Kasvot: ammattijohtaja markkinointimaailmasta

Suomen Partiolaisten uusi toiminnanjohtaja Elina Lahtinen haluaa muuttaa partiolaisten julkisuuskuvaa.

− Solmuja ja liina kaulassa.

Siinä toiminnanjohtaja, eMBA Elina Lahtisen aiempi mielikuva partiolaisista. Lahtinen on johtanut Suomen Partiolaisten keskustoimistoa helmikuusta lähtien.

− Mielikuva on nössykämpi kuin mitä kohtaamani partiolaiset ovat.

Lahtisen mukaan partiolaiset tuijottavat paljon sisäänpäin ja ovat huolissaan sisällöstä. Sisältö on kyllä kunnossa, enemmän hän on huolissaan ulkoisesta kuvasta.

− Partiossa arvot ovat kohdallaan, kasvatusohjelma on laaja, sisältö vaikka kuinka monipuolista. Ulkopuolisilla on kuitenkin hyvin suppea kuva partiolaisista, mistä omakin ennakkokäsitykseni on esimerkki.

Tavoitteena laatu

Elina Lahtinen kuvailee itseään muutosjohtajaksi ja kehittäjäksi. Aiemmalla työuralla on takana isojen muutosten läpivientejä. Hän työskenteli 18 vuotta markkinointijohtajana Soneralla, joksi posti- ja telehallitus tuona aikana muutettiin. Lisäksi Lahtinen on ollut useita vuosia johtotehtävissä mainostoimistossa.

− Partion vaatekantaa voisi kenties muodistaa. Onko partio vaatteista kiinni, varsinkin jos ne ohjaavat ihmistä väärään mielikuvaan? Lahtinen pohtii ja kertoo samalla ihastelleensa brittien partiojärjestön rentoja ”iScout”-paitoja.

Bisnesmaailmasta Lahtinen haluaa tuoda järjestöpuolelle laadun tavoittelua.

− Haluan lisää tavoitteellisuutta. Se mitä tehdään, tulee tehdä hyvin.

Hyvä johtaja on hänen mukaansa oikeudenmukainen, avoin ja valmis kohtaaman vaikeitakin tilanteita. Hyvä alainen taas ottaa vastuun omasta tilanteestaan, koska on oman työnsä paras tuntija.

− Etenkin asiantuntijaorganisaatiossa homma ei toimi, jos odottaa, että johtajalta tulevat kaikki vastaukset ja ohjeet.

Entinen opiskelija-aktiivi viihtyy järjestössä

Partiolaisten johtaminen on tuntunut Elina Lahtisesta hienolta. Hyppy liike-elämästä järjestöön ei ole niin yllättävä, kuin ehkä näyttää. Yhteisten asioiden edistäminen on Lahtisella verissä, aikanaan hän oli aktiivinen vaikuttaja opiskelijapolitiikassa.

Lahtinen opiskeli Uppsalan yliopistossa taloustieteitä ja ylioppilaskunnan hallituksen jäsenenä huolehti opiskelijoiden opintososiaalisista eduista.

− Opintolainat, opiskelijoiden lääkäripalvelut, liikuntapaikat, hän luettelee silloisia vastuitaan.

− Ja koko opiskeluajan tein töitä mielisairaanhoitajana naisten sisäänotolla.

Uudella toiminnanjohtajalla on monenlaista sosiaalista kompetenssia.

Teksti: Aino Öhman, kuva: Eino Hankela

Kommentit

Kommenttien lukemisen asetukset

Valitse, kuinka kommentit näytetään ja klikkaa "Tallenna asetukset".

Minäkin sanoisin, että sisältö on kunnossa, sillä uskon partioon; ihmisten kohtaamiseen ja johtajuuteen kasvamiseen, aktiiviseen toimintaan ja vaikuttamiseen sekä mereen ja metsään. Kuitenkin harmittaa se lattea ja haalea kuva, joka meistä usein maalataan.

Kuten Juho kommentoi, voisimme tukea vielä paljon enemmän lippukuntien arkea! Aluetyössä on kehitetty toiminnanalan alkuvuosina useita työkaluja ja toimintatapoja. Viimeisetkin saadaan valmiiksi kuluvan vuoden aikana ja toiminnan painopiste siirtyy piirien välisten käytäntöjen jakamiseksi sekä kj-piiri-lpk -ketjun vahvistamiseksi.

Mitä paremmin kerromme hyvää fiilistämme ulospäin, sitä enemmän saamme tukijoita ja hyviä tyyppejä mukaan toimintaamme, on kyse lippukunnista tai mistä tahansa toimintaryhmästä. Siksi brändi- ja markkinointitoimenpiteet sekä muu näkyvyys ja osallisuus yhteiskunnassa tukevat myös lippukuntien toiminnan laatua.

