Ei se noin ole: Itsenäisyyspäivän kiihkotilaisuudet

Partiossa on asioista, joista ei olla oltu eikä edes tulla olemaan samaa mieltä. Partiojohtaja.fi:n Ei se noin ole! 
-sarjassa käsitellään näitä asioita. Jos olet eri mieltä, kerro se keskustelufoorumilla.

Partiolaisten tulee osallistua itsenäisyyspäivän tilaisuuksiin!

Väittelijöinä Partiojohtaja.fi:n nykyinen päätoimittaja Aino Öhman (ei) ja ex-päätoimittaja Jukka Hintikka (kyllä).

EI! Monilla paikkakunnilla partiolaiset osallistuvat itsenäisyyspäivänä ties mihin militantteihin marsseihin ja kansallismielisiin kiihkotilaisuuksiin. Partiolaisten tulisi tehdä selvä pesäero tällaiseen toimintaan ja lopettaa osallistuminen.

KYLLÄPÄS! Isänmaallisuus ei tarkoita samaa kuin militarismi. Nykymuotoinen lipunnostajina ja narikkatyttöinä ja -poikina toimiminen on käypä tapa kunnioittaa menneiden sukupolvien työtä ja konkretisoida meille kaikille, mitä abstrakti isänmaan käsite todellisuudessa tarkoittaa. Tapahtumat ovat lippukunnille paikallisesti arvokkaita: ne ovat tavallisesti tervettä yhteistyötä paikallisen Lions Clubin tai kotiseutuseuran kanssa.

EIPÄS! Esimerkiksi Helsingissä partiolaiset osallistuvat Tähtitorninmäellä tilaisuuteen, jonka järjestää Suomalaisuuden Liitto. Sen tavoitteita voi pitää vähintäänkin arveluttavina, kuten Suomen muuttaminen yksikieliseksi maaksi. Lipunnostojen ja reserviläisten rinnalla marssimisen sijaan, partiolaiset voisivat mennä paikalliseen vanhainkotiin tapaamaan veteraaneja. Siinä konkretisoituisi isänmaan käsite ilman uhoa.

JUUPAS! Yhden lippukunnan yhteistyö arveluttavan tahon kanssa ei saa leimata kaikkia Suomen lippukuntia. Vaikka joku lippukunta haluaakin briljeerata postmodernissa maailmassa poikkeuksellisen voimakkaalla kansallistunteella, niin valtaosassa suomalaisia lippukuntia itsenäisyyspäivän juhlallisuudet ovat mitä parhain keino saada näkyvyyttä ja tehdä yhteistyötä. Lipunnosto, narikkaporukka, lippuairuet ja ehkä kunniavartio on partiomenetelmän mukainen kelpo tapa saada kosketuspintaa muuten abstraktiksi jäävään isänmaahan.

EI! Kyse ei ole yhden lippukunnan yhteistyöstä ja yksittäisestä tilaisuudesta. Miksi haluamme pönkittää yksipuolista käsitystä isänmaallisuudesta? En ole koskaan tavannut yhtäkään sotahullua veteraania, joka haluaisi laittaa lapset osallistumaan militantteihin seremonioihin. Parhaita yrityksiä toiseen suuntaan on ollut Kohtaa veteraani -kampanja. Vanha mies totesi lippukuntamme nuorille, että voi kun olisi sotimisen sijasta saanut käydä koulua. Tällaisista keskusteluista voisi lapsille ja nuorille se abstrakti isänmaan käsitys aueta, mitä on itsenäisyys ja vapaus päättää omista asioista.

KYLLÄ! Itsenäisyyspäivän lipunnostoja ei kannata viskata pesuveden mukana pois. Vaikka isänmaa katosi uudesta partiolupauksesta, niin se on yhä tallella partion arvopohjassa. Millään yksittäisellä tempulla ei sudenpentuun, seikkailijaan, tarpojaan tai samoajaan luoda ymmärrystä isänmaasta, vaan se vaatii monenlaisia lähestymistapoja. Niissä on syytä olla tilaa myös vanhemmille itsenäisyyspäivän perinteille.

