Partiosinkku: Mikko

Kuka? Mikko Aksela, 30, Tampereen Kotkat, Hämeen Partiopiiri
Partiossa? Laumanjohtaja.
Siviilissä? Viimeistelen hieman venähtäneitä diplomi-insinöörin opintoja.

Partiolainen vai ei-partiolainen tyttöystäväksi?
Täytyy varmasti sanoa, että partiolaisen. Silloin ajatusmaailmat ovat luultavasti lähempänä toisiaan eikä ajatus ulkona touhuamisesta ole niin vieras. Yleensä partiolaisten ajatusmaailma on kuitenkin sellainen jalat maassa oleva.

Mihin partiotapahtumaan voisit viedä treffiseurasi?
Jokin sudaritapahtuma tai sudenpentujen kisat voisi olla hyvä tapahtuma. Siinä olisi tulikoetta, jos lähtisi mukaan vaikkapa pentueen saattajaksi.

Jos sinun olisi lähdettävä viettämään baari-iltaa partiopaidassa tai metsävaatteissa, kummat valitsisit?
Metsävaatteet, koska niissä tuntisin oloni kotoisemmaksi. Partiopaidan laittaminen päälle baariin tuntuu ajatuksena jotenkin vieraalta. Paidan käyttöä määrittelevät tietyt käyttätymismallit, joihin ei kuulu päihteet. Pelkästään partiolaisia täynnä olevassa tapahtumassa tai baarissa partiopaitakin tosin kävisi. Silloin kaikki ymmärtävät että, ihmisiä vain ollaan. Metsävaatteissa olen itse asiassa ollut baarissa useasti.

Mitä ruokaa kokkaisit trangialla saadaksesi vastakkaisen sukupuolen kiinnostumaan?
Mikään gourmet-kokki en ole, mutta voisin tehdä vaikkapa makaroni-lihapulla-Mustapekka-juusto-mössöä. Hyvää, nopeaa ja täyttävää, jotta jaksaa sitten temmeltää metsässä!

Missä partiotapahtumassa tapaa parhaiten vapaita naisia?
Sudenpentujen kisoissa tapaa parhaiten vastakkaista sukupuolta saattajina... Siinä on sitten sopivasti aikaa alkaa jutustella, kun odottelee, että pentue tekee tehtävää.
Partiotyttöjen parhaita puolia on luonnollinen kauneus, sillä he eivät kovin usein meikkiä tarvitse ja heillä ei mene elämän perusasioissa sormi suuhun.

Onko sinulla koskaan ollut peliä partiolaisen kanssa?
On, ja toivottavasti on tulevaisuudessakin.

Mikä on romanttisin tai härskein ele, jonka vastakkainen sukupuoli on tehnyt sinulle leirillä?
Mitään suutelua härskimpää ei löydy kerrottavaksi. Romanttisinta voisi olla pieni pako hetkeksi kaksin kauniisen luontoon ilman muun leirin hälinää. Sitä tosin vielä odotellessa.

P.S. Mikolla on monipuolinen sinkkukokemus. Tuntemattomina pysytelleet ystävät ovat ilmoittaneet hänet mukaan tv-ohjelma sinkkuäidille sulhaseen ja Aamulehden sinkkupalstalle.

Teksti: Anu Kääriäinen ja Aino Öhman, kuva: Hilja Mäkinen

Kiinnostuitko partiosinkusta? Laita postia osoitteeseen partiojohtaja(a)partio.fi ja välitämme viestisi eteen päin.
Haluatko itsesi tälle palstalle? Tai tiedätkö hyvän partiosinkun tähän? Laita myös silloin postia.

Kommentit

Kommenttien lukemisen asetukset

Valitse, kuinka kommentit näytetään ja klikkaa "Tallenna asetukset".

Tosi mukava idea! Itsekin olen miettinyt pääni puhki, jotta mistä se samankaltaiset elämäntavat omaava mies löytyisi? Harvemmin tuolla saloilla sellaisia vastaan kävelee...

Yhdyn anonyymiin kirjoittajaan! :D mukava lukea vaihteeksi partiosinkuista partioperheiden sijaan!!

Ja jos ei vastauksella: "Partiotyttöjen parhaita puolia on luonnollinen kauneus, sillä he eivät kovin usein meikkiä tarvitse ja heillä ei mene elämän perusasioissa sormi suuhun." Lähde tytöt perään niin on se kumma! :D

Mikko on varmasti hieno yksilö ja tavoittelemisen arvoinen poikamies mutta yleisempänä kehityksenä pidän ihan hyvänä että Tampereen Kotkat eivät pariudu ja lisäänny :)

Kateellisten ÄLÄ PANEttelua.

Hei hienoa, ettei aina esitellä niitä partiopariskuntia!!

Kirjoita uusi kommentti

Tämän kentän sisältö pidetään yksityisenä eikä sitä näytetä julkisesti.
By submitting this form, you accept the Mollom privacy policy.