Baariin partiotapahtuman perään

Partiojohtaja-lehti haastoi baarimikon Turussa ja Tampereella suunnittelemaan partiodrinkin yli 18-vuotiaalle johtajalle kolmen eri partiokokemuksen jälkeen.

Sampo Wallenius, 25, Edison, Turku
Wallenius nauttii erikoisten drinkkien tekemisestä ja käy aktiivisesti drinkkikilpailuissa. Tänä vuonna hän on osallistunut jo kuuteen kilpailuun, viimeksi SM-karsintoihin toissasunnuntaina.

Juha-Matti Tenhunen, 27, 1Bar, Tampere
Tenhusen mielestä drinkkien tekemisessä on tärkeintä, että asiakas saa, mitä tilaa. Takana on muutamia kilpailuja drinkeissä ja flairtendingissä eli pullonheittelyssä, mutta nykyään Tenhunen kertoo olevansa eläkkeellä kisailemisesta.

Skenaario 1: Johtajalla on takana 14-tuntinen paperipartiokokous kovalla väännöllä ilman vessataukoja.

Wallenius: Ensin mieleeni tuli, että nyt johtaja tarvitsee hirveästi viinaa, että saa pään täyteen. Sitten päädyin kuitenkin raikkaaseen ratkaisuun, joka parantaa mielen laatua raskaan kokouksen jälkeen.

Piina on ohi
raparperinpaloja ja kaksi tuoretta mansikkaa (murskataan lasin pohjalle)
sitruunamelissaa
4 cl tuorepuristettua lime-mansikkamehua (Brämhults)
2 cl greippivodkaa (Finlandia Grapefruit Fusion)
2 cl raparperilikööriä (Kuyper)
2 cl mansikkapyreetä
koristeeksi pieni männynoksa

Maistuu? Drinkki on elinvoimainen sekä väriltään että maultaan. Pelkkä kokouskahvimukin vaihto viehkoon drinkkilasiin nostaa tunnelmaa, mutta viimeistään hedelmäinen maku avaa silmät ja vähentää mahdollista kokouksessa syntynyttä kyynisyyttä kaikkea kohtaan.

Tenhunen: Näitä kun muutaman vetää, niin kyllä jaksaa.

High Voltage Melon Ball tai ”Ensimmäinen niitti”
Vodkaa
melonilikööriä
appelsiinimehua
Red Bull Limeä

Maistuu? Pirteän pistelevä janojuoma, joka pakottaa kasvolihakset toimimaan. Lasin äärellä juoja voi kuvitella jupisevansa kokouksen kestosta, vääristä mielipiteistä ja kallellaan olevasta arvomaailmasta tai vaihtoehtoisesti onnitella itseään läpi runnotuista ehdotuksista. Energiajuoma maistuu tunnistettavasti, ehkä jopa häiritsevästi, jos mausta ei pidä.

Skenaario 2: Johtaja tulee kolmen tunnin sudenpentutapahtumasta, jossa yksi sudenpentu on lyönyt toista vasaralla jalkaan, ja tapausta on selvitelty tunti tapahtuman jälkeen.

Wallenius: Enpä haluaisi olla samassa tilanteessa. Saattaisin itse ottaa Jaloviina-snapsin mutta drinkiksi teen aperitiivimaisen raikkaan juoman. Se vetää maullaan jalat alta, ja arjen huolet unohtuvat.

Back to old life
3 limelohkoa ja 3 appelsiiniviipaletta (murskataan lasin pohjalle) 4 cl vadelmasmoothieta (Brämhults)
2 cl vadelmapyreetä
2 cl Bombay Sapphire -giniä
2 cl Cointreau-likööriä
koristeeksi appelsiiniviipale ja kuusenkerkkä

Maistuu? Juoma on makea ja raikas, ja onnistuu varmasti viemään ajatukset pois sudenpentujen riidoista. Puolet nautinnosta on luonnollisesti tunne siitä, että sudenpentuun ei ainakaan törmää baarin katon alla.

Tenhunen: Pistetäänpä jotain makeaa rauhoittamaan tilannetta.