Kuva: Joel Nykter

Juttusarjan edelliset osat:
Väittely partiopaidan väristä.
Väittely partiotaitokisoista.
Väittely siitä, loppuuko partiolaisuus, kun ottaa huivin kaulasta.
Väittely sekalippukuntien paremmuudesta tyttö- ja poikalippukuntiin verrattuna.
Väittely siitä, pitääkö kunnon partiojohtajan käydä Ko-Gi. Väittely siitä, uhkaavatko aikuiset nuorten tekemällä oppimista.
Väittely siitä, onko partio vain hyvätuloisten harrastus.
Väittely suurleirien oleellisuudesta.
Väittely siitä, pitäisikö paraatit lopettaa?
Väittely siitä, onko metsä partiolaisille vain leiripaikka.
Väittely siitä, onko kesäleiri leiri ilman makkaraa.
Väittely siitä, kuuluuko kunnon kesäleiriin haikki.
Väittely siitä, pitäisikö johtajalta vaatia rikosrekisteri nähtäväksi.
Väittely siitä, onko lupauksenanto kamala pönötystilaisuus.
Väittely siitä, tulisiko väiskistä luopua.

Kommentit

Kommenttien lukemisen asetukset

Valitse, kuinka kommentit näytetään ja klikkaa "Tallenna asetukset".

"Militantteihin marsseihin" - no joo.
En väsy hämmästelemästä sitä, että syytetään militarismista, kun kun halutaan mollata jotakuta. Keskustelijan pitäisi määritellä, mikä on militanttia ja mikä ei.

Sotilailla on tunnetusti tietyt julkisen esiintymisen tavat, kuten paraatit. Saat kuitenkin itse ottaa selvää, mikä paraati tarkasti ottaen on. Monilla järjestöillä ja yhteisöillä on myös julkisen esiintymisen tapoja, jotka eivät poikkea armeijan tavoista mitenkään. Eivätkö siis kulkueet,
messut, kalustonäyttelyt, toimintanäytökset, retkeily ja leirit ymv ole aivan samalla tavalla militantteja toimintoja. Näitä harrastaa järjestöjen lisäksi myös armeija.

Pitääkö partioleirit kieltää militantteina maastotapahtumina, koska armeijakin leireilee? "Kyllä tuo Suomen Latu on militantti järjestö, kun järjestää maastojotoksia yhtenä päätoimintamuotonaan." Monilla poliittisilla puolueilla on vappumarssinsa, opiskelijoilla soihtukulkueensa, jne.

Kun paikkakunnalla järjestetään itsenäisyyspäivän kunnioittamiseksi järjestöjen kulkue lippulinnoineen, niin olisi todella arveluttavaa, jos partiolaiset jäävät siitä pois - vaikka sen olisi järjestänyt reserviläisjärjestö. Paikallisen lippukunnan kompetenssi ei yleensä riitä tällaisen toteuttamiseksi.

Ei se ole tämän päivän partiolaisten syy, että julkinen esiintyminen on löytänyt tietyt muodot; samoja tapoja sattuvat käyttämään myös reserviläiset, partiolaiset, ...
Pullan liottaminen kahvitassilla ja sen tarjoaminen vanhainkodin kahviossa sotaveteraanille on tärkeää ja kunnioitettavaa palvelutyötä, mutta sellainen toiminta ei ole riittävää suuren nuorisojärjestön pitämiseksi näkyvissä. Siihen tarvitaan julkisia joukkoesiintymisiä, ja niihin kuuluvat mm. kulkueet.

Jos partiokumppania pitää haukkua ja moittia, niin kehotan etsimään siihen jotakin paremmin todellisuutta vastaavia termejä. Militantti ja militaristinen ovat aikansa eläneitä tässä tarkoituksessa - aivan kuten fasisti, kommunisti, revisionisti, sovinisti, femakko ... näitähän riittää. Näiden käyttäminen vain osoittaa, että haukkujalla ei ole järkeviä argumentteja käytettävissään.

Monesti osallistuneena erilaisiin reserviläisten järjestämiin kunniavartioihin ja vastaaviin tehtäviin, voin sanoa vailla mitään epävarmuutta, että näissä tilaisuuksissa ei sitten tippaakaan uhota.
Kyse on kunnioituksesta, muistamisesta, kiitollisuudesta ja arvostuksesta.

