Partiovakuutus askarruttaa -vakuutusyhtiö vastaa

Helmikuun 2011 Partiojohtajassa julkaistu juttu partiovakuutuksesta herätti lukijoilta paljon kysymyksiä. Pyysimme niihin vastauksia vakuutusyhtiö IFistä.

Partiovakuutus ei korvaa kärventynyttä koloa.

Partiovakuutus ei korvaa kärventynyttä koloa.

Kuulin, ettei vakuutus enää koske ollenkaan partiolaisten tai lippukuntien omaisuudelle tapahtuvaa vahinkoa, vaan ainoastaan partiolaisille itselleen tapahtuvaa vahinkoa. Pitääkö paikkansa?

– Partiovakuutuksessa ovat vakuutettuina jäsenmaksun maksaneet partiolaiset partiotoiminnassa. Tapaturmaturva on voimassa kaikessa partiotoiminnassa sekä näihin liittyvien välittömien matkojen aikana kaikkialla maailmassa. Matkavakuutus on voimassa kotimaassa partiopiirin järjestämillä leireillä sekä keskusjärjestön järjestämissä kilpailuissa, kursseilla ja tapahtumissa. Matkavakuutus korvaa myös partiolaiselle partiotoimintaan liittyvän, ulkomailla tapahtuneen henkilö- tai esinevahingon. Matkatavaravakuutus korvaa matkatavaroille äkillisen ja ennalta arvaamattoman tapahtuman aiheuttamia vahinkoja. Lippukuntien omaisuus ei ole vakuutettuna partiovakuutuksessa.

Jos kesäleirille osallistuu henkilöitä, jotka eivät maksa jäsenmaksua, voiko se vaikuttaa muiden vakuutukseen? Esimerkkinä tällaisesta henkilöstä ruokalassa töissä olevat vanhemmat.

– Ei voi. Vakuutuksen maksamatta jättäneiden mukanaolo ei vaikuta vakuutusmaksun maksaneiden vakuutukseen.

Lauman retkellä seitsemänvuotias sudenpentu Tarmo tiputtaa vahingossa makuupussini parvelta kuuman takan päälle ja pussi menee lunastuskuntoon. Korvaako partiovakuutus palaneen pussini?

– Ei korvaa. Korvaus pitäisi hakea vahingon aiheuttaneen pojan omasta yksityishenkilön vastuuvakuutuksesta mikäli perheellä sellainen on.

Jos jätän jäsenmaksun maksamatta, katkeaako vakuutukseni saman tien vai vasta kun minut poistetaan partion jäsenrekisteristä?

– Vakuutus päättyy heti, koska se on voimassa vain partiotoiminnassa.


Koonnut: Sanna Puutonen

Kommentit

Kommenttien lukemisen asetukset

Valitse, kuinka kommentit näytetään ja klikkaa "Tallenna asetukset".

Tapus sudenpentu Tarmo ei ole kovinkaan yksiselitteinen. Ensinnäkin Tarmon (vastuuvakuutuksen) korvausvelvollisuus edellyttää, että Tarmo on aiheuttanut vahingon tuottamuksella.

Jos kyseessä on tuottamuksellinen vahinko, ja Tarmo näinollen korvausvelvollinen, niin miksi Tarmon partiovakuutuksen vastuuvakuutus ei korvaisi vahinkoa?

Ja lippukuntien ja vanhempainyhdistysten kannattaa ottaa myös talkoovakuutus. Pystyy helposti ottamaan esim. viikonloppua varten kämpän talkoisiin, maksaa aivan "pähkinöitä" ja lisää turvaa talkoolaisille. Meillä lippukunnassa takavuosina tippui eräs talkoolainen tikapuilta ja oli sairaslomalla useamman kuukauden, talkoovakuutus tuli silloin tarpeeseen.

Onko joku selvitellyt lippukunnan mahdollisuuksia saada vakuutusta tavaroilleen? Useimmilla lippukunnilla on telttoja, tietokone tms tavaraa.

Rekisteröitynä yhdistyksenä vakuutuksen saa helposti mistä vain yhtiöstä. Kannattaa kuitenkin pitää huolta, että vakuutusvirkailija ymmärtää partiotoiminnan ja kaluston käytön, jotta osaatte valita sopivan kattavuuden vakuutukselle. Ei pidä myöskään unohtaa erikseen mainita sitä, että kaluston pitää olla vakuutettuna sekä varastoituna että mukana leireillä (tämä ei ole itsestään selvää, koska yleensä irtaimisto pysyy yhdessä osoitteessa).

Meillä on tavarat vakuutettu, mutta täysin irrallaan partiovakuutuksesta. Eri yhtiöstä myöskin. Onnistuu melko helposti, tiedettävä omaisuuden arvo ja minkä tasoisen vakuutuksen haluaa. Meillä ainkin LPKJ vastuuhenkilönä.

Kirjoita uusi kommentti

Tämän kentän sisältö pidetään yksityisenä eikä sitä näytetä julkisesti.
By submitting this form, you accept the Mollom privacy policy.