Daim Anne tai ”EAI”
minttuviinaa
karamellilikööriä
Daim-rakeita

Maistuu? Viileä, pirtelömäinen drinkki ei ole mikään kiukkupaukku vaan rauhoittava silaus pehmeyttä kiireisen arjen keskelle. Tunne on kuin laittaisi päähänsä ääntä eristävät korvaläpät. Drinkki ei silti ole itsestään selvä vaan jättää juojalle jotain pureskeltavaa. Karamellinen maku siirtää rypyt otsalta suupieliin.

Skenaario 3: Suurleiri Kilke on ohi, monen vuoden uurastus on takana ja fiilis on tosi okei.

Wallenius: Leirillä ei ole todennäköisesti saanut hirveästi jäätelöä, joten tehdään kaksivärinen pirtelödrinkki.

Strawberries in Kilke
4 rkl vaniljajäätelöä
4 cl mansikka-limemehua (Brämhults)
3 tuoretta mansikkaa
4 cl Bacardi Razz -rommia
4 cl maitoa
2 kauhaa jäämurskaa
Ainekset sekoitetaan sekoittimessa. Lasin pohjalle kaadetaan 4 cl mansikkapyreetä. Koristellaan mansikalla ja koivunlehdellä.

Maistuu? Strawberries in Kilke maistuu mansikkaiselta ja virkistävältä kesänylistykseltä. Veikeä ulkonäkö ja jäätelöunelma sopivat mainiosti
hyvän leirin jälkipuintiin: hyväntuulisuutta ja kesää kesäisimmillään. 

Tenhunen: Tämä drinkki maistuu parhaimmalta auringonpaisteessa patiolla.

Holy Diver tai ”Kuusi tähteä”
karpalovodkaa
päärynälikööriä
omenasiirappia
sitruunamehua
2 päärynänpuolikasta

Maistuu? Raikas ja kirpeä hyvän mielen kesädrinkki. Tällä on hyvä huuhdella metsän tomua kurkustaan. Risusavotta, teltta, jonka katon rei’istä näkee tähdet, kimppakyyti kotiin.

Teksti: Liisa Lundell (Turku) ja Marja Suurpalo (Tampere), kuvat: Joel Forsman (Turku) ja Henri Arjanne (Tampere)

WAGGGSin drinkkikilpailu Think Pink, Drink Pink!

Kommentit

Kommenttien lukemisen asetukset

Valitse, kuinka kommentit näytetään ja klikkaa "Tallenna asetukset".

Minusta kohtuullisessa alkoholin käytössä ei ole mitään pahaa. Eikä mitään pahaa ole siinäkään, että tuskallisen pitkän kokouksen tai sudaritapahtuman jälkeen mennään fiksusti tuulettumaan. Ja jokaisen elämä partion ulkopuolella on yksityisasia.

MUTTA

Mielestäni ei ole mitään epäselvää myöskään siinä, että partio ja alkoholi eivät kuulu yhteen. Niinpä ihmettelen suuresti pj.fi:n artikkelia! Luulisi, että juttua olisi voinut tehdä vaikka grillijuhlista partiotapahtuman jälkeen. Miksi partiosivuilla pitää mainostaa alkoholia? Missä periaatteet?

Mihin periaatteisiin tässä viittaat? 1930-luvun raittiusaatteeseen, joka on Pohjoismainen oikku?

Haluanpa osallistua keskusteluun, vaikka aktiivipartiolaisuus on jo takana. Jäsenmaksuni maksan edelleen joten katson oikeudekseni osallistua keskusteluun. Yksi vetäytymiseni syy oli partion asenneilmapiiri. Ja sitten ihmetellään miksi on niin kova pula aikuisista johtajista. Voisiko syy olla siinä että aikuisilla ei ole kovin kivaa partiossa?

Partiolaisuus on (ollut) osa minua, mutta en määrittele itseäni kokonaan partiolaisuuden kautta. Elämääni kuuluu jossain määrin myös alkoholi. Pystyn juomaan lasillisen viiniä ja lopettamaan siihen. Toisinaan voin ottaa toisenkin.

Ohjenuoranani on, että lasten läheisyydessä alkoholi ei saa vaikuttaa käytökseeni ja siten hämmentää tai luoda turvattomuuden tunnetta.