Sekin on pakko tuoda julki, että liiaalisen pasifismin ja joidenkin rauhamarssien haaveilu on kieltämättä kuin jonkin vihaisen historiasta tietämättömän pikkutytön sielunelämää.

Minkä ihmeen takia tätä keskustelua käydään joka vuosi!!!
Suomi hävisi sodan, mutta voitti itsenäisyyden.
Käykääpä kysymässä esim. Virolaisilta sopiiko partiolaisten osallistua itsenäisyyspäivän juhlallisuuksiin.
Ilman talvi- ja jatkosodan veteraaneja Suomessa tuskin voitaisiin käydä keskustelua partiolaisten osallistumisista lipun nostoihin tai paraateihin. Eiköhän jokainen suomalainen ole velkaa edes sen kynttilän, haudalle tai ikkunalle.

Mielestäni ei ole militaristista se, että lippukunnat nostavat lipun ja vievät sankarihaudoille kynttilät. Meillä on tapana aluejärjestössämme järjestää itsenäisyyspäivänä lupauksenantotilaisuus, jonka jälkeen kuljemme kylläkin neliriveissä soihtukulkueena laskemaan sankarihaudoille kynttilät. Tilaisuus järjestetään kirkossa ja lippukuntien liput ja Suomen lippukin saapuu paikalle, mutta henki on täysin pasifistinen.
Itse kapinoin myös partion militaristista mainetta vastaan. Mutta en näe kuitenkaan nykyisessä toiminnassa mitään siihen suuntaankaan. On sääli, jos Helsingissä on todella tapana järjestää yhteinen tapahtuma Suomalaisuuden Liitton kanssa.

Ja yhdyn edelliseen, rauhankin puolesta marssitaan. Tehkäämme siis partiomarsseista enemmän rauhanmarsseja.

"En ole koskaan tavannut yhtäkään sotahullua veteraania, joka haluaisi laittaa lapset osallistumaan militantteihin seremonioihin."

En minäkään. Itse asiassa päin vastoin. Tapaamani veteraanit ovat olleet mitä sydämellisimpiä miehiä, samaten lotat keitä olen tavannut. Heidät lähetettiin puolipakolla sotaan viettämään nuoruutensa - surkeissa olosuhteissa. Eipä sitä voi edes ymmärtää nykyään. He lunastivat lapsilleen sellaisen maan, jossa voi suorittaa asevelvollisuuden siviilipalveluksena ja jonka lehdissä voi arvostella hallintoa ilman pelkoa omasta turvallisuudestaan.

Vaikka muuten karsisin partion sotilaallisia piirteitä, niin itsenäisyyspäivän juhlallisuudet ansaitsevat minusta paikkansa. Toki lpk voi juhlia itsenäisyyspäivää vaikka pitämällä diskon seikkailijoille. Tai katsoa niitä linnan juhlia johtajaporukalla :-)

Samaa mieltä. Olemme täällä Pohjolassa niin "lintukodossa", ettei meillä ole käsitystä siitä, mitä sota ja sen kauheudet ovat. Tietokonepeleissä tuntuu vain jännältä ja aina voi aloittaa taistelun uudestaan.

Olen miettinytkin sitä omien sudenpentujeni kanssa, miten sen voisi kertoa edes jotenkin, kuinka arvokas asia on tämä meidän vapautemme ja itsenäisyytemme!

Jos joku kokee epämielyttäväksi tai moraalisesti arveluttavaksi kunnioittaa veteraanien lahjaa, eli siis itsenäistä suomea, niin hänellä on oikeus jäädä pois tällaisista tilaisuuksista. Samoin on mahdollisuus olla suorittamatta asevelvollisuutta.

Nuorten aikuisten ja lasten tietämys siitä miksi nyt ollaan itsenäisiä ja mitä se on vaatinut on mielestäni häpeällisen alhaisella tasolla! Oma mielipiteeni on se että jokaisen suomen kansalaisen pitäisi laskea kynttilä sankarihaudalle. Tämän maan puolesta on uhrattu paljon. Olemme velkaa edes kunnioituksemme. Sitä voimme osoittaa eri tavoilla.

Marssitaanhan rauhankin puolesta....

Kirjoita uusi kommentti

Tämän kentän sisältö pidetään yksityisenä eikä sitä näytetä julkisesti.
By submitting this form, you accept the Mollom privacy policy.