Pääkirjoitus: Ovet kiinni erilaisten edessä
Toivoisin, että kun paikkakunnalla tai kaupunginosassa toimii lippukunta, se näkyisi myönteisinä asioina ulospäin. Siten, että jos lippukunta yhtäkkiä katoaisikin, eron huomaisi heti.
Jäsenmäärän lasku ja nössykkä maine ovat partion länsieurooppalaisia ilmiöitä. Aasian tai Afrikan maissa tällaisesta ei ole tietokaan, vaan partiolaisia arvostetaan, heitä pidetään yhteiskuntaa rakentavana, positiivisena voimana. Partiolaiset järjestävät ympäristökasvatusta, ovat mukana AIDS-työssä, tai kuten juuri tälläkin hetkellä Tunisiassa, missä partiolaiset järjestävät pakolaisleireillä oleville libyalaislapsille mielekästä tekemistä.
”No kyllähän mekin teemme hyviä asioita”... No, ei auta kun ei siltä tunnu. Mistä ne solmumielikuvat sitten tulevat, häh? Meistä itsestämme. Partion kohtalonkysymys on, pystymmekö löytämään paikkamme hyvinvointiyhteiskunnassa. Jäsenmäärän jatkuvan laskun perusteella olemme siinä epäonnistuneet. Meillä ei ole pakolaisleirejä. Mutta kyllä liikkeelle, jonka tehtävä on kasvattaa nuoria tasapainoisiksi ja aktiivisiksi kansalaisiksi, on yhä tarvetta.
Oma virheemme on jäädä solmujemme vangiksi. Esimerkiksi isojen kaupunkien lähiöissä odottaa iso liuta lapsia ja nuoria vailla mielekästä tekemistä. Siihen nähden, että partio on kansainvälinen liike ja partiolaisia ympäri maailmaa, on hämmästyttävää, kuinka suljettu harrastus olemme, kuinka vaikea meidän on avoimesti ottaa uudet tulijat – olivat he sitten suomalais- tai maahanmuuttajataustaisia – mukaan lippukuntiin. Partion kansainvälisyys ei tarkoita vain ulkomaanleirejä. Samalla kun maksamme ilomielin siitä, että pääsemme ulkomaille tutustumaan toisiin partiolaisiin, oman lippukunnan ovet pysyvät kiinni liian erilaisilta tulijoilta.
Nehän voisivat vaikka haluta muuttaa asioita.
Teksti: Aino Öhman, kuva: Maija Tammi
Kirjoittaja on Partiojohtaja.fi-lehden päätoimittaja.
Kommentit
Partioon on huomattavasti vaikeampi tulla puutteellisella kielitaidolla verrattuna liikuntaharrastuksiin. Jalkapalloa potkitaan suunnilleen samalla tavalla joka puolella maapalloa, viikottaisiin reeneihin on helppo tulla melkein ummikkonakin. Sen sijaan partio on maahanmuuttajille usein täysin vieras harrastus ja kaikkien asioiden selittämiseen tarvitaan melkoisen hyvä kielitaito. Maahanmuuttajavanhempien on hankala ymmärtää, mitä metsäretket yms. tarkoittavat. Joskus tulkkikin on ollut apuna, mutta lapsi tuntee helposti itsensä ulkopuoliseksi jos kielitaito ei riitä.
Toinen asia erilaisuuden hyväksymisessä on sitten erityislapset. Jotkut vanhemmat kuvittelevat, että me partiojohtajat olemme niin loistavia kasvattajia, että 15 hengen laumassa jolla on yksi johtaja, pärjää vallan hyvin lapsi, jolla koulussa on henkilökohtainen kouluavustaja. Vanhemmat eivät viitsi mainita lapsen erilaisuudesta johtajalle mitään, ettei lasta "leimata". Johtaja syyttää helposti itseään, kun yksi lapsi hankaloittaa koko ryhmän toimintaa. Homma toimisi huomattavasti helpommin, kun vanhemmat uskaltaisivat kertoa heti alkuun johtajalle, miten heidän lapsensa pärjää ryhmässä ja millaista erityishuomiota hän tarvitsee.
Minusta tässä on ongelmaa vähän molempiin suuntiin... jos johtaja ei kerro, että lapsen kanssa on ongelmia, niin vanhempi saattaa todeta, että lapsihan pärjää yllättävän hyvin eikä pidä tarpeellisena kertoa erityisyydestä. Johtajan on taas hankala kysyä, että onkohan tuo sinun lapsesi ihan normaali, kun hänen kanssaan on kaikki niin kovin hankalaa.
Siinä vaiheessa, kun lapsi tulee partioon, vanhemmat ovat ehtineet jo kokea päivähoidossa ja koulussa yhtä jos toista ongelmaa ja todeta, että eivät ne ammattilaisetkaan aina osaa. Siksi olisikin erinomaisen hyvä juttu, jos johtajat uskaltaisivat kiihkottomasti kertoa hankalista tilanteista. Yleensä vanhemmilla on sitten ideoita, miksi ne ovat niin hankalia ja miten niistä selvitään.