Aluetyö on huippua ja työtä, jolla on tarkoitus!
Tervetuloa mukaan rakentamaan laadun tukipilareita lippukunnille!
Satu Tammilehto
SP:n hallituksen jäsen, aluevaliokunnan pj

ps. Jottei totuus unohtuisi, haluan vielä muistuttaa, että tukitoimintojen volyymi on suoraan riippuvainen siihen osoitetuista resursseista...

Hi there, I dont know if I am writing in a proper board but I have got a problem with activation, link i receive in email is not working... http://www.partiojohtaja.fi/?4e6d3667a8ed5888d667147e1d3,

Olen ollut vasta reilu puolet elämästäni eri tavoin mukana partiossa eli kohta melkein 20 vuotta. Suhteellisen paljon erilaista partiolaisuutta on mahtunut mukaan - joskus burn outin partaalle puurtamista lippukunnassa, joskus verkkaista tukipartiointia. Parasta partioinnissa on kuitenkin aina ollut metsä, meri ja ihmiset. Niiden kautta olen oppinut toteuttamaan elämässäni partion ihanteita ja kasvanut ihmisenä.

Aloittaessani partiotoimintaani silloinen hyvä ystäväni sanoi, että partion parasta antia on hyväksi johtajaksi tuleminen - mielestäni parasta antia silloinkin oli metsä, meri ja ihmiset. Olen usein palannut ajatuksissani hyväksi johtajaksi tulemisen kysymykseen. Jos mietin tällä hetkellä elämääni ja sen polkuja, jotka ovat johdattaneet joskus yllättäviinkin tehtäviin ja paikkoihin, suurin partiolaisuuden ja partiotoiminnan antama asia on ollut hyväksi johtajaksi kasvaminen.

Eniten aktiivipartiotoiminnasta kaipaan kuitenkin metsää, merta ja ihmisiä. Ehkä eläkeikään tullessa olen päässyt pohdinnoissani tarpeeksi pitkälle ymmärtääkseni täydellisesti johtajaksi kasvamisen, sekä metsän, meren ja ihmisten suhteen - 20 vuotta pohdintaa on antanut jonkinlaisen aavistuksen siitä mitä se voisi olla.

Partiota, kuten muitakin toimia voi tarkastella brändien ja ulkoisten tuotteiden avulla. Paras neuvoni oman kasvuni tässä vaiheessa on kuitenkin:
Menkää metsään, lähtekää merelle, kohdatkaa ihmiset

Sami "Lätsä" Laine

Olipa piristävää tutustua tähän Lahtiseen: nainen vaikuttaa pätevältä ja täyspäiseltä. SP:hen on ilmeisesti tällä kertaa onnistuttu valitsemaan ammattilainen toiminnanjohtajaksi, ja nimenomaan työansioiden ja -näyttöjen perusteella.
Monessa liemessä keitetty, kokenut johtaja todennäköisesti osaa vaatia työntekijöiltään työn tekemistä ja työtehtäviin liittyvää ammattitaitoa - ja varmasti vaatii samaa myös itseltään.
Sei ei välttämättä aina ole helppoa, kummallekaan osapuolelle - mutta se on ainoa oikea tie eteenpäin.

Toivotan Elina Lahtiselle mitä parhainta menestystä keskusjärjestön tuulisella paikalla.

Minusta on loistavaa, että toiminnanjohtajalla on yritystaustaa. Onhan järjestömme tarkoitus tuottaa voittoa, eli pyrkiä toimimaan ainakin toiset 100 vuotta.

Yllä olevissa kommenteissa toisessa kuulutetaan sisältöä viikkotoimintaan ja toisessa tekijöitä toiminnan pyörittämiseen. Jotta partio jaksaa kiinnostaa tämän päivän nuoria, jotka elävät täysin erilaisessa nuorisokulttuurissa, kuin itse elin vuonna '80 syntyneenä, tulee Partion mielikuva ja "yrityskuva" muokata nykyiseen menoon sopivaksi. Yhdyn toiminnanjohtaja Elina Lahtisen kanssa siihen, että tämän hetkinen ulkoinen kuva partiosta ja partiolaisista ei kerro lähellekään totuutta sitä harrastavista henkilöistä. Jos haluamme partiolaisina lippukuntiin oikeasti sisällöltään parempaa toimintaa, tarvitsemme tekijöitä. Jotta ehkäisisimme tulevien tekijöiden lähtemisen harrastuksemme parista tai saisimme uusia tekijöitä mukaan, meidän ulkoisen mielikuvan tulee olla hyväksyttävissä tämän päivän nuorisokulttuurin keskuudessa. Onhan paljon seksikkäämpää harjoitella tulevaksi jussijokiseksi, samihyypiäksi tai kannustaa cheerleaderinä kentän laidalla. Vaihtoehtona kun todellakin on solmujen teko ja mummojen auttaminen kadun yli.

