Yt-neuvottelut päätökseen
SP:n hallitus 2011 on tehnyt varmasti vaikeimman päätöksensä. Kokouksessamme 24.10. päätimme keskusjärjestön kulurakenteen sopeuttamisesta tulopohjaa vastaavaksi. Talouden näkymät tulevalle vuodelle ja sen jälkeenkin eivät ole realistisesti katsoen ruusuiset. Jäsenmäärän nostamiseksi saamme tehdä hartiavoimin töitä, varainhankinta tässä globaalissa taloudellisessa tilanteessa on haasteellistakin haasteellisempaa. Myös adventtikalentereiden jakosuhteen muutos viime Partioneuvostossa vaikuttaa keskusjärjestön talouteen voimakkaasti. Oli turvattava taloudellisesti kestävällä pohjalla oleva henkilöstörakenne. Kulujen leikkaukset johtivat viiden henkilön irtisanomiseen. Tämänkin päätöksen jälkeen on vielä tehtävä mittavia toiminnallisia säästöjä.
Irtisanomiset kohdentuivat niin, että toiminnan jatkuvuus voidaan turvata organisaatiolle kokonaisuutena asetettujen tavoitteiden mukaisesti. Näitä tavoitteita meille asettavat SP:n peruskirja ja säännöt joissa linjataan paitsi joitakin lakisääteisiä tehtäviä myös todetaan partion päämäärä. Partio on kasvatustoimintaa, jonka tavoitteena on aktiivinen paikallisen, kansallisen ja kansainvälisen yhteisön jäsen. Strategia2020:n visio näkee partion Suomen vetovoimaisimpana ja vaikuttavimpana nuorisojärjestönä, joka monipuolisesti kasvattaa lapsia ja nuoria. Keskeisinä painopisteinä partiotoiminta, yhteiskunta ja brändi. Myös kuluvan kaksivuotiskauden toimintasuunnitelma ja Keskusjärjestötyön käsikirja asettavat meille tiettyjä tehtäviä.
Organisaatiota tarkasteltiin nyt siten, että uudelleenjärjestelyt voidaan toteuttaa tehtävät priorisoiden ja mahdolliset päällekkäisyydet poistaen. Tarpeen oli myös keventää hallintoa ja tavoitella selkeitä tehtävänkuvia. Uudistuksen tuloksena keskustoimisto siirtyy neljän sektorin malliin. Jatkossa toimisto rakentuu kasvatus-, yhteiskunta-, viestintä- ja taloussektoreista. Kasvatus- ja aluesektoreiden yhdistämisellä pyritään koordinoimaan piireihin ja lippukuntiin suuntautuvaa palvelutoimintaa sekä strategian mukaisia kehittämistoimia entistä paremmin. Tavoitteena on myös, että palkatun henkilöstön työaika kohdentuu entistä enemmän kehittämistyöhön hallinnon sijaan. Hallinnon keventämiseen tähtää myös hallintotiimin yhdistäminen taloustiimiin.
Tehtävänkuvien tarkentaminen jatkuu toimiston sisäisesti, työntekijöitä kuullen. Toiminnanjohtajalla ja hänen varahenkilöllään, kasvatuspäälliköllä, on sillä välin vastuu siitä, että tärkeimmät tehtävät tulevat tehdyiksi ja että arki jatkuu. Myös hallituksen jäsenet tiedottavat omia luottiksiaan.
Me hallituksessa uskomme, että nyt tehdyt päätökset auttavat keskusjärjestöä saattamaan toimintansa taloudellisesti kestävälle pohjalle ja siten turvaamaan partion asema Suomen vaikuttavimpana ja vetovoimaisimpana nuorisojärjestönä jatkossakin.
Hallitus jatkaa talouskysymysten parissa 3.11. järjestettävässä budjettiriihessä. Toiminnallisten säästöjen tarve on edelleen ankara ja priorisointia on jatkettava. Päätökset eivät tule jatkossakaan olemaan helppoja. Olemme saaneet henkilökunnalta ansiokkaita säästöehdotuksia. Jos partiojohtaja.fi:n lukijoilla on ajatuksia mahdollisista säästöistä ja priorisoinneista,voi niitä esittää vaikka tähän kommentoimalla.
Heidi J
SP-FS:n pj.