Partiotapahtumissa en ole koskaan käyttänyt alkoholia, ei ole oikeastaan tullut edes mieleen. Joillain on kai tullut? Saunakaljaa johtajasaunassa en viitsisi tuomita, ottaahan sen moni kotona omienkin lastensa läsnäollessa. (Valitettavan moni jopa humaltuu jälkikasvunsa nähden). Silti allekirjoitan partion päihteettömyyden. Täydellisyyteen voi yrittää pyrkiä, mutta onko se itsetarkoitus? Jos saunakalja on jollekin johtajalle välttämättömyys, jotta viitsii päivän taas painaa töitä, niin ennemmin soisin sen hänelle kuin menettäisin koko johtajan siksi, että hän ei halua pilkuntarkasti noudattaa partion sääntöjä. Toisin sanoen, tuskin yksi saunakalja tekee johtajasta huonoa johtajaa. Vai voimmeko "erottaa" henkilön partiosta jos hän nauttii saunakaljansa? Haluammeko? Vai ilmaisemmeko paheksuntamme jotta henkilö itse loukkaantuu, kyllästyy ja lähtee.

En näe myöskään mitään syytä miksei alkoholista voisi kirjoittaa. pj.fi on ottanut asiakseen käsitellä myös niitä pinnan alla vellovia aiheita. Hyvä niin. Keskustelun vilkkaudesta voisi vaikka päätellä, että moni näihin asioihin on jollain tasolla törmännyt.

Mutta hyvä että partiossa on noin paljon täydellisiä ihmisiä, joilla on varaa kohkata muiden satunnaisista paheista. Oma epätäydellisyyteni ei enää kestänyt asenteellista ja paperinmakuista partiota. Partioikaa te jotka olette parempia.

WAGGGS julisti drinkkikilpailun 100-vuotisjuhlansa kunniaksi. Alle 18-vuotiaat voi osallistua non-alcoholic -sarjaan.

http://www.europak-online.net/images/Europak/europak10/may10/WAGGGS%20Ce...

Luonnollinen asia tuo Alkoholi. Ei tarvitse pelätä. WAGGGSikin hyväksyy.

Heh, hauskaa, hyvä ajoitus siis meidän jutulla :D Kiitos linkkivinkistä! /aö

Jossain näkemässäni partiohistorian koulutusdraama-hupailussa suomalainen partiojohtaja kysyi täällä Mannerheinmin vieraana 30-luvulla olleelta Baden-Powelilta että "eikö B-P tiedä, että partiossa ei saa juoda viinaa". Marskihan tunnetusti tarjosi B-P:lle Gin and tonic drinkin.

Teidän siirtonne kukkahatut.

Tästä inttelystähän tulee mieleen viimekuinen pjpk (sic: Teemu/Matias) =D

Miten suhtautua tällaiseen keskusteluun, jos partiohuivin alta pilkottaa Pinot Noir-köynnöstatska ja nimikyltissä lukeekin Oy Alkoholiliike Ab? Jos entisenä ja tulevana partiokouluttajana on taustaoppina elintarvike- ja ravintolatieteellinen lähestymistapa eri nautintoaineisiin? Partionsiniset asiat kun eivät ole niin kovin mustavalkoisia.

Hienoa, että (alkomaholi)asiasta keskustellaan, täälläkin. Toki ko. artikkeli oli hersytellen tehty juuri chilleistä drinksuista, ei esim. diskreetimmin olut- tai viinivertailuna. Vaikea on toimittajan tai aatteemme lähteä toiminnassaan siitä, mistä EI saisi keltaista lööppiä.

Täälläkin foorumeilla ihannoidaan "Eurooppaa" ja toisaalta nurkkakuntaisesti puhutaan vain viinasta, kun kyseessä on alkoholi ja ruokajoumat yleensä. Kyllä ne eurooppalaiset nuoret dogailee (partsikassa) siinä missä finskit, mutta osannee vaeltajaikäinenkin ottaa sen "sivistyneen" viinilasin tai olutmukin. Käsittämätöntä yrittää luoda meille kulttuuria ruoan ja juoman nautinnoista, kun otsikkona on aina "terveys" ja "viina". Vai eikö superpartiolaisen tarvitse syödä ja juoda?

Vaeltajien pöytäjuhla voi hienosti olla se eurooppalainen ruokajuomien ja lasivalintojen mietintä tai perinteisen akateemista "pöytä" "juhlaa" muistuttava ördeys. Kysymyshän on siitä, miten aikuiset johtajat sen tekevät ja näkevät. Kypsät "aikuiset" tällaisissa keskustelussa on valitettavan harvoin ilman lainausmerkkejä.

