Alku - pehmeää maitokaramellia?

Koulutustapahtumat koulutettavan ominaisuudessa ovat olleet harvinaista herkkua. Viikonloppuna sain pitkästä aikaa olla ihan vain Tytti-sudari; noudattaa ohjeita ja nauttia sisällöstä. Päivölän koulutuksen jälkeen meillä aloittaa parisenkymmentä innokasta ja särmää ohjaajaa pesteissään eri puolilla Suomea tukien lippukuntia ohjelman, koulutuksen ja aluetyön kautta.

Viikonlopun aikana mietimme hyviä kokemuksia ohjaustilanteista. Mieleen tuli muistikuvia neljän-viiden vuoden takaa, kun aloittelin edellisessä pestissäni. Kuten taas, olin täynnä intoa ja energiaa. Kuten taas, asiat ja ihmiset olivat ihan uusia. Kuten taas, minulla oli edellisestä pestistäni johtuen paljon radikaalejakin kehitysideoita toimintaan.

Onneksi ympärilläni oli joukko ohjaajan identiteetillä varustettuja tyyppejä. Henkilöitä, joilla oli kokemuksensa perusteella paljonkin sanottavaa, mutta eivät (enää) halunneet olla tulessa - sellaisessa pestissä, jossa olin aloittamassa. He olivat aina valmiina kahvittelemaan, lounaalle tai ihan vaan juttelemaan puhelimessa. Kuulin kyllä mielipiteitä ja ajatuksia. Ennen kaikkea sain kuitenkin itse mahdollisuuden ajatella. Sain peilin ja aikaa sekä luottamuksen toimia.

Ohjaajan rooli ei ole helppo. Alueohjaajan hommaa ei ole mennä kertomaan lippukunnanjohtajalle tai muulle johtajaneuvostolle, kuinka lippukuntaa johdetaan tai millaisia päätöksiä pitää tehdä. Se on lippukunnan jäsenten asia. Parasta tukea niin johtajalle kuin koko lippukunnan tulevaisuudelle on, että ohjaaja puhaltaa hieman ilmaa siipien alle, jotta porukka pääsee lentoon. Se riittää.

Mitä tuulisempi tehtävä, sitä enemmän kokee myös erilaista vaikuttamistoimintaa. Sekin kuuluu homman luonteeseen, vaikka välillä tuntuukin kohtuuttomalta. Ei tunnu riittävän, että asiat ovat jo itsessään haastavia. Toisaalta kritiikki ja haastaminen saavat harkitsemaan päätöksiä entistäkin tarkemmin. Ja tällöin jos milloin tarvitaan tueksi viisasta ohjaajaa. Henkilöä, joka osaa kysyä. Henkilöä, joka ei tyrkytä omia vastauksiaan. Henkilöä, joka sietää sen, ettei tiedä kaikkea, ja on silti käytettävissä.

Viikonloppu sisälsi myös elämyksiä ja seikkailuja aikuiseen tapaan. Kun noropotilas saatiin hoivattua ja autokin käyntiin ja lämpimäksi, saattoi kotimatka alkaa. Parasta oli kuitenkin lähtökahvipöydän tunnelma; iloinen puheensorina, into ja energia. Tieto siitä, että tämä on alku. Tieto siitä, että kaikki on mahdollista. Alussa on voimaa.

Satu Tammilehto