PS. Keskustelua on helpompi käydä, kun luvut ovat oikeat, eli lopuksi haluan vielä korjata erään sosiaalisessa mediassa leviävän numerovirheen. Suomen Partiolaisiin on luotu viimeisen vuoden aikana 5 (ei siis 11) uutta vakituista työsuhdetta, koska olemme halunneet satsata meille strategisesti tärkeisiin osa-alueisiin myös rekrytoinneilla. Uusia rekrytointeja on tehty mm. varainhankintaan ja yritysyhteistyöhön: toimintoihin, joiden toivomme tuottavan partiolle uusia tulolähteitä sekä yhteistyömahdollisuuksia.

Kommentit
Mielestäni paras keino, jolla SP säästäisi olisi, että ei palkattaisi joka projektille omaa projektityöntekijää vaan olisi yksi ja sama ihminen, joka hoitaisi projekteihin liittyviä tehtäviä. Tai, sitten jos tuo ei onnistu, niin otettaisiin SP:n työntekijöiltä palkasta puolet pois. Näin säästyisi paljon rahaa, kaikki olisivat pakon edessä tyytyväisiä ja toimintakaan ei kärsisi. :-)
Partiolaisena olen erittäin huolestunut siitä, että Suomen Partiolaiset ei kunnioita työsopimuslakia.
Työsopimuslaissa sanotaan selkeästi, että irtisanomiseen ei ole perustetta (edes taloudellisista ja tuotannollisista syistä) silloin, jos työntekijä on sijoitettavissa tai koulutettavissa toisiin tehtäviin, jos työnantaja on joko ennen irtisanomista tai sen jälkeen ottanut uuden työntekijän samankaltaisiin tehtäviin, vaikka hänen toimintaedellytyksensä eivät ole vastaavana aikana muuttuneet; tai jos töiden uudelleenjärjestelystä ei ole aiheutunut työn tosiasiallista vähentymistä.
Käsittääkseni tässä prosessissa on rikottu ainakin kahta viimeistä, ehkä kaikkia kohtia.
Toivon, että laittomasti irtisanotut taistelevat oikeuksiensa puolesta, ja saavat asianmukaiset korvaukset (lain mukaan väh. 3kk enint. 24kk palkan), vaikka ne korvaukset maksetaankin meidän partiolaisten yhteisestä kassasta.
Tässä on kyllä partion arvot hukassa.
Anonyymi kirjoittaja on huolissaan siitä, että partion arvot ovat hukassa: näin ei suinkaan ole. Partiolainen tuntee myös vastuunsa ja velvollisuutensa. Hallitus toimii vastuuntuntoisesti pyrkimällä mitoittamaan toimintamme kulut käytettävissä olevia tuloja vastaavaksi. Olemme joutuneet nyt tekemään tämän raskaan päätöksen, mutta haluamme toteuttaa muutoksen tavalla, joka kuitenkin tukee strategiamme ja missiomme toteuttamista.
Partion arvojen mukainen toiminta on luonnollisesti myös lainmukaista. Suomen Partiolaiset on noudattanut asiassa sekä työsopimuslain että yhteistoimintalain säännöksiä, tilanteessa jossa toimintaedellytyksemme ovat jatkuvasti heikentyneet. Tahtotilamme ei ole aiheuttaa vahinkoa työntekijöille vaan varmistaa koko järjestön toiminta kestävällä tavalla. Saattamalla toimintamme taloudellisesti kestävälle pohjalle pystymme toteuttamaan paremmin perustehtäväämme ja tuomaan yhä uusia nuoria partioharrastuksen pariin. Tämä jos joku on partion arvojen mukaista toimintaa.
Erityisesti huolettaa, miten keskusjärjestö on "hävittänyt" jäsenrekisteriosaamisensa näiden vuosien aikana ja nyt taisi mennä se viimeinenkin. Kuka jatkossa korjaa tilanteen, kun Polku menee jumiin? Kuka osaa antaa teknistä tukea piireille ja lippukunnille, kun tulee visainen ongelma eteen?
Polku on tuottanut henkilökunnalle harmaita hiuksia teknisten ongelmiensa vuoksi, mutta mitä meillä olisi sen tilalle. Mitä saisimme Polusta vuosittain maksamallamme hinnalla tilalle, tuskin mitään muuta toimivaa järjestelmää. Lippukuntamme ovat usean vuoden jälkeen oppineet käyttämään Polkua ja siitä on jo jonkin aikaa saatu runsaasti tehoja irti. Polun kautta hoidetaan pelkän jäsenrekisterin lisäksi keskusjärjestön ja piirien jäsenmaksulaskutus, tapahtumiin ja koulutuksiin ilmoittautuminen sekä joillakin piirillä muukin laskutus.