Alkoholikeskustelu, kuten uskonto, partiossa ja Suomessa on usein kovin vaikea taitolaji. Syyllistäminen, osoittelu, kukkahattuilu ja övereiksi vetäminen on tavattoman helppoa.. "En ole täysin varma omasta asemastani, joten varuiksi kärjistän, että messu (tässä: viesti, msg) varmasti menee perille". Alaikäiselle ei ole laitonta tarjota ja opastaa maistiaisia alkoholista - luovuttaminen tai hallussapito on. Asian ytimenä on aikuisen kontrolli ja vastuu. Voitko siis olla täydessä timmissä suhareiden tai vaeltajien perään siinä tilassa, jossa et saisi ajaa autoa (vrt. "1-2 annosta toiminnan X jälkeen")?

Matiaksen kommentti on erinomaisen osuva - olemmeko kerran partiossa aina partiossa, huivilla tai ilman? Onko se partiota jos puhuu partiosta lasin ääressä? Onko tutustuminen nautintoihin suora analogia ongelmakäyttöön?

En yksiselitteisesti kiellä enkä myönnä, vaikka intohimoni onkin kysessä. Partio. Eiku viini. Eiku toisinpäin. Eiku. Juuri kuten -J asian jukkapoikamaisesti ilmaisee, eiks vaan suvaittas ja rakastettas inan verran enemmän? =D

Hienoja drinkkejä pojat väsäilleet, tosin nauratti nuo männynoksat drinkissä vaikka partiolaiselle olikin suunnattuja :D

Eiköhän tässä alkoholijutussa eniten ratkaise se oma asenne. Itse olen alkoholin ja partion yhdistämistä vastaan, enkä itse juo partiotapahtumissa. Oma vapaa-aika on erikseen, ja monen partioystäväni kanssa vietän aikaa myös partion ulkopuolella. Heidän kanssaan on joskus tuhottu pullo jos toinenkin. En kaipaa viinaa leirille, mutta en myöskään nosta mekkalaa jos joku mielii k-18 johtajakahvilassa (piilossa lasten katseilta) nauttia yhden olusen illalla pimeän jälkeen, kunhan tarkoitus ei ole päästä humalaan. Mutta jos juomisesta hehkutetaan seuraavana päivänä ja asiattomassa yhteydessä Etenkin lasten seurassa, on se epäkorrektia. Kohtuus kaikessa!

Lopultakin taitaa asia mennä niin, että kielletty kiehtoo enemmän! Kukin tehköön itse oman päätöksensä juomisen suhteen, mutta jos johtajiston kokouksista ei selvitä ilman olutta, olisi ehkä tervettä keskustella asiasta yhdessä!

Vaihda hommia jos kokouksesi ovat tylsiä!

Alkoholilla kyllästetty partiojärjestö tai ei, mutta tässä fakta partiosta ja alkoholista: Partio 100 vuotta suomessa kassi kestää viinaksien painon oikein mallikkaasti. Testiryhmä yllättyi, että kankainen kassi kantoi neljä pulloa viiniä, kaksi pulloa likööriä ja viisi pulloa Coronaa osoittamatta ratkeamisen merkkejä. Ainakin tuotteissa on panostettu laatuun.

Tälläsekskö tää partio on menny että tulee ihan s-postia että "miten pokaan sudarin seksikkään isän" ja "drinkkejä partionjohtajille"...
Partiossa minua vanhemmat johtajat puhuu kokoajan jostain dokaamisesta ja tulee krapulassa partioon. Kyselee mies asioista jatkuvasti ja ihmettelee jos joku ihminen on esimerkiks uskossa.
Muinoin yks sudarikin vastas kysymykseen "mitä partiossa tehään" että pokataan poikia!
Eikö voi mitään säästää tälläseltä maailmallisuudelta. Lisäks nää psykologitki tunkevat turmelemaan koko partion ohjelmauudistuksillaan ja on kaikki maailman aikuiset mahdollistajat ja muut.

Ei partio ole mennyt tähän.

Ihmisiä on aina kiehtoneet päihteet, seurustelukumppanit ja nuorena varsinkin.

