Partiomekko eli minihame isorintaiselle

Kenelle partiomekko sopii? 12 johtajaikäistä testasi mekkoa eikä se istunut kellekään, mutta yksi hankki mekon siitä huolimatta.

− Mekko on kai suunnattu minua huomattavasti lyhyemmälle partiotytölle, jolla on pieni peppu ja iso kuppikoko. Vyötäröltä mekko ei istunut M- eikä L-koossa vaan muodosti kummallisen pussin sekä eteen että taakse, pettynyt 180 senttimetriä pitkä vaeltaja Rantakaarinat-lippukunnasta kertoo.

Partiojohtaja Vuorenhaltijat -lippukunnasta kommentoi, että yleensä vaatteiden ongelmakohta hänelle on niukkuus rintojen kohdalta.

− Ensimmäistä kertaa naismuistiin haasteena oli, että yläosan istumiseen vaadittaisiin reippaasti C-kuppia reilumpi povi. Myös sauma keskellä herätti kysymyksen, onko mekko sittenkään oikein päin päällä, partiojohtaja miettii.

Jäykkää työhaalarityyliä

Testaajat kokivat liivihameen jäykäksi ja väärän väriseksi, ja mielikuva kankaasta toi monelle mieleen työhaalarit.

− Mielestäni mekon ongelma on materiaali: jos se olisi joustavampi, hame asettuisi ja istuisi paremmin ja olisi myös helpompi pukea ylle, miettii 174-senttinen partiojohtaja Jurvan Saloveikoista.

Vantaan Jumbon Partioaitassa työskentelevällä Viivi Oulasvirralla on selkeä näkemys liivihameen menekistä.

− Hametta menee harvoin ja silloinkin lähinnä hyvin nuorille tytöille, Oulasvirta kertoo.

Hän kohtaa jatkuvasti asiakkaiden kysymyksen siitä, miksei tarjolla ole partiopaidan kanssa pidettävää yksinkertaista hametta.

− Epävirallisena ohjeena on ollut pukea partiopaidan kaveriksi siistit housut tai hame. Jonkin verran tässä on myös lippukunnilla omia käytäntöjä, Partioasemalla asusteista vastaava Marjo Majlund sanoo.

Kahden Tampereen Lokkien partiojohtajan mielestä mekossa näyttää totaalisen urpolta, etenkin jos tunkee partiopaidan mekon alle.

Todellinen roiskeläppä

Liivihame on suunniteltu sellaiseksi, että sen kanssa voisi pitää sekä printtipaitaa että farkkuja. Alun perin hameesta piti tulla vieläkin lyhyempi.

− Partiomekko on omistamistani hameista ylivoimaisesti lyhin, todellinen roiskeläppä, jonka helmaa joutuu repimään alemmas. Sinänsä on kiva, ettei partiomekko ole mikään tätimäinen puolenpohkeen hame, mutta tämä on jo vähän turhan roisi, sanoo 25-vuotias L-koon mekon nyt omistava partiojohtaja Tampereen Lokeista.

Taskuista tuplarinnat

174 senttimetriä pitkä partiojohtaja Jurvan Saloveikoista toteaa, että mekko kiristi niin paljon takapuolen kohdalta, ettei ala-taskuihin olisi voinut mahduttaa edes muistilappua.

− Ylempiin taskuihin olisi voinutkin jo mahtua jotain, mutta se olisi näyttänyt siltä kuin minulla olisi ollut kaksi paria rintoja!

Tamperelaisen opiskelijan, joka kävi koettamassa mekkoa, mielestä mekon taskut olivat kummallisessa kohtaa.

− Kuka nainen haluaa taskut tavaraa täyteen rintojen alapuolelle, ylävatsan kohdalle?, 24-vuotias, 164 senttimetriä pitkä opiskelija penää.

Kahdelle Tampereen Lokkien partiojohtajalle mekon sovittaminen oli viimeinen niitti. He olivat molemmat jo harkinneet mekon ostamista.

− Totesimme, ettei kummankaan lompakossa ole varaa satsata yli kuuttakymmentä euroa mekkoon, jota joutuisi reippaasti tuunamaan sopivaksi. Ostamisintomme todellakin laantui, partiojohtajat kertovat.

Teksti: Anna-Maria Rajala, kuvat: Meri Öhman

Kommentit

Kommenttien lukemisen asetukset

Valitse, kuinka kommentit näytetään ja klikkaa "Tallenna asetukset".

