvetta. Tuloksena oli, että palasin leiriltä rentoutuneena kotiin. Jaksoin paremmin siviilissä ja jaksoin vielä paremmin muiden partiotoimien parissa. Otin jopa tälle syksylle uuden tyttölauman. Roihu oli ansaitsemani kesäloma, jota opiskelijana ei saa tarpeeksi usein.

Aikuisille partio on vapaaehtoistyötä ja leirit mahtavia näyttöjä osaamisesta ja puurtamisesta. Pestejä on moneen lähtöön ja mielestäni jokaisella on oikeus välillä keventää. On tervettä kieltäytyä suuritöisisistä pesteistä. Partiossa usein kannustetaan liian isojen saappaiden ottamiseen ja tekemään kaikkea, mihin ei todellakaan ole kykenevä. Tämä aiheuttaa aika usein burnoutin ja partiosta kokonaan vetäytymisen. Liian suurien saappaiden sijaan suosittelen kulkemaan välillä paljain jaloin. Terveyskirjaston mukaan paljain jaloin käveleminen parantaa vastustuskykyä, kaatumisriski vähenee ja kävelytyyli muuttuu vähemmän kehoa kuormittavaksi. Yllätyt kuinka hyvää se tekee. Saatat jopa ehtiä suihkuun ja syömään.

Teksti: Laura Kanerva, kuva: Mari Purhonen

Kirjoittaja on Partiojohtajan toimittaja, joka yrittää päästä eroon ylisuorittamisesta.

 

    Juha Kosonen

    Onneksi oli Keidas!!!

    Peppe

    Minä tein (melkein) samalla tavalla. Päkerrän normaalisti lippukunnan sihteerinä paperipartion parissa eikä mene viikkoa ilman jotain partiojuttua. Roihulle otin pestin, jossa olin päiväkodin aukioloaikoina (lapsi 4 vee oli siellä) tekemässä sitä mitä muut käskivät. Tapasin uusia ihmisiä ja kokeilin uusia juttuja, ilman etu- ja jälkikäteisstressiä. Suosittelen muillekin!

    Sari

    Näin muuten toimin minäkin. Olin vain aikuisten kanssa tekemisissä pestissäni, auttamassa aikuisia rentoutumaan kiireisen leiriarjen keskellä. Pestini oli helppo, tekijätason pesti. Vietin rennon leiriviikon ja sitä ennen mukavan raksaviikon muiden käskettävänä.
    Ja se oli ihanaa!

    Se mitä kuitenkin mietin, on se, että miksi meillä sitten on niitä pestejä, joissa käy, kuten Laura kuvailee? ”johtajiin, jotka raahautuvat savuun itku kurkussa. Nämä yksilöt eivät ole käyneet neljään päivään suihkussa, elävät kahvilla ja inhoavat tiimiään. Näillä johtajilla on upean kuuloinen pesti, jonka parissa he ovat puurtaneet viimeiset 1-2 vuotta. Leirin jälkeen he tarvitsevat viikon lomaa palautumiseen ja kolme viikkoa omaa aikaa ilman partiota.”

    Voisimmeko luopua kokonaan noista pesteistä? tuskin. Ei taitaisi leiri pyöriä ilman savunjohtajia ja keittiötä (joissa, kokemukseni mukaan on aika usein em. kuvaus täyttynyt). Miksi niiden pestien pitää olla niin kamalia? Niin kamalia, että jo etukäteen tyyppien rekrytointi on vaikeaa ja tapahtuman aikana kaikki juoksevat ko. pestiä (ja pestiläistä) karkuun, ettei vaan nakki napsahda.

    Kuka oikeuttaa meidät muut ottamaan helpon pestin ja tuuppaamaan noi ”itkukurkussa”-pestit muille? Onko oikeutus se, että ensin teet muutaman kerran itkukurkussa-pestin niin sitten myöhemmin voit tehdä helpohkon pestin? Vai saako heti sluibailla? Onko se sluibailua vai järkevää itsesuojelua, ettei ota tuollaista vaikeaa pestiä?

    Mielestäni Roihulla mentiin kyllä esim. savun johdossa hienosti oikeaan suuntaan sillä, että savuun oli luotu jo lähtökohtaisesti 5 kpl pestejä, jolloin savuun tuli heti kättelyssä 5 johtajaa. Se oli hienoa! Saisiko keittiöllekin lisää porukkaa pesteihin jotenkin helpommin, niin että keittiöpesti ei olisi mikään mörkö?

    Tää ei muuten ole helppo aihe! 🙂

    Nimimerkki: ”kolme edellistä suurleiriä savunjohdossa ja nyt kiitollisena pienestä pestistä, mutta samalla vähän omatunto soimaten”

    Laura

    Tosi hyvää pohdintaa. Mietin itsekkin välillä, että miksi isojen pestien täytyy olla niin kamalia. Ovatko isojen pestien tekijän ylisuorittaja-kansaa, jotka eivät tyydy vähempään? Vai onko käynyt niin, että pesteihin ei saada tarpeeksi jengiä tekemään niitä, koska oletus on, että pesti on kamala? Jos näin on, niin alimiehitys kuormittaa joukkoa vielä enemmän.

    Mielestäni kyllä on jokaisen oma asia, millaisen pestin ottaa. Partiota tehdään vapaaehtoisesti työn, perheen ja opiskeluiden ohella, joten jokaisella pitää olla oikeus tehdä juttuja omien voimiensa ja kiinnostuksensa mukaan. Kamala tilanne on, jos joutuu väkisin tekemään isoa ja raskasta pestiä. Isoihin pesteihin täytyy usein omistautua, ja jos sitä ei tee, niin eihän siitä mitään tule.

    Ja ehdottomasti keittiöihin lisää porukkaa 🙂

    Anne

    Pesti voi aidosti kuulostaa mielenkiintoiselta ja omaan osaamiseen sopivalta haasteelta, mutta todellisuus ei aina vastaa edes pestikuvausten laatijoiden kuvitelmia. Hyvä lisä savussa tai alaleirissä olisi kiertävä johtaja, joka pystyisi antamaan hengähdystauon sitä tarvitsevalle. Näitähän Roihulla kai olikin? Meillä ei heitä jostain syystä hyödynnetty, vaikka väki oli aika uuvahtanutta varsinkin leirin loppupuolella. Unohtuiko vai eikö saatu? En tiedä, mutta itku pääsi aika monelta. No. Kahviloihin ja kauppoihin riittää jatkossa tunkua. Ja putkesta tulee untuvikkoja itkupesteihin, jotka on pakko täyttää.

Kommentoi