Partioliike Suomessa on vain hyvin piilottaneet nämä ns normaalit elämän alueet.

Tää oli hyvä :D Lisää?

Itseäni eniten hämmästyttää miksei jutussa ollut tarjolla yhtään alkoholitonta drinksua? Ääripäihin päätyminen ei mielestäni ole hyvä juttu koskaan ja siksi olisin kaivannut myös sitä alkoholitonta vaihtoehtoa. Onko kenties jutun toimittajilla tapana mopon karata käsistä niin usein ettei tullut edes mieleen pyytää yhtä drinkkiä alkoholittomana?

Eikö se alkoholiton drinkki ole juuri ääripää alkoholista puhuttaessa? Toista ääripäätä taas ei saa lääkärikään, kun se ei pullossa pysy.

Ei kai ole toimittajan vika jos baarimikko näkee, että partiolaisen drinkissä on alkoholia?

Kävin tänään neljän lippukuntamme vaeltajan ylioppilasjuhlissa. Kaikissa paikoissa tarjottiin minulle tarjottiin alkoholia skoolausjuomaksi. Puhetta oli toki myös alkoholittomasta vaihtoehdosta, mutta huoli oli lähinnä kulkuvälineestäni - polkupyörä vai auto? Kerroin kaikille olevani polkupyörällä liikkeellä ja ottavani alkoholillisen vaihtoehdon, koska se henkii paremmin partion tapakasvatuksellista ja kasvatuksellista sanomaa. Ylioppilasjuhlien vastaanottoihin lasillinen kuohuvaa sopii huomattavasti paremmin kuin lasillinen Pommacia. Yhdessäkään paikassa vaeltajien vanhemmat eivät kokeneet millään tapaa ongelmalliseksi lippukunnanjohtajan esiintymistä alkoholilasi kädessä.

Mistähän lähtien ylioppilasjuhlat on ollut partiotilaisuus tai suoraa jatkoa partiotilaisuudelle? Menisi elämä vallan naurettavaksi, jos alkaisi tuollaisessa tilaisuudessa teeskennellä absolutistia...

Kai tässä pointtina oli se, että Viltsu oli paikalla partioasuisena ja joi alkoholia julkisesti (asia, jota täällä paheksutaan - mutta ei aiheuttanut juhlissa mitään pahennusta).

Precis. Unohtui mainita tämä pukeutumiseni.

Ajjaa... minä olen aina mennyt ihan siviiliasussa lippukunnan ja omat muistamiseni viemään. Olisi kyllä tuoretta ylioppilasta kohtaan melkeinpä loukkaavaa kieltäytyä kuohuvasta partiojohtajuuteen vedoten. Se tuore ylioppilas on nimittäin myös useimmiten partiojohtaja. Eihän häntä muuten lippukunta muistaisi.

Minusta alkoholi nyt vain sopii partiotilaisuuksiin yhtä huonosti kuin asuntovaunu sopii partioleirille.

jos nyt kerran vielä:

Tämä keskustelu on ihan pelkkää juupas - eipäs jankkaamista. Jo pelkästään se osoittaa, että partiojohtajat tarvitsevat apua vaikkapa siihen, miten toimia kokouksissa tms., jos homma ei etene tai siihen, jos keskustelussa puhutaan vallan muusta asiasta, kuin mistä keskustelu on alkanut.

Mitä tehdä, jos lippukunnassa ei ole riittävästi johtajia
Mitä tehdä, jos lippukunnassa ei ole riittävästi jäseniä
Mitä tehdä, jos lippukunta hajoaa käsiin em. tai muista syistä
Mitä tehdä hankalissa tilanteissa. Esim. silloin, kun partiolaisen vanhemmat tulevat kysymään, että miksi siellä partioleirillä oli juotu viinaa (tosi tilanne)
Miten SP ratkaisisi yhä kiihtyvän partiosta poistumisen

Jos joku kuvittelee, että Partiojohtajalehdellä ei ole muuta käyttöä, kuin tehdä tällaisia hölöjuttuja, joista saadaan aikaan näennäiskeskustelua, niin
1) olet väärässä tai
2) olen väärässä, ja kaikki 18 vuotiaat partiojohtajat ovat kauhean kokeneita, viisaita ja osaavat ratkaista kaikki eteentulevat ongelmat niin lippukunta-, piiri kuin keskusjärjestötasolla.

