Pullalla on väliä

Mitä partiojohtaja tunkee suuhunsa johtajiston suunnittelukokouksessa? Entä miten se vaikuttaa kokouksen tulokseen?
Makeisiin tarjoiltaviin turvautuminen on yleistä lippukunnissa. Janne Tervaskanto Oulusta kertoo, että kokoustarjoilut Pohjolan Pirteissä noudattavat tuttua kaavaa: kääretorttua ja kokista.
− Jos kyseessä on iso kokous, niin tarjolla on kahvia ja keksejä, Tiia Keltamäki Tervapartiosta Oulusta kertoo.
Kilkkeen graafisen tuotannon mestarina toimiva Pekka Kuru muistaa syöneensä suunnittelupalavereissa pitsaa.
− Mielestäni on ihan näppärää syödä kerralla kunnolla, niin ehtii sitten rauhassa jutella asioista. Pitsa on parasta kokousruokaa, Kuru summaa.

Keskittyminen herpaantuu
Vaikka makeat tarjoiltavat ovat kokouksissa suosittuja, sokeri- ja rasvapitoisia ruokia kannattaisi välttää kokouksissa.
− Jos kokoustarjoilu on kovin raskas, verenkierto keskittyy vatsan seudulle ja keskittyminen voi herpaantua, lehtori Maijaliisa Erkkola Helsingin yliopiston ravitsemustieteen laitokselta sanoo.
Erkkola suositteleekin kuitupitoista ja vähärasvaista purtavaa kokoustarjoiluksi. Marjat, vihannekset ja leipä ovat hyviä välipaloja. Myös juominen on tärkeää. Erkkolan mukaan päivässä pitäisi juoda noin yhteensä 1,5 litraa.
− Kahvi ja vähäsokeriset mehut ovat ihan hyviä kokousjuomia, siinä missä muutkin. Vähintään kannattaa pitää ainakin vesikannu pöydällä, Erkkola sanoo.
Vihreä linja ja bisnesmaailma

−Tarjoilussa pyritään siihen, että ruoka on sekä vegaanista että eettisesti kestävästi tuotettua. Esimerkiksi suomalaisia tomaatteja kannattaa suosia kesällä, mutta talvisten kasvihuonetomaattien hiilijalanjälki on varsin suuri. Suosimme Reilun kaupan tuotteita, Hakkarainen kertoo.
Kansainvälisessä konsulttiyrityksessä työskentelevä Olli Salo on kokoustellut paljon myös Suomen Partiolaisten viestintävaliokunnassa ja ohjelmaryhmässä.
− Mielestäni partiokokouksissa tarjoiltu ruoka oli melko terveellistä ja maanläheistä. Tarjolla oli paljon leipää ja vihanneksia.
Työkokouksissa Salo kertoo tarjoilujen vaihtelevan laidasta laitaan. Syötävää on yleensä paljon ja varsinkaan virvoitusjuomissa ei säästellä.
− Yhdysvalloissa kokoustarjoilut ovat aika teollista höttöä. Purtavat maistuvat monesti keinotekoiselta, Salo vertaa.
Kokoustarjoilujen vaikuttavuudesta kokouksen tulokseen ei ole ainakaan Suomessa tehty tutkimusta.
− Alexander Stubb muutti ulkoministeriön kokoustarjoilut kevyemmiksi noustessaan ministeriksi. Olisi mielenkiintoista tehdä tutkimus siitä, millaisia terveys- ja muita vaikutuksia toimenpiteellä oli, ravitsemustieteen laitoksen lehtori Erkkola pohtii.
Teksti: Arttu Tanner, kuvat: Janne Seppänen

Kommentit
"Jos kokoustarjoilu on kovin raskas, verenkierto keskittyy vatsan seudulle ja keskittyminen voi herpaantua"
:-D Yleinen harhaluulo on, että aivot väsyisivät siksi, ettei verta riitä niihin. Ilmeisesti todellinen syy on valkuaisaineissa ja niiden metaboliiteissa, joita imeytyy pieniä määriä verenkiertoon jo mahalaukusta. Ne voivat vaikuttaa suoraan tiettyihin aivojen vireystilaa sääteleviin osiin ja tekevät olon raukeaksi. Tähän perustunee lämpimän maidon väsyttävä vaikutus.
Aivojen kokonaisperfuusio on likimain vakio riippumatta siitä, mitä syö tai puuhastelee. (Poikkeuksena mm. hävittäjällä lentäminen ja kuristamisleikit).
Takaisin aiheeseen: hedelmät ovat hyvää kokouspurtavaa, varsinkin jos joku niitä kuorii tai leikkaa valmiiksi.
Ja partiotoimistolla on kiva käydä tärkeellisten neuvostojen kokousten jälkeen, kun jääkaapissa on kakkujen jämät tarjolla. Nam!
Joissain piireissä ei ole kymmeneen vuoteen pullaa näkynyt... toisaalta ei se leipä ja keinotekoinen kasvisrasvakaan terveellistä ole kaikkien näkemysten mukaan.
Hienoa, että tämä aihe on otettu esiin! Juuri tänään keskustelin siitä miten asia pitäisi huomioida partioruokailuissa - ravitsemus ja terveysaspekti ilman sen suurempaa nipotusta. Hyvinvointi ja terve elämä tavoitteena! Kiitos tästä!
oon saanu uuen nimen vissii
Kirjoita uusi kommentti