Vapaaehtoisena Brysselissä: toinen perspektiivi partiotoimintaan

Riitta Väisänen viettää kuusi kuukautta vapaaehtoistöissä WAGGGSin leivissä ja raportoi kuukausittain kokemuksiaan Partiojohtajalle.

Vietämme parhaillaan vapaaehtoisuuden teemavuotta, mikä ei ehkä herätä partiolaisissa suurta toiminnan muutosta. Teemme muutenkin harrastuksemme parissa jo huomattavat määrät vapaaehtoistyötä. Vuosi avasi kuitenkin minulle mahdollisuuden osallistua WAGGGSin toimintaan vapaaehtoisena työntekijänä suoraan Euroopan sydämessä, Brysselissä. Varsinainen jakso alkaa 5.10. ja valmistautuminen lähtöön on loppusuoralla.

On 1.10 ja minua alkaa hiukan jo jännittää. Kun viime helmikuussa sain lippukuntani koulutusvastaavalta sähköpostiini viestin mahdollisuudesta osallistua pitkäaikaiseen vapaaehtoistoimintaan ihan Euroopan keskellä, en olisi uskonut päätyväni tähän. Olin tuolloin vielä lukiossa, ja tulevaisuudesta ei ollut tietoa. Päätin kuitenkin kokeilla ja lähetin vapaamuotoisen hakemuksen juuri ennen deadlinea, minkä jälkeen asia vähän unohtui. Hakemus lähetettiin suoraan WAGGGSille, vaikka ohjelman rahoitus hoituu European Voluntary Servicen (EVS) kautta.

Myöhemmin keväällä tuli soitto, jossa SP:n edustaja kertoi WAGGGSin olevan kiinnostunut. Hyväksyin ajanjakson, 6 kuukautta, seuraavana päivänä. Tarjolla olisi ollut myös vuosi, mutta olin jo siinä vaiheessa saanut kutsun armeijaan ensi kesäksi, joten en voinut sitä ottaa. Asia jäi kehittymään kesän ja syksyn alkuun.

Tuntui oudolta käydä elokuussa CIMOn koulutustilaisuudessa tapaamassa muita vapaaehtoisia. Kaikki muut tuntuivat olevan menossa hoitamaan lapsia tai vanhuksia ja oma komennukseni puolestaan veisi minut töihin toimistoon. Se hämmensi hiukan, vaikka tietenkin tiesin, mikä yleensä ihmisten mielessä määritellään vapaaehtoistyöksi. Epäilemättä ajatus on silti sama. Vapaaehtoistyötä voi tehdä monella tavalla, johan se partiossakin nähdään. Osa partiolaisista järjestää päivittäistä toimintaa, osa taas toimii kulissien takana, järjestäen suuria tapahtumia.

Matkaan on myös mahtunut kaikenlaista sählinkiä huonosti kulkeneen informaation vuoksi, mutta loppujen lopuksi valmisteluista on selvitty kunnialla, niin SP:n kuin WAGGGSinkin puolelta.

Mitkä sitten ovat todelliset syyt Brysseliin lähdön takana? Lopullista ja pitävää selitystä on vaikea keksiä, mutta kokemuksia ainakin lähden hankkimaan. Tärkeintä on ehdottomasti työkokemus, jota tulevaisuudessa tulen tarvitsemaan. Partio kasvattaa lukemattomia työelämän taitoja, jotka jäävät usein aliarvostetuiksi.

Partio-organisaatio jää rivijäsenen näkökulmasta kovin kapeaksi, selvästi taustayhteisöksi, kuten sen tietyllä tavalla pitääkin jäädä. Partiota tehdään eittämättä lippukunnissa mutta ilman WAGGGSin ja WOSMin olemassaoloa partiokin menettäisi paljon. Tulee siis olemaan mielenkiintoista nähdä partiotoimintaa toisesta perspektiivistä.

 

Teksti: Riitta Väisänen

Kommentit

Kommenttien lukemisen asetukset

Valitse, kuinka kommentit näytetään ja klikkaa "Tallenna asetukset".

Olin itsekin EVS:n kautta vapaaehtoisena heti lukion jälkeen, oli hienoa ajoittaisista konflikteista huolimatta. Tsemppiä hommiin!

Kirjoita uusi kommentti

Tämän kentän sisältö pidetään yksityisenä eikä sitä näytetä julkisesti.
By submitting this form, you accept the Mollom privacy policy.