WWF + Suomen Luonnonkuvaajat + SP = nuorten luontokuvakilpailu

Partiolaiset ovat mukana järjestämässä kaikille Itämeren alueella asuville 15–18-vuotiaille nuorille avointa luontokuvauskilpailua.

Vuoden nuori luontokuvaaja -kilpailussa etsitään Itämeren alueen rantavaltioissa asuvilta nuorilta onnistuneita luontokuvia. Sarjoja on useita ja voittajille on luvassa hulppea kamerapalkinto ja risteily.

Itämeri voi pahoin. Ongelmana on rehevöityminen, haitalliset aineet, laivaliikenne, öljykuljetukset, vieraslajit ja ja ja.  Nuoret pitäisi saada kiinnostumaan asiasta ja tällä kertaa se tehdään saarnaamisen sijaan osallistavalla hankkeella – siinä projektin taustaidea. Kilpailun suojelijana on Suomen tasavallan presidentti Tarja Halonen, jonka haasteesta kisa on lähtenyt liikkeelle.

Kisajärjestelyitä varten Suomen Partiolaisilla oli heinäkuussa pari viikkoa kesätöissä Daniel Sazonov, 17, helsinkiläisestä Huipunvaltaajista. Hän järjesti kilpailun markkinointia eri maissa, otti yhteyttä eri tahoihin ympäri Eurooppaa.

– Työ oli upea mahdollisuus. Harvoin tämänikäinen pääsee kesätöihin hoitamaan kv-markkinointia tai saa tällaista vastuuta, Sazonov iloitsee.

Suomen lisäksi ainakin Baltiassa, Puolassa ja Saksassa ollaan innostuttu asiasta. Erityisen innokkaasti kisaan on suhtauduttu Venäjällä, jossa partiojärjestö on markkinoinut kisaa ympäri maata. Kilkkeellä kuvakisalla on oma ständi, jossa voi myös ladata omat kuvansa sivustolle ja osallistua.

Pinja Lehtinen, 17, Vartiovuoren tytöistä kuuli kisasta Facebookissa ja osallistuminen oli heti selvää.
– Olen harrastanut valokuvausta kuusi vuotta ja pidän juuri luonnon kuvaamisesta. Partioreissuissa on aina kamera mukana.

Partiolaisten valtti kansainväliset suhteet

Suomen Partiolaisten varapuheenjohtaja Heidi Jokisen mukaan hanke on ollut mielenkiintoinen. Projektia esiteltiin heinäkuussa pidetyissä WAGGGSin ja WOSMin Euroopan konferensseissa ja se sai poikkeuksetta ylistävää palautetta.

– Tämä on loistava esimerkki siitä, mitä saadaan, kun laitetaan monen eri toimijan erikoisosaaminen yhteen. WWF tuntee luonnonsuojelun, Suomen luonnonvalokuvaajat kuvaamisen ja Suomen Partiolaisilla on kansainväliset nuorisoverkostot, Jokinen kuvailee.

– Kaikki lähti liikkeelle siitä, että WWFltä otettiin yhteyttä. Heillä oli idea kilpailusta, muttei kansainvälisiä suhteita nuorisotoimijoihin eri maissa. Kun he olivat miettineet sopivaa yhteistyötahoa, heille oli ensimmäisenä tullut mieleen partiolaiset.

Suomen Partiolaisille on vastikään perustettu yhteiskuntasuhderyhmä, jonka tehtävänä on miettiä, millaisia vaikuttamisen, toimimisen ja näkymisen paikkoja partiolla voisi muutenkin olla.

Kilpailun internetsivut

Teksti: Aino Öhman, kuvat: YWP2010 / Jussi Leppänen
 

Kommentit

Kirjoita uusi kommentti

Tämän kentän sisältö pidetään yksityisenä eikä sitä näytetä julkisesti.
By submitting this form, you accept the Mollom privacy policy.