Partiomekko on mielestäni kuolleena syntynyt ajatus, miksei tehty tunikaa, joka ei olisi näitä "pitkin pintaa" meneviä juttuja ennemmin. Olisi ollut naisellisuutta.

Tämä mekko lienee entisen puheenjohtajan upeita lanseerauksia, uskon.

Käyttökelvoton kapine, epäkätyännöllinen, ruma, eikä sovi 90% naisista. Lisäksi epätasa-arvoinen, kun ei ole sitten pelkkiä miesten vaatteitaa. Vai? Katselin kaupassa tätä, mutten viitsinyt mennä edes sovittamaan, kun heti näin, ettei se tule sopimaan päälle. Yläkroppa on kokoa 85G ja alakroppa kokoa 42, keskikroppa kokoa 44. Tällaisen on turha tämmöisistä vaatteista haaveilla.

OIkeasti en ymmärrä, mitä tällä mekolla haettiin? Se on roisin lyhyt ja kuvastaa vääränlaista arvomaailmaa.

Mielestäni saataisin enemmän panostaa tähän vaatepuoleen, saist tulla jotan perus kuoritakkia esim. North Bend joka kohtalaisen edullinen ja sitä hiukan jalostettais, hiukan SP:n logoa ja vaikka joku teksti selkään... mielestäni jo loistava edistys on tämä seuraavasta linkistä avautuva paita (http://www.scandinavianoutdoorstore.com/partiotuotteet/partiopaidat/trik...). Lisää näitä! Hupparit menis varmaan kans kaupaks, ei mitään niin virallisen kankeeta tavaraa vaan hiukan rennompaa, se varmaan lisäis partion harrastajia ja tukijoitakin ku huomais et partiossa on se rentokin puoli. Alushousut jossa lukee takan "partiolainen (o)saa" saattaa herättää pahennusta vannoutuneissa rautakangen nielleissä "ylemmässä" luokassa mutta varmasti hilpeää tunnelmaa nuorten riennoissa, partiossa ja sen ulkopuolella... ja tuskin BP kääntyy haudassaan kun partiossa osataan pitää hauskaakin välillä!

Terveisin "Partiolainen ja normaali nuori aikuinen silti"

Itse en ole kokeillut, millainen partiomekko todellisuudessa on. Olen kuitenkin kuullut siitä kaikenlaista huonoa (mekkoa on pitänyt tuunata, kun ei vain istu muuten...). Toki on selvää, että huono palaute kuuluu kovemmin kuin hyvä - ainakin Suomessa. Tässäkin jutussa mielestäni on hienoa, että on mainittuna kovaa kritiikkiä mekosta, jotta saataisiin aktiivisesti partiojohtajat mukaan keskusteluun puolesta ja vastaan!

Mutta silti mielestäni lähdettiin vähän väärään suuntaan kun lanseerattiin kaikenmoisia partiovaatteita ja -asusteita. Kaikki ne maksavat jotain. Se jotenkin luo lasten keskuudessa sitä, että toisella ei ole varaa ostaa edes "itsestäänselvyytenä pidettyä" partiopaitaa ja jollain muulla on väiskipipo, mekko, paita, trikoopaita... Eriarvoistaa joidenkin mielestä ja voi aiheuttaa pahaa mieltä. Ja partiovaatteita kun ei todellakaan kaikille koululaisille tai opiskelijoille vanhemmat kustanna.

Mainittu "normaalivartaloinen" luo taas ikäviä sävyjä partiovaatteisiin (meitä kun on monen kokoisia ja mallisia). Mainittu oli, että kaikille kun ei voida tarjota sopivaa, niin paha mieli siitä seuraa. Kerran kun lähdettiin uudistamaan ilmettä, niin olisipa se tehty huolella (olisi asian voinut tehdä toisellakin tavalla, sillä mielestäni edellinen vaatetus oli suht. hyvä ja yhdenvertainen kaikille).

Itselläni kävi onneksi tuuri, kun löysin partiopaidan kaveriksi useampi vuosi sitten siistin hameen kirpputorilta (tosin mustan). Mutta välillä on kaupoista tosi hankala löytää kivaa hametta tuohon tarkoitukseen, kuten jo Mape mainitsikin. Ja taitaa jäädä hankkimatta nuo muut partioasusteet ja -vaatteet. Vanhat menee yhä uusien edelle, koska ovat paljon komeampia ja partiomaisempia (se uusi vaaleamman sininen on sellainen pönötyspaita virallisissa tilaisuuksissa).