Tästä seuraa pahimmillaan sekä taloudellista uhkaa keskusjärjestön lisäksi myös piireille, kun jäsenmaksut jäävät keräämättä ja suunnitelluista tapahtumista katoaa osallistujatiedot. Ja mistä piiri ja lippukunta saa jäsentensä yhteystiedot, kun järjestelmä menee jumiin? Piireissä työntekijät siirtyvät excel-aikaan ja käyttävät näiden perusasioiden selvittämiseen työaikansa perustehtävien hoitamisen sijaan?
Vai onko tavoitteena todellakin ajaa tuo Polku alas, kun se takkuillee ja maksaa? Ehkä toiminnantehostamista tuo excel-työskentelykin - ainakin keskusjärjestössä. Siirretäänkö lasku alaspäin piireille? Vahvat porskuttakoot jatkossa ja annetana heikkojen kaatua? Partioarvot kunniaan!
Kuulun varmasti jossain mielessä etuoikeutettuun porukkaan, koska olen jo saanut näppeihini uuden organisaatiokaavion ja taustaa päätösten taustasta. Sen verran vankasti seison kuitenkin lippukuntatoiminnan laadun ja sen tukemisen tärkeyden takana, etten voi kuin äimistellä organisaatiokaaviosta pois tippuneita nimiä. Moni kadonnut henkilö on ainakin minulle ollut sellainen, jolta on saanut vastauksen liki mihin tahansa kysymykseen nopeasti ja ystävällisesti. Toivottavasti norsunluutornin jäljellejäänyt lakeijaosasto muistaa, mistä se palkkaraha loppujenlopuksi tulee.
Minusta on erittäin hienoa, että keskusjärjestö panostaa varainhankintaan ja yritysyhteistyöhön. En tiedä mitä asiasta on päätetty, mutta toivon, että nimenomaan tässä raha puhuu. Näiden rekrytointien jos jonkun pitää tienata palkkansa ansaitakseen oikeutuksen olemassaololleen. Ilmaiset piparit Helvi Sipilä -seminaariin ei ole vielä sen tason yritysyhteistyötä, että siihen kannattaa satsata omia työntekijöitä. Jos henkilön palkkakulut sivukuluineen ovat vuositasolla vähintään useammankymmentä tuhatta, niin SP:n kassaan sietäisi kilahtaa sen ansiosta sama määrä satojatuhansia.
Niin minä mieleni pahoitin eilisistä uutisista. Ensinnäkin Heidin PS.kohtaan haluaisin tarkentaa, että mielestäni työntekijöiden kirjoittamassa kirjeessä todettiin: "Keskustoimistoon on palkattu vuoden 2011 aikana 11 uutta työntekijää, joista 3 työskentelee projektitehtävissä. Vuoden aikana keskustoimistosta on jäänyt vuorottelu- ja perhevapaille 3 henkilöä." Siis rekrytointeja on tehty 11 kpl tänä vuonna, joista 5 uusia vakituisia työsuhteita (markkinointisuunnittelija, kasvatuspäällikkö, yhteiskuntasuhdepäällikkö, hankekoordinaattori, kasvukoordinaattori), loput 6 työsuhdetta on ollut toimien täyttämisiä, määräaikaisia projektihommia tai sijaisuuksia. Eikös näin.
"Uusi" sektorijakohan on aivan sama, miten vuonna 2007 toimittiin. Kun itse työskentelin SP:ssä vuosina 2006-2007, neljän toimialan (koulutus, aluetyö, ohjelma ja kv) työntekijäresurssit olivat kenttäosaston alla ja kenttäosaston esimiehenä oli järjestöpäällikkö ja jokaisella toiminnanalalla oli oma työntekijänsä (koulutussihteeri/kv-sihteeri). Silloin totesimme, että kenttäosaston kakku on valtava ja työtä olisi järkevää organisoida uudella tavalla. Mm. aluetyöhön haluttiin satsata, mutta nähtävästi homma hoituu nykyään kasvatussektorissa
Eniten tässä sopassa ihmetyttää, mikä osaaminen ja hiljainen tieto on haluttu irtisanoa. YT-neuvotteluiden jälkeen SP:ssa ei taida olla ketään, jotka olisivat olleet aktiivisesti partiotoiminnassa mukana ainakaan ohjelmauudistuksen ja kasvatustavoitteiden teon aikana. Miten tosiaan on niin, että ulos laitetaan työkokemuksen omaavia (useita eri tehtäviä tehneitä) ja taloon jää ei-kokeneita. Partion henkilöstöpolitiikan linjaukset (hyväksytty Partiotyönantajien kokouksessa 29.10.2009) sanotaan näin:
"Oleellista on huolehtia myös siitä, että toimistossa kokonaisuudessaan säilyy riittävä partiotoiminnan osaaminen."