Pääkirjoituksessa Ainon maininta maahanmuuttajista on ihan hyvä huomio. Partiotoiminnasta kiinnostuneita, innokkaita maahanmuuttajalapsia, -nuoria ja -aikuisia on, mutta moni lpk ei siltikään osaa heitä ottaa mukaan toimintaan. Kyse ei ole monestikaan taidosta vaan siitä, ettei osata tai hoksata. Myös on niitä tarvittavia innokkaita maahanmuuttaneita aikuisia, joilla voisi olla partiotoiminnassamme paljon saatavaa ja annettavaa.
Monet maahanmuuttajat haluavat suomalaistua ja pitävät suomalaisista ulkoiluharrastuksesta. Partiotoiminta yhdessätoimimisen ja luonnonläheisyyden kannalta on kiinnostava harrastus! Ja kun se on myös kansainvälistä (osalle partiotoiminta on tuttua vanhasta kotimaastaan).
Lukekaapa juttu: http://yle.fi/alueet/keski-pohjanmaa/2011/05/maahanmuuttajat_ulkoilevat_...
Tai kurkatkaa areenasta: http://areena.yle.fi/video/1305717582719
"Kyse ei ole monestikaan taidosta vaan siitä, ettei osata tai hoksata."
Piti myös sanoa, että taidon lisäksi kiinnostus (siis se evvk) ei useinkaan ole se oleellisin este jäsenmäärän kasvattamiselle, vaan nimenomaan se hoksaaminen.
Noniin, tulipa korjattua, kun ei hoksannut lukea kunnolla tekemäänsä tekstiä!
Väität että "lippukunnan ovet pysyvät kiinni liian erilaisilta tulijoilta". Missähän on näin? En tiedä sellaista lippukuntaa, jolla olisi varaa valikoida tulijoita. Taitaisi olla vähän laitontakin, en tosin tiedä kun en ole juristi. Olisikohan niin päin, että niiltä erilaisilta tulijoilta puuttuu joko kiinnostus tai rohkeus tulla mukaan. Tarkoitatko ehkä, että lippukunnan pitäisi ensin muuttua joksiksin, mikä niitä erilaisiakin kiinnostaisi?
Sehän tiedetään, että paras keino saada jäsenmäärä nousuun on perustaa kokonaan uusi lippukunta. Kun Tampereen Hervantaan perustettiin Tervaksentekijät, kaupunginosan partiolaistiheys kaksinkertaistui muutamassa vuodessa. Organisaatiot ovat usein vankiloita jäsenilleen. On lähes mahdotonta kuvitella, että Hervannan vanhat lippukunnat olisivat voineet yhtäkkiä kasvaa 100% muutamassa vuodessa.
Saama mieltä Laurin kanssa. Harvoin sitä näkee lippukuntia, jotka eivät ottaisi uusia jäseniä (paitsi sudariryhmät saattavat olla täynnä, koska ei ole johtajia). Tietysti enemmänkin lapsia ja nuoria olisi potentiaalisesti tarjolla, mutta kuinka kauas näitä pitää mennä hakemaan? Jos yrittää miellyttää kaikkia, on vaarana, ettei miellytä ketään. Eiköhän suurin osa maahanmuuttajalapsista halua tulla mukaan vaatimatta erityiskohtelua. Partion tehtävänä ei ole opettaa kenellekään, että voit änkeä mukaan toisten leikkiin ja vaatia, että nyt leikitäänkin minun säännöilläni.
Meillä ei tehdä ihmeempiä muutoksia maahanmuuttajien houkuttelemiseksi, koska siinä ei olisi mitään järkeä - maahanmuuttajalapsia ei toiminta-alueella ole. Siksi välillä ihmetyttää SPn painotukset. Toisaalta partiolaisprosentti on syrjäkylillä usein korkeampi, joten kannattaisiko välillä keskittyä niihinkin?
Tuo on kyllä kovasti totta. Oman lippukuntani jäsenmäärä on pysynyt 70-luvulta asti samana, vaikka toiminta-alueen väkiluku on kasvanut moninkertaiseksi. Siinä nyt vain on oma luonnollinen rajansa, kuinka iso porukka pystyy lippukuntaa yhdessä pyörittämään. Jos johtajisto kasvaa liian isoksi, niin osa porukasta kokee itsensä ulkopuolisiksi ja putoaa pois.
Niin komppaan! Monasti tulee itsekin mietittyä, että onko enää muualla kuin peruskirjassa tavoitteena kasvattaa kaikista mahdollisista lapsista ja nuorista niitä tasapainoisia ja aktiivisia kansalaisia. Varmasti on, kertokaa esimerkkejä!
Kirjoita uusi kommentti