Tuli mieleeni vain, että olisiko jotain uudistettavaa näissä partiovaatteissa ja asusteissa (taas) - olisiko tässä aihetta vaatetusalan opinnäytetyöksi?

ÄLKÄÄ NY VIITTIKÖ... x) on tainnut toimituksella olla nyt oma lehmä ojassa jos ei tämä mekko miellytä, nimittäin... huomasin minäkin erään toisen kommentoijan lisäksi yhden oleellisen epäkohdan jutussanne - MISSÄ ovat tyytyväiset partiomekon käyttäjät tästä jutusta?

Minulle L-koon mekko istuu kuin valettu;
- eivätkä rintani ole 75A suuremmat
- pebani on sopivaa kokoa 38

Sekä mies- että naispuoleiset niin partiosta kuin partion ulkopuoleltakin ovat kehuneet mekkoa hyvännäköiseksi ja kaikki tuntemani partiotytöt, jotka mekon omistavat ovat tyytyväisiä käyttäjiä..

Aion tänäKIN keväänä marssia lippukunnan nokassa IKI-IHANA partiomekko päälläni ja ylpeänä :) Tervetuloa arvostelemaan!

Musta mekko on kiva, mutta kuten ylipäänsä valmismekot, se on armottoman hankala, jos yläosa ja alaosa kroppaa eivät sijoitu samaan standardikaavaan :/ Mä olen just semmoinen yläosa kokoa M ja alaosa kokoa XL. Tosta pienemmästä en saa isompaa ja isosta tuon yläosan säätäminen on vaatetusalan opiskelijallekin kettumainen juttu, kun sit leikkaukset menee miten sattuu. Harmittaa, muuten hankkisin semmoisen. Toki voishan sitä yrittää vaikka kasvattaa noi tissinsä johonkin H-kuppiin tai urheilla alakroppansa pieneksi, mut en kyl ala siihen hommaan yhden mekon takia.

Mikko Hieta:
"Erillistä yksinkertaista partiopaidan kanssa pidettävää hametta ei ole teetetty siksi, että sellaisia myydään kaupoissa muutenkin. Oma hamemallisto ei toisi mitään lisäarvoa."

Mistä Mikko viimeksi ostit tumman sinisen yksinkertaisen hameen? Lupauksenantotilaisuus on nimittäin tulossa ja hame puuttuu. Viime keväänä kiersin useita kauppoja etsimässä sopivaa hametta, mutta sieltä löytyi vain lyhyitä roiskeläppiä tai kuvioituja tai laskostettuja mustia hameita. Tumman sininen ei ole ollut vuosiin muodissa. Mutta ehkäpä tänä keväänä hame voisi löytyäkin.

Vinkkejä ostopaikoista otetaan vastaan innolla!

Täällä huutelee partiomekon vannoutunut käyttäjä!
Mekko on todella monikäyttöinen ja soveltuu moniiin eri partiotapahtumiin: kesäleirillä voi heittää pelkän mekon päälle ja partiokirkkoon sukkikset jalkaan ja siisti paita alle!
Itse olen tälläinen poikavartaloinen kakskakkonen ja minusta mekko on kuin tehty minulle. Ei ässä-kokoon isommat tissit menis millään :/
suosittelen!

Olen pohtinut partiomekon hankkimista itselleni lahjaksi uurastuksesta saada Kolmiapila-Gilwell -kurssi suoritettua mallikkaasti loppuun. Nappulat käyvät todella hyvin mekon kanssa.

Tiedän kyllä jo etukäteen, että mekkoa, johon mahtuisin sekä ala- että yläpäästä ei ole saatavilla.

Lieneekö mahdollista teettää mekkoa mittatilaustyönä? Uudistuksen aikaan teetin myös partiopaitani mittatilaustyönä ja se on istunut kutakuinkin hyvin.

Miettikääs ketkä ovat partiossa niitä jotka useimmin tekevät ja touhuavat. Ketkä näitä asusteita ostavat ja käyttävät? Opiskelijat!! Kukaan opiskelija ei ostele 2 kertaa vuodessa 120 euron kauluspaitoja, ei kukaan! Pöyristyttävää edes perustella harrastevaatteen hintaa moisella perusteella. Touhu alkaa kuulostaa samalta kuin Urpilaisen Jutan lausahdus: "alle 3000 euroa kuukaudessa tienaavat ovat pienituloisia" En todellakaan heiluttele mitään punaista lippua ja rummuta tässä minkään SKP:n puolesta, pyytäisin vain hieman kohtuutta tähänkin touhuun.