Keskustelunavaus tähän aiheeseenkin olisi voinut olla paljon fiksumpi kuin tehdäänpä drinksut, kun pikkupartiolaiset on niin tyhmiä, ettei niitä siedä, jollei het pääse baariin kokouksen jälkeen.

Lukekaa nyt edes kaikki mitä täällä sanotaan, älkääkä vain sitä, mitä haluatte.

Vielä lopuksi: Ei se, että alkon kuvastossa, Helsingin sanomissa tai Seiskassa kirjoitetaan jotain, tarkoita sitä, että samaa voisi kirjoittaa Partiojohtaja-lehdessä.
Se, mikä on lippukunnassa sisäinen kanta, mitä voidaan/ei voida tehdä tapahtumassa, jossa kaikki paikallaolijat ovat täysi-ikäisiä, on lippukunnan oma asia, josta vastuussa on viime kädessä lpkj. Mutta siitä, mitä täällä kirjoitetaan, on vastuussa SP. En missään vaiheessa ole puhunut 7-12 vuotiaista, vaan nimenomaan siitä 15-17 ikäryhmästä, jota tämä aihe kiinnostaa. Heille(kin) riittää täysi-ikäisyyden jälkeen aivan riittävästi aikaa kokeilla drinkkejä, mutta eiköhän niitä virikkeitä tule ihan riittämiin muualtakin.
"mieleeni tuli, että nyt johtaja tarvitsee hirveästi viinaa, että saa pään täyteen" - joopa, ihan sivistynyttä alkoholikoulutusta.
Myönnän, että tässä keskustelussa olen antanut provosoida itseäni liikaakin, mutta ihan tosissaan, partiojohtajilla PITÄISI olla paljon muuta ajateltavaa, kuin se, saadaanko seuraavalle suurleirille baari (ihme jos ei, koska jo nyt leirille tulijoita kehoitetaan "ota rahaa mukaan, sillä nyt ei tarvitse edes leirillä olla shoppailematta")

Noihin esittämiisi "mitä tehdä..." kysymyksiin, olen koittanut vastailla ja herättää keskustelua aktiivisesti. Ketään ei vaan tunnu kiinnostavan keskustella niistä aiheista täällä pj.fi:ssä. Sitäpaitsi johtajapulaan ja jäsenpulaan kehitellään jatkuvasti uusia työkaluja toinen toisensa perään, mutta lippukunnat itse häpeävät omaa toimintaansa ja partiolaisuuttaan niin paljon, etteivät uskalla rekrytoida.

Hienoa, että sait otettua esille että olet vanhempi kuin 18-vuotiaat partiojohtajat ja olet elämänkokemuksesi myötä omaksunut "toisaalta-toisaalta" -asenteen.

Miksi toi johtajan esimerkki pitää aina vetää överiksi? "hirveästi viinaa", "pää täyteen". Mitä jos johtaja sanoisikin, että "koska minä olen täysi-ikäinen ja tekee mieli, niin juon yhden saunakaljan". Eikö se olisi malliesimerkki kohtuukäytöstä?

Tuntuuko tutulta:
- Johtajat kuppilassa suunnittelemassa kesäleiriä, joku ottaa oluen ja kokous alkaa
- Piirileiri ohi, kaatajaiset seuraavan viikonloppuna
- Jäsenkokous-delegaatit irkkubaarissa illanpäätteeksi

Ps. Pelottaako päästää lapsesi tuttavien mökille missä saatetaan illan päätteksi nauttia muutama olut?

Tuntuuko tutulta:
- Johtajat kuppilassa suunnittelemassa kesäleiriä, joku ottaa oluen ja kokous alkaa

Ei tunnu. Meillä kesäleirejä suunnittelemassa mukana on aina myös alaikäisiä johtajia eikä silloin kukaan ota olutta. Kahvia kuluu senkin edestä. ;)

Siis herra siunaa! Kahvia alaikäisille "johtajille". Eikö teillä ole mitään häveliäyyden tajua tai tajua ollenkaan? Todella kakaramaista turmella lippukunnan tulevaisuus keskushermostoon vaikuttavilla huumehilla!

