Kasvot: Rauhan lähettiläs

Ruotsissa ja Saudi-Arabiassa kouluttautunut Ilona Vihlman lähti jamboreelle, kunhan oli ensin selvittänyt, mikä se on.

Ilona Vihlman koki kesällä Ruotsin maailmanjamboreella olonsa toisinaan hieman eksyneeksi – hän oli ilman aiempaa partiotaustaa mukana 40 000 hengen partioleirillä. Vihlman osallistui Value Based Leadership -kurssille viime vuonna partioystävänsä innoittamana. Ruotsissa järjestettävälle kurssille toivottiin myös ei-partiolaisia kansalaisjärjestötoimijoita.

– Minulla on pitkä tausta erilaisissa järjestöissä luottamustoimijana, 23-vuotias sairaanhoitaja Vihlman kertoo.

VBL-kurssin käytyään Vihlman sai tilaisuuden kouluttautua hieman lisää. Kurssilaiset kutsuttiin Saudi-Arabiaan tutustumaan tarkemmin WOSMin Messengers of Peace -hankkeeseen. Saudi-Arabian koulutuspäivät pidettiin kesäkuussa, minkä jälkeen nuoret pitivät ohjeistuksen pohjalta rauhankasvatustyöpajoja maailmanjamboreella. Vihlmanilla onkin takanaan kiintoisa kesä.

  –Viihdyin jamboreella hyvin. Odotin ennakkoluuloisesti jotain metsäleiriä kylmine suihkuineen, ja jännitin aika paljon. Leirin alkupuolella ostin kaupasta sadepuvun, joka helpotti leirielämää kummasti, Vihlman muistelee.

Vihlman nautti muiden leiriläisten seurasta, mutta kokemus myös hämmensi.

– Tuntui epäoikeudenmukaiselta, että leirillä erilaisissa työtehtävissä olleet International Service Team - osallistujat maksoivat yhtä suuren leirimaksun työtehtävien ollessa hyvin eritasoisia. Osa ISTeistä vaelteli ympäri leirialuetta työnkuvanaan olla ”listening ear”, kun taas toisten leiri kului 12 tunnin tiskivuoroissa.

Vihlman kuitenkin painottaa, että Ruotsin leirin käytäntöihin tottuminen oli helpompaa kuin kulttuurierojen sulattaminen kesäkuussa Saudi-Arabiassa.

– Oli vaikea ottaa vastaan koulutusta, jossa korostettiin dialogin tärkeyttä samalla, kun osa paikallisista miehistä kieltäytyi keskustelemasta kanssani sukupuoleni vuoksi.

Sukupuolten epätasa-arvo sai huomaamaan, miten hyvin asiat pääsääntöisesti Suomessa ovat.

– Oli yllättävää huomata, miten raskaalta tuntui, kun ulkopuolinen taho määräsi miten saan pukeutua, Vihlman muistelee.

Riadissa saattoi auringossa olla 55 astetta, mutta myös länsimaisten naisten tuli pukeutua pitkähihaiseen ja -helmaiseen kaapuun, abayaan.

Vihlman ei tiedä vielä Messengers of Peace -koulutusten jatkosta.

– Jamboreen jälkeen en ole vielä tehnyt muuta partioon liittyvää, enkä tarkalleen tiedä, jatkuvatko työpajakoulutukset jossain muodossa leirin jälkeen. Tulevaisuus taitaa olla enemmän hankkeen jatkosta kuin minusta kiinni, Vihlman sanoo.

Vihlmanin lisäksi Messengers of Peace -hankkeeseen ja koulutukseen osallistui Suomesta Juho Toivola, ensi kesän Roverway-tapahtuman johtaja.


Teksti: Liisa Lundell, kuva Heikki Laurila

Kommentit

Kirjoita uusi kommentti

Tämän kentän sisältö pidetään yksityisenä eikä sitä näytetä julkisesti.
By submitting this form, you accept the Mollom privacy policy.