Pääkirjoitus
Genrekonservatiivinen partio
”Kustantajan vuoden suursatsausta ei voi syyttää turhan suurista yllätyksistä. Jo ensimmäisestä sanasta alkaen lukija tietää, mitä tämä genrekonservatiivinen teos sisältää. Kompositio on tiukan aakkosellinen, kohokohtia on vähän ja ainoat osiot, joissa lukijaan yritetään ottaa kontaktia, ovat johdannossa. 1280-sivuinen kirja on kyllä vaikuttava teos, mutta kuin Retu Kivisen versio internetistä.”
Lukiessani norjalaisen sanomalehden kulttuuriosaston kokosivun kirja-arvostelua vuoden 2009 puhelinluettelosta mieleeni tuli partio – kuinkas muutenkaan. Aivan kuten puhelinluettelolla, partiolla on taustatukenaan pitkät perinteet ja tavat, joita seurata, ja joista saa hyvää tukea toimintaan. Kuinka vaikeaa olisikaan kirjoittaa leirikirjettä tai puhelinluetteloa, jos ei koskaan aikaisemmin olisi lukenut yhtään leirikirjettä tai selannut puhelinluetteloa.
Toisaalta, puhelinluettelon julkaiseminen samanmallisena kuin 30 vuotta sitten vain sen takia, koska silloinkin tehtiin niin, tuntuisi typerältä. Siksi operaattorit tarjoavat numerohakupalvelujaan myös netissä. Ehkä jokusen vuoden päästä paperinen puhelinluettelo on jo historiaa.
Kyllä tämä paraati pitää järjestää, kun jo silloin vuonna 1910 järjestettiin. Ihan hyvä johtaja se on, mutta kun sillä on se Gilwell-punos väärin huivissa. On tärkeää, että punos on oikeaoppisesti pujotettu partiohuiviin, kun se symboloi sitä ja tätä ja tapa on ollut käytössä jo vuodesta nakki.
Perinteet ovat hieno asia, silloin kun niistä pystyy yhä ammentamaan jotakin nykytoimintaan. Jos näin ei ole, on syytä miettiä, onko vika perinteessä, vai nykyisessä ajattelussamme. Onko partio kuin Retu Kivisen kivikautinen versio harrastuksesta? Vai sittenkin harrastus, joka osaa perinteiden pohjalta luoda jotakin tässä ajassa toimivaa? Muutakin kuin tiiliskiven, joka alkuperäisen tarkoituksensa sijaan toimii enää parhaiten lyömäaseena. Sitä ei ratkaise Retu Kivinen kivikautisessa kodissaan. Sen ratkaisemme me, lippukunnissa toimivat johtajat.
Teksti: Aino Öhman, kuva: Maija Tammi
Kirjoittaja on Partiojohtaja.fi-lehden päätoimittaja.
Kommentit
Vanhojen partiojermujen lähtemisestä en tiedä, mutta tilastojen mukaan nuorten lähteminen on ongelma. Nuoria kai tässä järjestössä pitäisi olla? Veikkaanpa että tämä järjestö onnistuu tehtävässään paremmin jos se pyrkii tuottamaan ohjelmaa niille nuorille, eikä jermuille. Jo tässä suhteessa Viltsu puhuu asiaa.
Huolestuneena olen kuunnellut tietoja Kilkkeen ohjelman suuntautumisesta aikuisille. Onko tämä aikuisten kasvatusjärjestö?
Kilkkeen ohjelma on suunnattu 12-22 -vuotiaille. Aikuiset keskittynevät Kilkkeellä siihen, mikä heidän roolinsa partiossa on: Olla lasten ja nuorten toiminnan mahdollistajia.
Kiinnostaisi tietää, että mikä ohjelmauudistuksessa oli niin suuri peikko, että se sai ison osan vanhoja jermuja lähtemään takavasemmalle? Mitään partion peruspilareita ei muutettu, partiotoiminta jatkuu hyvinkin samannäköisenä kuin ennenkin.
Mikäli jollekin vanhojen ikäkausien nimien ja auttamattomasti ajastaan jääneen ohjelman muuttaminen oli se sysäys jolla nokka nousi pystyyn ja suuntana oli ulko-ovi, niin katselemista löytyy ehkä enemmän peilistä kuin uudesta ohjelmasta.
B-P-kortti vielä loppuun: "Scouting is a movement because it moves
forward. As soon as it stops moving, it becomes an organization, and is
no longer Scouting."
On totta, että turhista perinteistä on hyvä päästää irti, jso ne eivät enää toimi. Mutta mitä otetaan tilalle ja millä tavalla, on tärkeää, etti käy niinkuin nyt ohjelmauudistuksessa, että perinnettä tietyllä tavalla edustaneet monet vanhat partiojermut poistuivat takavasemmalle, kun tuotiin uusi ohjelma sisälle. Jännää siinä mielessä, kun nyt huudetaan lisää aikuisia partioon ja vanhokin lähti koko joukko. Toivottavasti aika korjaa puuttoksen.
Partion vertaaminen norjalaiseen puhelinluetteloon, kerrassaan nerokasta.
Kirjoita uusi kommentti