Pääkirjoitus: Yhdistystoiminta kielletyksi!
”Yhdistystoiminta on niin haitallista, että oikeastaan se pitäisi kieltää lailla.”, totesi toimittaja Johanna Korhonen viime syksynä Helsingin Sanomien kolumnissaan.
Yhä edelleen palaan kirjoitukseen silloin tällöin. Sen lukeminen on terapeuttista. Olen harkinnut tekstin tulostamista ja kehystämistä seinälleni.
”Monien yhdistysten elinvoimaisin toimintamuoto on kokous, kuolettava tilaisuus, jossa istutaan pöydän ympärillä ja haukotellaan sisäisesti.”
Kyllä, kyllä, huomaan nyökytteleväni.
”Jos rähinöintitarve ei tyydyty työelämässä, yhdistyksiä riittää, ja niissä 'valta-asemiin' pääsee demokratiavajeen turvin helpommin kuin töissä.”
Aivan!
Sitten jäin pohtimaan asiaa. Milloin omasta partiostani on tullut tällaista? Mihin katosi se puuhakas kesäleiriä järjestävä lippukunnanjohtaja, Kosovon sodasta järkyttynyt oikeudentuntoinen vartionjohtaja, joka lähti partiohuivi kaulassa keräämään Punaiselle Ristille rahaa, Lappiin vaeltamaan lähtevä innokas vartiolainen?
Sinusta on tullut aikuinen, sanoisi joku. No, partioidealismi on ainakin rapissut.
Johanna Korhosen hengessä teen oman partiolupaukseni tälle suomalaisen partion satavuotisjuhlavuodelle. Aion entistä tiukemmin kieltäytyä jokaisesta turhasta kokouksesta. Kun haluan edistää omaa näkemystäni, perustelen sen, ja teen sen rähisemättä. Kaikessa toiminnassani haluan pitää mielessäni partion arvot: toisten ihmisten kunnioittamisen, rauhan ja ihmisten välisen yhteisymmärryksen edistämisen. Myös silloin, kun olen asioista eri mieltä.
Teksti: Aino Öhman, kuva: Maija Tammi
Kirjoittaja on Partiojohtaja.fi-lehden päätoimittaja.
Kommentit
Oi, paperi- tai pikemminkin datauspartioon en ole suinkaan turhautunut tai kyllästynyt! Eilenkin kokouksessa (joka oli kaikkea muuta kuin turha) olen innostuneesti keskustellut mm. niistä partion tietojärjestelmistä.
Turhautuminen liittyy pikemminkin sen idealistisen ja kieltämättä ylimielisen ajatuksen romuttumiseen, että partiossa toimijoita ohjaisivat partion arvot, että täällä meno olisi jotenkin "parempaa" kuin yhdistyksissä, joissa ei vastaavanlaista arvopohjaa ole. Vaikein osa lupauksen pitämisestä on ehdottomasti se, että pystyisin kunnioittamaan toista partiolaista myös silloin, kun hän ei mielestäni ole toiminut samoin.
Voidaanko luopua myös turhista viikonloppuseminaareista ja näennäiskehityspäivistä?
Huuuh.. helpottavaa lukea, ettei näiden ajatusten kanssa ole suinkaan yksin! Odotan niiiiiiin juhlavuoden lippukunnanjohtajien tapaamista!
Tsemppiä muille partiojohtajille!
Minulla taas tulee pakkopullan maku seikkailijakokouksista ja viikonloppuretkistä. Rakastan strategiatyöskentelyä, tietojärjestelmien suunnittelua ja asioiden lobbaamista. Onneksi partiossa jokainen saa tehdä sitä mistä tykkää - vaikka sitten demokratiavajeen turvin :)
Ihmisten erilaisuus on rikkaus! Onneksi on teitä, jotka jaksatte uupumatta paperi- ja bittipartion parissa. Itse jaksan sitä vain TRA (tiettyyn rajaan asti). Omat pikkusudarit nauttivat meidän johtajien kanssa uudesta ohjelmasta ja jäljistä, onneksi joku on jaksanut ne meille suunnitella!!! Sudarit ovat kaiken paperin keskellä itselleni voimaannuttavia!
Tärkeintä kaiketi on, ettei strategioita luovat ja pitkäntähtäimensuunnitelmia tekevät ihan kokonaan vieraannu partioarjesta..siitä kenttäduunista ja harrastuksesta, josta partiossa kuitenkin on kysymys!
Hyvä lupaus!
Kun tajuaa, että oman partiotoiminnan keskeisin kannuste on syyllisyys hoitamattomista asioista ja missatuista kokouksista, niin kannattaa hellittää.
Seikkailijakokoukseen menee mielellään ja sieltä tulee pois entistä reippaampana. Sellaista partion pitäisi olla ja onkin.
Kirjoita uusi kommentti