Vaadin myös seuraavien aineiden kieltämisen partiotoiminnassa sekä partiolaisten yksityiselämässä:

-kahvi
-tee
-tupakka
-energiajuomat
-keinomakeutusaineet
-rasvainen ruoka
-kalorit
-hiilihydraaatit
-colajuomat
-proteiinit
-harrypotter

Meidän lippukunnassa ei ym. käytetä eli se on pyhä totuus ja olen ylpeä siitä!

Tietääkseni tätä asiaa on virallisella tasolla käsitelty viimeeksi 2001 laajamittaisemmin partioneuvoston toimesta. Alla se mitä silloin on päätetty:

"PÄIHTEET JA PARTIO

Partiotoiminnan tavoitteena on kasvattaa nuorista vastuuntuntoisia ja itsenäisesti ajattelevia yhteiskunnan jäseniä. Vahvan itsetunnon kehittymistä ja terveitä elämäntapoja kasvatuksessa painottamalla ehkäistään ennalta päihteiden kokeilua ja käyttöä.

Partiojohtajan esimerkki nuoren kehityskulussa on ratkaisevan tärkeä. Hän on – tahtomattaankin – nuorille esikuva ja aikuisen malli. Partiojohtaja opettaa omalla käytöksellään nuorille monenlaisia asioita, myös suhtautumista päihteisiin.

Partiotoiminnassa noudatetaan muiden viranomaissäädösten ohella tarkasti myös päihteitä koskevaa lainsäädäntöä: Alle 18-vuotiaalle ei saa myydä eikä hän saa pitää hallussaan eikä kuljettaa edes mietoa alkoholijuomaa. Myös tupakkatuotteiden myynti alle 18-vuotiaalle on kielletty. Huumausaineiden käyttäminen ja hallussapito on huumausainerikos.

Lain noudattaminen on helppoa: päihteet eivät kuulu partiotoimintaan. Vaikka laki ei kiellä aikuisia nauttimasta alkoholia tai tupakoimasta, partiojohtajan edellytetään kuitenkin lasten ja nuorten kanssa toimiessaan pitäytyvän kaikista päihteistä, myös tupakasta ja alkoholista.

Partiotilaisuuden (leirin, retken, kurssin, kokouksen, …) johtajiston niin lippukunnassa, piirissä kuin keskusjärjestössäkin on syytä keskustella ja sopia aina erikseen päihteiden käytön pelisäännöistä kulloisenkin tilaisuuden yhteydessä.

Partioneuvosto on käsitellyt nämä pelisäännöt kokouksessaan 21.–22.4.2001."

Noh kuinka tätä linjausta sitten on noudatettu ?
En itse muista että yhdenkään jäsenkokousten yhteydessä olisi käsitelty päihteiden pelisääntöjä vaikka sitä runsaasti nautittiin aivan jokaisella tasolla myös SP:n puheenjohtajajien, varapuheenjohtajan, ynnä muiden toimesta. Hassua että he, jotka ovat olleet luomassa sääntöjä eivät niistä itse piittaa. Rööki palaa kokoustauoilla myös valiokunnissa ja samalla tavalla saunakaljoja juodaan myös siellä. Enkä sielläkään ole ikinä kuullut näiden pelisääntöjen läpikäymistä, ihanaa kaksinaamaisuutta kaiken kaikkiaan, sitä se partio on monella tasolla...

Enkä pidä kaukaa haetuna sitä että seuraavilla suurleireilla baari olisi auki, täytyyhän Sp:n jostain rahansa saada ja se olisi mitä oivallisin tapa kerätä hiukan roposia kassaan..

"Ei, en ole alkoholisti tai mtn sinne suuntaan mutta totta he***tissä se yksi tai kaksi olutta raskaan päivän päätteeksi leirillä tekisi aika hyvän fiiliksen."

Jos ei saa yhtä leirikeikkaa oltua ilman olutta, niin kannattaisi ihan tosissaan miettiä, että oisko sittenkin jotain ongelmakäyttöä.

No, jos haluatte nähdä, mikä vaikutus tällä artikkelilla on partion julkisuuskuvaan, niin aina voidaan usuttaa keltainen lehdistö tänne. Päästäänpähän lööppeihin. Siellä ollaan paljon pienemmistäkin murheista kuin "PARTIOLEHTI JAKELI DRINKKIVINKKEJÄ ALAIKÄISILLE" tai "OLUTBAAREJA PARTIOLEIRILLE"

Älkääkä luulko, että B-Pn henki jotenkin leijuisi pyhästi liikkeemme yllä. Kyllä lööppilehdet tietävät, miten maahankaatunutta parhaiten potkitaan.

