Tasajalkaa Boten Annaa

Samoajabileissä tanssi letkajenkkaa noin neljäsataa 15−17-vuotiasta nuorta.
Valtakunnallisen samoajatapahtuma Explo 009:n iltabileet Jyväskylässä eivät olleet mitään iltanuotiohyssyttelyä − ja samoajien mielestä se on hyvä niin.
− Oli ihan mahtavaa kun koko neljäsataapäinen jengi hyppi yhtä aikaa Boten Annan tahtiin, oululaiset Toimareiden samoajat Aleksi Rantanen ja Henri Sirua kuvailevat.
Heidän mukaan dj:t osasivat valita hienosti vanhoja hittibiisejä.
tytot.jpg)
− Meininki ja yhteishenki on parasta. Se, kun muut kannustaa toisiaan tanssimaan, Tiina Vaskonen ja Kaisa Purmonen sanovat.
Joensuusta. Laitilan Eräsissien Teemu Rantanen komppaa tyttöjä.
− Kyllä täällä on hyvää musiikkia ja hyvää seuraa, Teemu sanoo.
Jano!
Bileistä ei samoajien mukaan puutu mitään.
− Paitsi vettä. Täällä vois olla jotain juotavaa tarjolla, kun tanssiessa tuli niin kova jano, Henri Sirua tuumaa.
Monitoimitalon salin laidalla oululainen poppoo hengähtää ja katselee tanssivaa massaa.
− Oltiin mekin tuolla lavan edessä hyppimässä, mutta pitää vähän aikaa rauhoittua, kertovat Tiina Ojala Pateniemen Polunpolkijoista ja Samuli Antinoja, Aarni Aspell Toimareista.
− On kiva, että täällä on paljon erilaisia ihmisiä, Teemu Rantanen Laitilan Eräsisseistä sanoo.
Samoajat kertovat tutustuneensa bileiden aikana jonkin verran uusiin tyyppeihin.
− En oo vielä saanut uusia kavereita, mutta tuttuja kyllä, toteaa Teemu Rantanen.
Rantakylän Rämpijöiden tytöt kertovat tehneensä tuttavuutta eri puolilta Suomea kotoisin olevien samoajien kanssa.
Samaan aikaan kun samoajista koostuva bändi soittaa viimeisiä biisejään taustalla, oululaiset kertovat, että he eivät kaipaa mitään iltanuotiomeininkiä bileisiin.
− Ei mitään leikkejä, lauluja tai sen semmosta.
− Niin, ja nää bileet vois kestää vielä vaikka tunnin pidempään, Aarni Aspell huomautta ennen kuin bändi lavalla aloittaa loppuspiikkauksensa ja on iltasadun aika.
Samoajabileet kestivät kaksi ja puoli tuntia ja iltasatu päälle.

Oululaiset samoajat Henri Siurua (vas.), Aleksi Rantanen, Tiina Ojala, Aarni Aspell ja Samuli Antinoja eivät kaivanneet partioleikkejä bileisiin.
Teksti: Maija-Reetta Mannismäki, kuvat: Teemu Heikkilä ja Sami Lahtivesi

Kommentit
As you might quickly discover the rangeugg boots ofugg websites thatuggs supply the wideuggs boots assortmentUGG JIMMY CHOO ofdiscount uggsuggs for sale cheaply isuggs on sale vast.ugg boots for sale Sadugg boots on sale to say notugg on sale all ofugg boots sale what they'resnow boots providinguggs outlet is classifiedugg outlet aswinter boots the genuine article.cheap uggs Sougg classic short whatclassic short must youclassic tall beugg classic tall tryingwomen's classic cardyto classic cardy findclassic cardy ugg when itugg cardy comesugg fringe cardy to obtaining a genuineugg bailey button triplet pairbailey button ofugg australia bailey buttonugg bailey button winterugg classic mini online cheaply onugg australia classic mimi theclassic mini ugg internet? Underugg australia nightfall weugg sundance supply someugg ultra short recommendations thatultra short ugg youboots for ladies just mayladies boots wellugg tall find really helpfuluggs kids certainlywomens boot.
Voisko toimareitten sivulle laittaa kuvan niistä kaikista partiolaisista jotka ovat jotenkin jutussa mukana? Pliis..
Lähdetiedoissa on virheellisesti viitattu kuvien ottajaksi itseni lisäksi Sami Lahtivesi. Tietääkseni jokainen artikkelissa esitetty kuva on minun ottamani. :)
Joo mutta itse tuolla samoajana hyppimässä oli fiilis hieman toisenlainen. Vaikka ohjelma kesti 2,5 h, ei tanssittavaa musaa ollut tuntiakaan. Muuten diskoaika oli ikimuistoinen. Arvostan jyväskyläläistä kuoroa ja olivat he hyviä laulajia mut ei se kyl kuulu diskoon >( kun musaa käytiin kysymässä, oli dj:n nolo vastaus "ei mul oo sitäkään, ei löydy, en oo valmistautunu".
-> paremmat bailut samoajille. onnistuu valmistautumisella, treenanneella bändillä, ei keskeytyksiä, mahdolliset jatkot koululla.
Niin ja miksi Kilkkeellä on bileet vaeltajille muttei samoajille, meille suurimmille bailaajateineille? Meininki Explossa oli sen mukainen, että tarvetta olisi!
Kyllähän Kilkkeellä oli samoajille bileet, oiskohan ollu toisiksi viimesenä iltana Pöpön takana olleessa hengausmestassa. Ihan hyvä meininki oli, mutta Explossa parempi.
Oon aikalailla samaa mieltä, itsekin tuolla diskoilemassa olleena. :) Mukavaa oli, mutta ohjelman suunnittelussa olisi ollut kehittelemistä. Musiikkia enemmän, eikä disko ole oikea paikka noin lahjakkaalle kuorolle. Ja ei välttämättä bändiä. Boten Anna + muut "vanhat" diskobiisit illan parasta antia!
Hmm. Pisti mietityttämään partiohuivien puute kauloista. Tarpojille ja samoajille pitäisi ehkä keksiä joku katu-uskottavampi partiotunniste, joka mahdollistaisi kaappipartiolaisuuden, mutta samalla muut partiolaiset tunnistaisivat kyseisen kantajan partiolaiseksi. (Vrt. Kristittyjen iktys Roomassa vainojen aikana http://fi.wikipedia.org/wiki/Iktys )
Toinen tie pois kaappipartiolaisuudesta olisi partion imagon muuttaminen pois nörttien solmujennäpertely- ja virrenveisuukerhosta aktiivisten nuorten monipuoliseksi harrastukseksi, joka se ainakin minun nähdäkseni on.
Eihän kukaan kiellä ompelemasta nahka- tai farkkutakkiin lpk-tunnuksia :-)
Hmm. Ehkäpä seuraavissa bileissä pitää tosiaan pitää jotain kiskaa, josta saa ostaa virvokkeita. Mitähän sadussa mahdettiin samoajille kertoa?
Kirjoita uusi kommentti