Ymmärrän, että tyhjästä kukkarosta on paha palkkoja maksella, mutta ihmetyttää miten vielä kesäkuussa on väkeä palkattu SP:n hommiin. Ja jo lokakuussa ollaan tässä tilanteessa!!! Siis onko työt oikeasti vähentyneet kesäkuun jälkeen?
ihmettelee
Tuija Tupsu Laine, Tellervoiset ry, SP:n koulutussihteeri v. 2006-2007, PäPa:n järjestösihteeri v. 2000-2001 ym. vuosien varrella puuhastellut niin palkkapartiolaisena kuin luottiksenakin
Mielenkiintoisesti oma kommenttini meni Heidin kommentin päälle. Joku ICT osaaja varmaan korjaa tilanteen, jos niitä SP:ssä vielä on...
Harri: Tuo oma kommenttisi nousi Heidin kommentin yläpuolelle sen takia, että Heidin kommentti oli vastaus toiseen kommenttiin kun taas omasi oli ”juuritasolla.” Eli aivan oikein tuo toimi :-)
Kenelläkään ei ole kristallipalloa, mutta odotan että SP:n talouspäällikkö pystyy jatkossa omalla ja tiiminsä työllä luomaan riittävää ja rullaavaa näkyvyyttä järjestön talouskehitykseen ja sen keskeisiin mittareihin. Ilman tätä investointeihin tai tarvittaviin priorisointeihin/lisäsäästöihin liittyvä päätöksenteko tulee olemaan sangen haastavaa.
Tätä samaa näkyvyyttä olisi pitänyt olla kun viimeisen vuoden investointipäätöksistä (rekrytoinneista) on päätetty - se mihin on päädytty ei tilanteena ole voinut tulla puskista - eihän.
Olisi hauska tietää onko nyt päättynyt YT-kierros sen verran rankka että sillä on oikeasti pitkäaikaisia vaikutuksia talouden tasapainottamiseen.
Vai olemmeko/oletteko ensi syksynä saman tilanteen edessä?
Kuinka paljon jäsenmäärän pitäisi olla että nyt ei olisi tarvittu YT-kierrosta?
Entä mikä on taso ensi vuonna jotta nykyinen henkilöstö voidaan pitää?
Heidin blogista pomppaa esilleni seuraava lause "Toiminnallisten säästöjen tarve on edelleen ankara ja priorisointia on jatkettava. Päätökset eivät tule jatkossakaan olemaan helppoja." Tämä tarkoitaa yritysmaailmassa sitä että kuluja karsitaan rankasti.
No miten se tehdään?
1. ulkoistetaan toimintoja
2. myydään omaisuuta
3. uusia kehityshankkeita ei aloiteta
4. määräaikaisuuksia ei jatketa
5. lopetetaan toimimattomat(tuottamattomat) osat.
6. yhdistettään pieniä yksiköitä
No mitä tämä voisi tarkoittaa partiossa?
talouspuolen henkilökunnnan ulkoista?
poukaman myyyntiä?
Ohjelmauudistusta ei jalkaudeta lippukuntien arkeen?
Lopetetaan piirit ja siirretään henkilökunta SP:n työntekijöiksi?
7. tai luodaan uusia tulon hankkimisen muotoja
8. Tehostetaan jäsenten hankintaa laadukkaalla toiminnalla.
Kristallipalloa ei minulla ole, mutta nyt tehdyt henkilöstöratkaisut eivät riitä tasapainottamaan talouttamme, vaan joudumme yhä tekemään myös reippaita toiminnallisia säästöjä ensi vuotta varten.
Jokainen jäsen maksaa jäsenmaksua SP:lle parikymppiä. Jo useampi satakin uutta jäsentä vuodessa tarkoittaa kymmenien tuhansien eurojen tuloja. Eikä näin joulun alla unohdeta adventtikalentereiden merkitystä talouden näkökulmasta.
Ikävää ettei tämä Yt-kierros tuonut kasaan vielä tarpeeksi säästöjä vakauttamaan tilannetta.
Miten useampien satojen uusien jäsenten mukana tulisi kymmeniä tuhansia kassaan, jos jäsenmaksu on 20e?
Kirjoita uusi kommentti