Suomen Partiolaisiin on palkattu muutosjohtaja, odotettavissa on siis muutoksia. Muutos on aina vaikea, huolimatta siitä, mitä muutetaan ja kuinka suuresta muutoksesta on kyse. Viime kuukausina on partiolaisten keskuudessa vellonut negatiivissävytteisiäkin uutisia partioinnista ja siitä miten kukin sitä tekee. Nyt olisi aika selvittä nuo erimielisyydet, jotta voidaan taas keskittyä itse asiaan, eli pitämään rakas harrastus elossa. Jos nykyinen partiovallanpitokoneisto ei usko omaan toimintaansa, miten voi partiota harrastavat jäsenetkään niin tehdä? Paljon on tehty uuden ohjelman, uusien partioasujen ja muun oheistarvikkeiston eteen töitä. Vielä on se suurin ja vaikein edessä eli muiden silmissä oman kuvan muuttaminen oikeasti vakavasti otettavaksi harrastuksessi, josta on hyötyä niin yksityis- kuin työelämässäkin.

Meille partiolaisille on vuosia puhuttu, kuinka tärkeä ja merkittävä nuoriso- ja kasvatusjärjestö olemme. Eikö olisi aika myös muiden tietää, mitä oikeasti teemme ja miksi voimme harrastuksestamme näin sanoa? Jätetään ne Kymmenen Tähden Korkea-arovoiset YliKenraalin tittelit akuankkoihin ja pyritään tuomaan ero myös muiden kuin partiolaisten tietoisuuteen. Olemme kuitenkin kaikki ylpeitä harrastuksestamme ja siitä, kuka partiolainen oikeasti on.

Olisi ollut kiva kuulla minkä toiminnanjohtaja näkee keskusjärjestön tehtäväksi. Markkinoinnin ammattilainen on varmasti varsin hyvä veto järjestön johtopaikoille. Ammattilainen tietää varmasti, ettei huono tuote myy pitemmän päälle parhaallakaan markkinoinnilla.

Itse kuulun siihen joukkoon (en siis usko olevani yksin) jonka mielestä ulkoiselle kuvalle on annettu jo liikaakin valtaa. Partio-ohjelma on tuunattu ja asuja trimmattu. Partiokauppaverkosto tarjoaa materiaalit, kirjat ja vaattet, partiotoiminnan pyörittämiseen. Partio (R)- franchisetoiminnan voi aloittaa helposti, kunhan vain muistaa huolehtia osallistujilta SP:lle lisenssimaksut. Tuotteistus on kunnossa. Perustoiminnan tekijöistä on taitaa silti olla pulaa.

Järjestötasolla joudutaan vetämään suuria linjoja. Kuitenkin, ennen kun toimintaa voidaan myydä viestityn brandin mukaisena, on tarve varmistaa, että ne viidenkympin johtajakansioissa kuvatut ohjelmat on oikeasti käytössä lippukunnissa. En usko, että vielä näin olisi.

Ja sitten olisi hyvä selvittää haluavatko lippukunnat niitä viidenkympin kansioita ja toteuttaa trendikästä brandipartiota...

Synonyymi osui naulan kantaan "järjestötasolla joudutaan vetämään suuria linjoja". Siinä taiteillaan tuotekehityksen, tukitoimien sekä sisäisen ja ulkoisen markkinoinnin välissä.

Olen vakuuttunut, että tuotteemme on jo kirkkaasti sillä tasolla, että sen myymiseen voi ja pitää panostaa.

Koskaan ei käsissämme ole sitä täydellistä tuotetta, emmekä siten voi odottaa sen valmistumista. Joskaan emme myöskään unohtaa sen jatkokehitystä ja jalkauttamista.

Joka tapauksessa, hallituksen varapuheenjohtajana minulla on ilo saada tehdä töitä Elina Lahtisen kanssa. On erittäin virkistävää saada kuulla uudenlaisia ja osittain ulkopuolisia näkökulmia partioon. Ajassapysyminen ja uudistuminen on partiollekin tärkeää.

Olen hieman eri mieltä Elinan kanssa siitä, että sisältö on kunnossa. Sisältö on muodollisesti kunnossa, mutta lippukuntien arkitoiminta on pääsääntöisesti todella huonoa tasoa. Sinne sitä laatua kaivattaisiin vielä enemmän kuin keskusjärjestön prosesseihin. Aktiivisemmalle ja ketjuohjaavammalle aluetyölle on todellakin tilausta.

Kirjoita uusi kommentti

Tämän kentän sisältö pidetään yksityisenä eikä sitä näytetä julkisesti.
By submitting this form, you accept the Mollom privacy policy.