Käsittääkseni tämän lehden kohderyhmä ovat partiojohtajat eli 18 vuotta täyttäneet PJ-valtakirjan omaavat. Tämä julkaisu jakelee siis drinkkivinkkejä yhtä paljon kuin Alkon viinioppaat rohkaisevat alaikäisiä juomaan.

Miksei partiota saisi potkia ja kyseenalaistaa myös lehdistön toimesta? Emmekö usko omaan asiaamme? Raittius tai absolutismi tuskin on se "keihäänkärkemme" yhteiskunnassa, vaikka moni täällä niin tuntuu ajattelevankin. Vai vihjaako nimimerkki Anonyymi, että partiossa on paljon sellaista, mikä ei kestä päivänvaloa? (ja siksi lehdistöaltistusta pitäisi välttää?)

EI vihjaa. Mutta kyllä tästä jutusta saadaan hiljaiselle uutispäivälle lööppi, jolla saattaa olla turhan kauaskantoiset seuraukset.

Itse TOIVOISIN, että partiojohtaja-lehti käsittelisi oikeasti partiojohtajille tarpeellisia asioita, ja "hömppäjutut" siirrettäisiin johonkin muuhun julkaisuun. Näissä keskusteluissa on aiemminkin 15-vuotiaat sanoneet löytävänsä juttuja PJ-lehdestä, jotka kiinnostavat enemmän kuin Partio-lehdestä, joka kuitenkin on ko. ikäisille enemmän suunnattu. Ehdotin tehtäväksi "vaeltajajulkaisua", joka olisi tällaiseen human interest -tyyppiseen jutuntekemiseen, mutta vastakysymys oli, että mikä sitten olisi se ikäryhmä. No eiköhän se nyt pitäisi mennä sen uuden ikäkausijaon myötä, jos se kerran niin hyvä on.

En nyt haluaisi alkaa selittelemään ainakaan oman lippukuntamme poikien vanhemmille, miksi Partiojohtaja-lehti tekee alkoholitestejä. Vaikken itsekään mikään siveyden sipuli tässä ole, niin pidän nämä asiat kuitenkin erillään toisistaan.

Ja vielä, koska partiojohtaja.fi ei ole salasanojen takana, sitä pääsee lukemaan kaikki halukkaat. Kävikös tällainen mielessäsi?

Eli: Jos ette painaisi sitä oman lippukuntanne lehteen, se ei todennäköisesti sovi myöskään tänne.

Voisitko kertoa, mitä ovat ne "oikeasti partiojohtajille tarpeelliset asiat", joita peräänkuulutat, ovat? Aina kun PJ.fi:ssä on ollut joku oikeaan partiotoimintaan liittyvä juttu, niin siitä ei ole noussut mitään keskustelua. Ymmärrän asian niin, että silloin jutut eivät kiinnosta ketään.

Minusta siinä, että partiolaisten vanhemmat käyvät tätä juttua katsomassa, ei ole mitään hävettävää (miksi muuten se "partiolainen" on näissä maalailuissa aina 7-12 -vuotias eikä esim. 21-vuotias?).

Minä keskustelisin mielelläni lippukuntani lasten vanhempien kanssa alkoholista ja korostaisin, että partio ei ole raittiusjärjestö. Sitä olen myös vanhempainilloissa korostanut, kun olen partiosta kertonut eikä kukaan sen takia ole lastaan pois harrastuksesta vetänyt.

Miksi leikkiä pyhimystä, jossei sellainen ole? Viina kuuluu normaalina osana elämään nykyisille nuorille aikuisille. Kansallisesta alkoholismitraumasta on jo aika päästä eroon. Haluaisin, että partio olisi muutosvoima, eikä mennyttä aikaa ihannoiva konservaattori, joka haikailee raittiuskasvatuksen perään.

Kirjoita uusi kommentti

Tämän kentän sisältö pidetään yksityisenä eikä sitä näytetä julkisesti.
By submitting this form, you accept the Mollom privacy policy.