Partiopariskunta

Partiossa: Hanna toimii Maahisten lippukunnanjohtajana ja laumanjohtajana sekä Pääkaupunkiseudun Partiolaisten sudenpentutoimikunnassa varapuheenjohtajana. Lauri on lippukuntansa kalustovastaava ja tekee "tukevan aikuisen" hommia.
Siviilissä: Hanna opiskelee Nurmijärvellä yhteisöpedagogiksi ja toimii kahtena iltana viikossa uimaopettajana. Lauri työskentelee muuttomiehenä ja harrastaa musiikkia.
Milloin ja miten tapasitte? Olemme samasta lippukunnasta, joten olemme tunteneet toisemme pitkään. Seurustelun aloitimme reilut pari vuotta sitten.
Onko teillä yhteen liitettävät makuupussit?
Hanna ja Lauri: On ja pussit ovat aina yhdessä, jos nukumme samassa paikassa. Lauri osti juuri uuden makuupussin ja yksi tärkeimmistä ostokriteereistä oli, että sen saisi minun pussiini kiinni. Emme ole tosin vielä kokeilleet pussin yhteenliitettävyyttä käytännössä.
Kumpi valittaa vaelluksella ensin?
Hanna: Olimme viime kesänä hyvien ystäviemme kanssa vaelluksella ja kyllä se olin minä, joka meistä kahdesta alkoi valittaa ensimmäisenä.
Lauri: Hanna, mutta määrällisesti valitamme kyllä saman verran.
Kumppanisi inhokkiretkiruoka?
Hanna: Lauri haluaisi kaikkiin ruokiin paljon lihaa ja vähän kasviksia, mutta hän syö kyllä aika lailla kaikkea.
Lauri: Hannalta pitäisi kysyä ennemminkin, että mitä hän suostuu syömään!
Hanna: Mutta kyllä Laurikin välillä nirsoilee.
Jos kumppanisi ei olisi partiossa, miten hän luultavasti viettäisi vapaa-aikaansa?
Hanna: Lauri soittaisi kitaraa ja hänellä olisi jonkinlainen bändi. Lisäksi Lauri olisi hankkinut koiran, jonka kanssa hän tekisi pitkiä lenkkejä.
Lauri: Hanna uisi ja keskittyisi koulunkäyntiin enemmän kuin nyt.
Minkä partiomaisen lahjan antaisit kumppanillesi?
Hanna: Hmm…Oman makuupussilakanan ja villasukkia, kaikkea muuta Laurilla taitaa jo olla.
Lauri: Kunnon vyön, jotta Hanna oppisi pitämään metsässä puukkoa vyöllä.
Minkä partiolaulun haluaisit kumppanisi esittävän sinulle iltanuotiolla?
Hanna: Perinteisen Mandoliinimiehen tai sitten Aamun, kitaralla säestettynä.
Lauri: En haluisi, että Hanna esittäisi minulle mitään kappaletta. Mieluummin voisin esittää hänen kanssaan yhdessä jonkun partiolaulun.
Teksti: Anu Kääriäinen, kuva: Ines Huhta

Kommentit
Kirjoita uusi kommentti