Partiohan on oikeistolainen harrastus. Kai vanhemmat nyt partiovaatteet maksaa?

Kuva ois kiva - ja tässä niitä on kolme! Hienoa Meri!

Mulla on tuo hame, on ollut jo pari vuotta. Oon tosi tyytyväinen ja käyttänyt sitä niin partiossa kuin muuallakin. Erityisen paljon tykkään sen materiaalista, kerrankin kunnon kestävää kangasta oleva hame jonka kestävyydestä ei tarvi huolia. Oon kovasti ootellut, että mekko ilmestyis myös ruskeana, ostaisin heti!

Itselleni isorintaiselle ja lyhyelle ihmiselle oli vaikea löytää sopivan kokoista mekkoa. Loppujen lopuksi ostin tavallista isomman mekon. Ompelija lyhensi mekkoa olkapäiltä, jolloin rintaliivit menivät piiloon kainaloiden kohdalta. Hieman mekko pussittaa vatsan kohdalta, mutta leiriolosuhteissa tilava mekko on ollut mukava vaate.

Vaikka räväkkä tyyli on omiaan herättämään kiinnostusta, näin yksipuolista juttuasettelua ei voi mitenkään puolustaa hyvänä journalismina. Monipuolinen testaaminen ja kokemuksien ja kriittistenkin näkökulmien kokoaminen on ihan eri asia. Esimerkiksi Ei se näin ole -palsta on hauska oivallus näkökulmien vastakkainasettelusta.

Harmittaa, että SP:n monia pyrkimyksiä uudistaa kasvojaan ja tekemisiään roimitaan toistuvasti tällä tavalla yksipuolisesti. Vieläpä SP:n omassa mediassa. Suuret kehut asu-uudistajille ja kaikille muille, jotka jaksavat ideoita ja käyttää aikaansa partion tulevaisuuden kuvan miettimiseen.

Mitä käyttäjäkokemuksiin tulee: Mekko istuu varsin mukavasti monille naisille. Itse kuulun normaalivartaloisena, 171 cm ja B-kuppi, ilokseni tuohon joukkoon. Varsin piristävää pistää välillä mekko päälle erilaisiin partiotapahtumiin ja printtipaita tai iloisen värinen t-paita alle. Monet, jotka ovat mekon päälläni nähneet ovat todenneet, että ai kun kiva. Ja lisänneet, että jos ei kyseinen malli itselle sovi, niin voisi itse ommella vastaavan. Itse olin aikanaan pettynyt siniseen ulkotakkiin, mutta varmasti se taas on toisilla kovassa käytössä! Aika näyttänee mitkä asut jäävät pidempiaikaiseen käyttöön, mutta tämän jutun tyylinen negatiivisuuteen keskittyminen ei edistä mitään.

Aivan samaa mieltä!

Joo, jos pienirintaiset "päättävät", että mekko on vain isorintaiselle, niin olisi ollut fiksua haastatella sellaista, jolla on isot rinnat... ja varmasti on tyytyväisiäkin mekon käyttäjiä - olisi ollut kohtuullista haastatella sellaisiakin.

Itselläni mekko on ja käytän sitä mielummin kuin partiopaitaa, mutta jos olisin saanut suunnitella sen, se olisi toisenlainen.

Olin muuten täysin yllättynyt, että jonkun mielestä mekko sopii isorintaiselle....

Kiitos tästä jutusta! On kyllä ollut ongelmallinen vaate koko olemassaolonsa ajan. Itse hankin aikanaan istuvan M-koon. Ongelma on se kangas, kun se ei anna yhtään periksi. Kun on istuvan kokoinen mekko, niin sitten siihen ja siitä pois on möngittävä mitä ihmeellisimmin tavoin. Ja siinä saa sitten vetoketjun ratkeamaan. Ja eihän ton mekon kanssa voi mitään oikeaa partiota harrastaa, kun se on niin lyhyt. Ehkä vähiten käytetty vaate meikäläisen vaatekaapissa.

