Päätösbileet tai krusifiksi käteen?

Hyvällä projektilla on selkeä loppu, opetetaan projektinhallintaoppaissa. Mihin partioprojektit päättyvät? Partiojohtaja otti selvää.

Partiojohtaja-lehden toimituskunta yritti simuloida hyviä projektin kaatajaisia.

Partiojohtaja-lehden toimituskunta yritti simuloida hyviä projektin kaatajaisia.

Vuonna 2005 perinteisen hämäläisen partiotaitokilpailun uurastajille tuupattiin kiitokseksi käteen pieni puinen krusifiksi, jonka pohjassa luki ”kiitos”. Vuoden 2007 kilpailun järjestäjät sitä vastoin vietiin herkuttelemaan ja saunomaan viikonlopuksi huvilalle.

Thaimaan jamboreen johtoryhmä lähti projektin päätteeksi laskettelureissulle Rukalle − ja oli kivaa. Yhteinen idea toteutettiin pääosin omakustanteisesti. Joukkueenjohtaja Jukka Tulivuoren mukaan loppuraportin kirjoittaminen sujui Rukalla ilman suurempia tuskia, kun vastapainoksi pääsi rinteeseen. 


Saunailta on kova juttu

Lounaissuomalaisten Reila09-piirileirin tekijät päätyivät yhteisestä päätöksestä pitämään osa-aluekohtaiset päättäjäiset pari kuukautta leirin jälkeen. Leirin staabi saunoi ja söi hyvin virallisen loppuraportin viimeistelyn lisäksi.

Tampereen Suurjuhlaa 2007 luotsannut Jarkko Mäkinen kertoo, että juhlan päättäjäisiin kutsuttiin juhlaa tehneet johtajat ja mestarit. Palautepäivä ja saunailta pidettiin siinä vaiheessa syksyä, kun tapahtuman tilinpäätös oli saatu valmiiksi.

− Projektiin meni yli kuuden sadan ihmisen aikaa puolentoista vuoden aikana, joten kiitokset olivat paikallaan, Mäkinen toteaa.

Suurjuhlan fiilistä tavoiteltiin päättäjäisissä katsomalla juhlaa videolta ja erityisesti tsempanneita muistettiin urheilukisojen tapaan presidentti Tarja Halosen luovuttamilla sisupuukoilla.

Ottaa päähän, jos ei nähdäkään

Ulkomaille suuntautuneisiin partiomatkoihin muistelutilaisuudet kuuluvat kiinteästi.

Helsinkiläinen partiojohtaja Kirsi Korhonen pitää tärkeänä, että onnistuneen projektin jälkeen nähdään porukalla uudestaan.

− Viime kesänä Islantiin Roverway-leirille matkannut suomalaisjoukkue yritti pitää päätöstapaamisen, mutta koko porukkaa ei saatukaan aiottuna viikonloppuna kokoon. Se jäi harmittamaan, Kirsi kertoo. Johtajatehtävissä olleet IST:it (International Service Team) pitivät kuitenkin oman tilaisuutensa.

Opiskelijajärjestöissä osataan?

Helsingin yliopiston ylioppilaskunnan järjestösihteeri Juha Korpelainen huomauttaa, että päättäjäis- ja karonkkaperinteet ovat vähintään yhtä monimuotoisia kuin opiskelijajärjestökenttäkin. Korpelaisen mukaan projektien kaatajaiset eivät ole itseisarvo, mutta toisaalta niitä odotetaan, ja yhteisen projektin eteen uurastaneita halutaan kiittää.

− Näytelmän tai speksin kohdalla lipputulojen kertyminen määrää, millaiset kaatajaiset voidaan pitää, Korpelainen kertoo.

− Joillekin ei tule edes mieleen odottaa päätösbileitä, sillä kokemus itsessään, uuden oppiminen ja vähäiselläkin osallistumisella isoihin juttuihin mukaan pääseminen koetaan palkitsevana, Korpelainen tiivistää.

Teksti: Anna-Maria Rajala, kuvat: Maija Tammi

Kommentit

Kirjoita uusi kommentti

Tämän kentän sisältö pidetään yksityisenä eikä sitä näytetä julkisesti.
By submitting this form, you accept the Mollom privacy policy.