Ongelmatapaus

Palstalla Partiojohtaja.fi kysyy asiantuntijalta neuvoa partiojohtajaa kohtaavan ongelmatapauksen ratkaisemiseen. Onko sinulla pulma, jonka selvittämiseen haluaisit apua? Vinkkaa siitä toimitukselle pj.toimitus@partio.fi

Ongelma: Lippukunnan kolo on taustayhteisön tarjoamassa tilassa. Nyt tilat kuitenkin uhkaavat mennä alta. Mikä neuvoksi?

Lounais-Suomen partiopiirin toiminnanjohtaja Nils Grönberg vastaa:

”Ennaltaehkäisy on tärkein asia tällaisissa pulmissa. Jokaisen lippukunnan tulee hoitaa suhdettaan taustayhteisöönsä, on se sitten kaupunki, seurakunta, yhdistys tai yksityinen vuokranantaja. Lippukunnan kannattaa kutsua taustayhteisön jäseniä tutustumaan esimerkiksi kesäleirille tai muuhun tapahtumaan. Kololla taas tulee käyttäytyä niin kuin on luvattu ja sovittu taustayhteisön kanssa; tällöin kertaluontoinen pieni moka voidaan usein ohittaa olankohautuksella.

Mikäli suhteet taustayhteisöön ovat hyvät, lippukuntaa ja sen toimintaa tuetaan voimakkaasti vaikeissakin tilanteissa. Jos tilassa ollaan vuokralla, on hyvä pyrkiä saamaan määräaikainen vuokrasopimus, sillä toistaiseksi voimassaoleva vuokrasopimus on hyvin epävarma. Parhaimmassa tapauksessa lippukunnalla on edustaja myös taustayhteisön päättävässä elimessä.

Mikäli tilat uhkaavat mennä alta, kannattaa ottaa alueohjaajaan ja piiriin yhteyttä. Piirillä ei ole tarjota mitään varatiloja, mutta kontakteja ja yhteyksiä kyllä. Piiri voi auttaa myös mahdollisten riitojen selvittelyssä, mikäli sellaisia taustayhteisön kanssa on.

Tilakriisistä selviytymiseen vaikuttaa paljon lippukunnan oma tahto. Viimeistään hätätilanteessa on hyvä kutsua vanhemmat paikalle, kertoa tilanne avoimesti ja miettiä yhdessä eri ratkaisuja tilanteeseen. Usein tällaisessa tilanteessa selvitään sisulla ja kokoonnutaan vaikka puistossa tai jonkun kotona kunnen uusi kolo löytyy.”

Teksti: Marianna Yli-Houhala, kuva: Eino Hankela

 

Kommentit

Kirjoita uusi kommentti

Tämän kentän sisältö pidetään yksityisenä eikä sitä näytetä julkisesti.
By submitting this form, you accept the Mollom privacy policy.