Minimekko isorintaiselle?
Oma mekko kokoa L, ulottuu polviin. Pienin mahdollinen koko, jossa vetoketju menee rintojen korkeudelta kiinni!
Vinkkinä niille, jotka ähräävät partiopaitaa mekon sisään: paidan voi laittaa myös mekon päälle ja näyttää ihan kivalta! Samalla päästään siitä ongelmasta, että mekko ei nuole ylävartalon jokaista kurvia täydellisesti...

itsellä tuo mekon osto tyssäsi siihen että mekon rintaosa oli liian pieni. myös lantionkohdalta mekko tuntui kiristävän. lopputulos oli makkarankuori eikä se ollut mikään silmiä hivelevä näky. mutta koska neula ja lanka pysyvät kädessä ja osaan käyttää ompelukonetta, ompelin itselleni omille mitoilleni sopivan mekon. myös partiopaidan olen ommellut itse

Mielestäni juttu oli hyvä! Olen itsekin miettinyt mekon ostoa joskus.. että jos rahaa olisi niin se voisi olla kiva. Yhdellä tytöllä olen nähnyt sen päällä ja hän piti sitä satahangalla sekä reilalla joka päivä. Joten siitä kyllä sai kuvan että se on käyttökelpoinen ja ihan siisti päällä :D

Tämän jutun myötä tekee mieli kävellä suoraan kauppaan ja alkaa kokeilla itsekkin mekkoa. Että eikö se nyt oikeasti sovi kellekkään..

En tunnista sujuvasti hameen ja mekon eroa ja tunnustan olevani kalkkis asuasioissa yms. Siksi tai siitä huolimatta ehdottomasti henkilökohtainen mielipiteeni tästä partiomekosta on, että edelleenkin on toosi hankala tajuta koko mekon funktiota. Miksi sellainen on tehty ja nimenomaan tällä tavalla? Vaihtoehto viralliselle partiopaidalle? Mekko, johon kiinnitetään mm. maailmanjärjestöjen merkit ja ansiomerkit, kolmiapilat yms.

Leirimekko, vapaa-ajan mekko, sen tajuaisin. Mutta tämä virallinen mekko... ei dajuu!

Vastaavasti voisko miehille kehittää partioliivin (siis ei rinta- vaan semmosen niinkuin puvunliivin)? Samasta työvaatekankaasta. Siihen vois laittaa merkit yms. kiinni. Sen vois heittää vaikka printtipaidan päälle. Tosi "tsanks" laittais suoraan iholle. Tai vappukulkueessa olis partiohaalari ja sen päälle viralliseen osuuteen liivi, jonka vois laittaa reppuun tarvittaessa. Miten kätevää lipunnostossa, oli vuodenaika mikä hyvänsä (talvella toppatakin päälle). Tai tumman puvun alla.

(No, en tajunnut aikoinaan oranssia partiopipoakaan ja sekin oli hieno innovaatio. Jäi aika lyhytaikaiseksi, tosin. Mutta sininen vaeltajien sarkatakki ja varsinkin vihreä eräpoikatakki - siinä oli tyyliä!)

Liivi oli loistava idea!

En jaksanut lukea juttua, mutta yhdessä kuvassa vilahtaa sääri ja otsikossa mainitaan rinnat (isot). Tämä riitti herättämään mielenkiintoni.

Hyvä Mikko, ks. gallupin tulokset.

Olen monesti puolustanut Partiojohtaja.fi:n räväkkää journalistista linjaa, mutta tällä kertaa en ollut juttuun kovin tyytyväinen. Hyvä journalistinen tapa olisi edellyttänyt monipuolisempaa aiheen käsittelyä.

Toimittaja oli ilmeisesti tässä jo ennalta päättänyt, että mekossa on vikaa, joten juttuun oli valittu vain sellaisia haastateltavia, joiden mielipiteet tukivat toimittajan piiloagendaa.

Missä olivat tyytyväiset partiomekon käyttäjät? Suunnitteluvaiheessa mekko sai kentältä kovasti kehuja. Miksi ei ollut haastateltu mekon suunnittelijaa tai partioasuryhmän jäseniä, jotka olisivat voineet perustella suunnitteluratkaisuja? Partioasemallakin Marjoa parempi haastateltava olisi ollut Taina Schildt, joka oli mukana suunnittelemassa mekkoa.

Partiomekkoa ei alunperinkään suunniteltu kaiken kansan tuotteeksi, vaan kivaksi vaihtoehdoksi viralliselle paidalle. Sitä oli tarkoitus käyttää nimenomaan printtipaidan ja farkkujen kanssa.

