Ei se noin ole!

Partiossa on asioista, joista ei olla oltu eikä edes tulla olemaan samaa mieltä. Partiojohtaja.fi:n Ei se noin ole! 
-sarjassa käsitellään näitä asioita. Jos olet eri mieltä, kerro se keskustelufoorumilla.

Lupauksenanto on kamala pönötystilaisuus!

Väittelijöinä Partiojohtaja.fi:n nykyinen päätoimittaja Aino Öhman (ei) ja ex-päätoimittaja Jukka Hintikka (kyllä).

JUU! Partiolupaus annetaan monessa lippukunnassa juhlavassa, virallisessa miljöössä – usein kirkossa. Tilaisuus ei kerta kaikkiaan vastaa 2000-luvun partion muotoa. Missä on vetävä tekemisen ilo? Missä on metsä? Missä on mukava yhdessäolo? Nykymuotoinen lupauksenanto tukee jäykkää, vanhanaikaista partiokulttuuria ja on jo muodostunut rasitteeksi suomalaiselle partiolle. Pahimmillaan lupauksenantotilaisuus saattaa jopa sammuttaa juuri kytemään alkaneen partiokipinän.

EI! Lupauksenantotilaisuus on juhlava tilaisuus ja syytä pitää myös sellaisena. Se osoittaa lupauksenantajille, että juuri he, heidän alkanut partiopolkunsa ja lupauksensa ovat tärkeä ja juhlistamisen arvoinen asia.

JUUPAS! ...ja kohdistaa kaiken huomion tilaisuuteen lupauksen sisällön sijasta. Aivan liian moni partiolainen jää käsi ojossa ihmettelemään outoa tilannetta, kun lupaus juhlallisesti lausutaan yleisön valvovien silmien alla. Jos nykymallisesta pönötystilaisuudesta jää partiolaiselle jotakin mieleen, niin kyse on todennäköisesti piinaavasta vessahädästä, kaverin punaisista sukkahousuista tai migreenin laukaisseista salamavaloista. Olisi tuhat kertaa hedelmällisempää syventyä pohtimaan, mitä partiolupaus todellisuudessa merkitsee.

EI TODELLA! Lupauksen sisältöä on syytä miettiä kokouksissa etukäteen. Vastuullinen johtaja pohtii aihepiiriä yhdessä ryhmänsä kanssa, kullekin ikäkaudelle sopivalla tavalla. Lupauksenanto on juhlallinen päätepiste tälle pohdinnalle ja samalla hieno alku partiotaipaleelle. Ei naimisiin mentäessäkään vasta alttarilla aleta pohtia sitä, mitä kaikkea ”tahdon” oikein merkitsee. Ne pohdinnat tulee tehdä etukäteen.

KYLLÄ! Kaikille eivät kirkkohäät sovi, eikä kaikkia pitäisi pakottaa juhlallisen lupauksenannon muottiin. Mitä muodollisempi lupauksenanto on, sitä enemmän se vie huomiota partion oikeasta ytimestä. Lupauksenanto ei ole lainkaan sitä, mitä partio pystyy parhaimmillaan tarjoamaan: iloista yhdessäoloa, kivaa tekemällä oppimista ja seikkailua. Lupauksenannon kaltaisista 1930-luvun reliikeistä sietäisi jo päästä eroon.

EIPÄS! Juhlallisessa tilaisuudessa pieninkin sudenpentu tajuaa, että kyseessä on tärkeä hetki. Lisäksi tilaisuuden tapakasvatuksellista aspektia ei sovi väheksyä. Partiolainen oppii, että juhlatilaisuuteen pukeudutaan sen arvoisella tavalla – lupauksenantoon ei tulla rikkinäisissä tennareissa ja kalsarifarkuissa. Suomen tuulipukukansalle tällainen oppi ei ole turhaa. Ennemmin kuin lupauksenannosta, meidän tulisi luopua väiskistä. Se jos mikä, on 1930-luvun reliikki.

Kuva: Joel Nykter

Juttusarjan edelliset osat:
Väittely partiopaidan väristä.
Väittely partiotaitokisoista.
Väittely siitä, loppuuko partiolaisuus, kun ottaa huivin kaulasta.
Väittely sekalippukuntien paremmuudesta tyttö- ja poikalippukuntiin verrattuna.
Väittely siitä, pitääkö kunnon partiojohtajan käydä Ko-Gi. Väittely siitä, uhkaavatko aikuiset nuorten tekemällä oppimista.
Väittely siitä, onko partio vain hyvätuloisten harrastus.
Väittely suurleirien oleellisuudesta.
Väittely siitä, pitäisikö paraatit lopettaa?
Väittely siitä, onko metsä partiolaisille vain leiripaikka.
Väittely siitä, onko kesäleiri leiri ilman makkaraa.
Väittely siitä, kuuluuko kunnon kesäleiriin haikki.
Väittely siitä, pitäisikö johtajalta vaatia rikosrekisteri nähtäväksi.