Aina valmiina
Viime viikkojen kirjasuosikki on omalla kohdallani ollut "Aina valmiina - partioliike Suomessa 1910-2010", jonka sain eilisiltana luettua loppuun. Partiojärjestö on saanut Paavilaisen kirjasta arvoisensa historiateoksen, jonka toivottavasti monet blogin lukijatkin ovat jo ehtineet hankkia kirjahyllyyn. Kirja kannattaa myös lukea, sillä se herättää monenlaisia ajatuksia nykyhetkenkin partiotoiminnasta.
"Aina valmiina" on syntynyt perusteellisen tutkimisen ja huolitellun kirjoitustyön tuloksena. Paavilaisen sujuvaa ja elävää tekstiä on ilo lukea. Kirjan näkökulma painottuu oikeastaan yllättävän paljon järjestöhistoriaan; tekstissä sivutaan partion kohderyhmän tekemisiä lopulta melko vähän, mutta ruoditaan paikoin perusteellisesti järjestön yhteiskuntasuhteita tai sisäisiä linjariitoja. Paavilainen ilmoittaa kirjan aluksi, että teoksessa selvitetään sitä, miten partiokasvatuksen tavoitteenasettelu on Suomessa muuttunut sadan vuoden aikana ja, miten tämä on heijastunut partio-ohjelmaan.
Kirjan tavoite näkyy järjestön ylätason huolellisena kuvaamisena, mutta kasvatuksen tavoitteiden tai partio-ohjelman toteutumista käytännön lippukuntatoiminnassa kuvataan yllättävän vähän. Ehkä juuri tämä on leimallista partiojärjestölle; ylätasolla visioidaan kaikenlaista, mutta toimintaan lippukunnissa on ohuempi kosketus eikä tavoitteilla ja ohjelmilla välttämättä ole välitöntä vaikutusta partion arkeen kentällä.
Omalla kohdalla kirjan mielenkiintoisimmat havainnot liittyivät tavoitteeseen kasvattaa partion jäsenmäärää. Tavoite on ollut ajankohtainen lukuisia kertoja sadan vuoden aikana alkaen 30-luvulta, jolloin partiopoikajärjestö keräsi arpajaisilla kaksi miljoonaa silloista markkaa palkatakseen partio-ohjaajia perustamaan uusia lippukuntia. Partiopoikajärjestön jäsenmäärä kasvoikin tämän seurauksena kohisten ohi muiden partioliittojen.
Partion satavuotiaaseen taipaleeseen tutustuessa ilmenee, että jäsenmäärä on ollut usein melko suoraan verrannollinen siihen, minkälaisia ponnistuksia lippukuntien määrän lisäämiseksi on tehty. Lippukuntien määrä esimerkiksi nykyään on jopa alempi kuin 70-luvulla tyttö- ja poikajärjestöjen yhdistyessä ja samanaikaisesti partiolaisten määrä on laskenut roimasti 90-luvulta, jolloin jäseniä oli parhaimmillaan 80.000.
Väistämättä tulee mieleen, että voidaanko jäsenmäärään oikeasti vaikuttaa erilaisilla partiotoiminnan laatuun liittyvillä yrityksillä. Toki laatu on tärkeä asia, mutta onko keskusjärjestöllä tai piireillä edes edellytyksiä puuttua tehokkaasti lippukuntien toimintaan vai onko kasvua ajatellen tuloksekkaampaa pyrkiä lisäämään partion tarjontaa.
"Aina valmiina" lukiessa käsitykseni vahvistui, että kasvua tavoiteltaessa resurssit kannattaa ennen muuta kohdentaa toimintoihin, jotka liittyvät suoraan lippukuntien tukemiseen, uusien perustamiseen ja erilaiseen välittömään jäsenrekrytointiin. Näillä resepteillä kasvua on saatu aikaiseksi ennenkin ja toisaalta historiassa on ollut hyviä kokemuksia palkkatyövoiman käytöstä tällä sektorilla. Nyt voisi olla jälleen aika koetella hyväksi havaittua keinoa, kun partion taloudelliset voimavarat ovat kohentumassa ja sitä kautta on mahdollista kohdistaa resursseja aluetoimintoihin.
Kesä lähestyy, joten toivotan blogin lukijoille aurinkoista kesää. Mahdollisiin sadepäiviinkin voi varautua etukäteen hankkimalla luettavaksi "Aina valmiina".
Antti T.
Kommentit
Omassa vuonna 1972 lippukunnassani on aina kun muistan ollut alun toistasataa jäsentä, vaikka toiminta-alueella on asukasluku moninkertaistunut. Se on jonkinlainen luonnonlaki, että jäsenmäärä nousee ja laskee. Kun porukka alkaa vähetä, keskitytään seuraavan johtajasukupolven kasvattamiseen toiminnan laatua parantamalla. Se seuraava johtajasukupolvi alkaa keskittyä enempi siihen omaan partiokivaan: sudenpentujen ja vartiolaisten määrä alkaa vähetä, kunnes taas havahdutaan tilanteeseen ja aletaan parantaa toiminnan laatua.
Keskusjärjestön touhut eivät tähän aaltoliikkeeseen oikein pysty vaikuttamaan. Odotamme lähinnä, että partio-ohjelma pysyy ajantasalla. Näille kulmille hyvin sopisi toinen ja kolmaskin lippukunta, mutta jonkun pitäisi pistää homma alkuun, kasvattaa lippukunnalle johtajisto.
Komppaan Juhoa!
Hyvää pohdintaa, Antti! Ja olen samaa mieltä siitä, että kirja on ehdottoman mielenkiintoista luettavaa.
Kasvu ja laatu sekä niiden keskinäinen suhde on tällä hetkellä tapetilla niin Suomessa kuin Euroopassakin. Itse olen sitä mieltä, että oikein mittari toiminnalle olisi jonkinnäköinen "nettokasvattavuus" eli se, miten paljon määrällisesti ollaan saatu aikaan 7-22 -vuotiaiden liikkumista kohti partion kasvatustavoitteita. Tähän muuttujaan vaikuttaisi paitsi toiminnan laatu, myös jäsenmäärä. Onhan niinkin, ettei laajamittainen toiminta auta, jos sillä ei saavuteta toiminnan päämäärää.
Tähän liittyy yksi ohjelmatoiminnan keskeisistä haasteista eli partiokasvatuksen laadun käsitteellistäminen ja mitattavaksi tekeminen. Jokainen piiri, lippukunta ja partiojohtaja tietysti mieluusti pitäisi tuon määrittelyvastuun itsellään, mutta mielestäni tuo on linjatyötä, joka tulee tehdä kansallisella ja kansainvälisellä tasolla.
Hyvä! Minä rohkeasti nimimerkin takaa jopa vaadin määrittelyä. Järjeston tulisi mielestäni rohkeasti määritellä yksiselitteisesti toiminnan laatukriteerit ja se minkäläistä toimintaa järjestön alaisuudessa toimivat yhteisöt saavat partioksi kutsua.
Kirjoita uusi kommentti