Suunnitteluvaiheessa oli varsin hyvin tiedossa, että naisilla on eri kokoisia rintoja, mutta mekosta ei ollut mahdollista teettää niin paljon eri kokoversioita, että kaikki löytäisivät itselleen sopivan, koska se ei olisi ollut taloudellisesti järkevää. Joitain kompromissejä oli pakko hyväksyä.

Erillistä yksinkertaista partiopaidan kanssa pidettävää hametta ei ole teetetty siksi, että sellaisia myydään kaupoissa muutenkin. Oma hamemallisto ei toisi mitään lisäarvoa.

Taskut on suunniteltu nimenomaan niin, että ne eivät ole rintojen päällä. Silloinhan ne olisivat täysin käyttökelvottomat. Toiseksi taskuissa ei ole tarkoituskaan pitää valtavasti tavaraa.

Hintakeskustelu on taas kokonaan toinen juttu. Partioasuja aina moititaan kalliiksi, vaikka asujen uudistusprosessissakin tätä asiaa sivuttiin monesti. Asut on aina haluttu pitää kohtuuhintaisina, mutta mikä sitten on kohtuus. Normaali miesten kauluspaita maksaa 120 euroa, ja sellaisia ostetaan useita vuodessa. Partiopaita ostetaan suunnilleen kerran elämässä ja yhtäkkiä se ei sitten saisi maksaa mitään. Partioasut on taatusti halvempia kuin esim. lätkäkamat.

Ps. Poistakaa nyt oikeasti tuo CAPTCHA-tarkistus. Sen mielestä mä en ole ikinä ihminen. Onko sen kuvan pakko olla noin tolkuttoman epäselvä?

Miesten laadukas kauluspaita ei todellakaan maksa 120€, ihan kauheaa provokaatiota edes väittää moista. On varmasti olemassa niinkin kalliita paitoja, mutta laadukkaita saa alle puolella siitä. Kauluspaitoja ei todellakaan tarvitse ostaa joka eikä edes joka toinen vuosi, puvun kanssa lienee vieläkin 10v vanha paita käytössä. Kaukaa haettua on myös kaivaa esiin lätkäkamat partioasuun verrattuna, ei polkupyörääkään autoon verrata.

Normaaleja laadukkaita kauluspaitoja myydään ne jämäerät kaiken maailman 3+1hulluillasembalopäivillä sekä joulun jälkeen jne 30 - 90 % alennuksella. 42:sta löytyy ja sitä isompaa ja pienempää ihan haitaksi asti. Koska partioasusteita myydään alennuksella? Vain jos on partiokaupassa/greendoorilla töissä ja osaa tilata vanhoja? Niitä kuullun mukaan myydään järkyttävään polkuhintaan tiskin alta jos osaa tilata!

Ja näin tasa-arvon aikana on pöyristyttävää, kuinka tuota mekkoa ei puku- ja merkkisäännön (mikälie nykyinen tarkka nimi) mukaan saa käyttää kuin naiset!

Ja mitä tulee vielä erillisiin housuihin ja hameisiin. Hyvä ideahan tuo muutenkin käytettävät housut ja hameet, vielä kun saisi sopivia värejä kaupasta. Mustakaan ei ole aina mustaa!

Kuulostaa muutenkin siltä, että se kalikka älähtää, mihin koira kalahtaa. Ei mikään ratkaisu voi olla kehutun kaltainen onni ja autuus, siis objektiivisesti katsottuna.

"Normaali miesten kauluspaita maksaa 120 euroa, ja sellaisia ostetaan useita vuodessa"

Normaali miesten kauluspaita ei todellakaan maksa 120e ja niitä ei osteta useita vuodessa. Ilman dressman/seppälä hintoja saa jo hyvälaatuisia, kestäviä ja tyylikkäitä paitoja - reippaasti alle satasen. Oikealla pesulla ne kyllä kestävät eikä tarvitse ostaa useita vuodessa.

Nimimerkki Mikko Hieta ei taida elää tässä maailmassa. Siksi hänen asiantuntematon kommenttinsakin voidaan jättää huomioimatta.

PS. Jos CAPTCHA tarkistus on epäselvä, kannattaa käynti optikolla.

Kirjoita uusi kommentti

Tämän kentän sisältö pidetään yksityisenä eikä sitä näytetä julkisesti.
By submitting this form, you accept the Mollom privacy policy.