Elokuusta alkaen harmaan ja ruskean sarjan partiotaitokisavartion ei tarvitse olla samasta lippukunnasta tai piiristä, ennakko-ohjeet tulevat sähköpostina ja puuporan terät ovat järkevän kokoisia. Seikkailijaikäiset eivät kuitenkaan pääse enää kisaamaan SM-tasolla.

Sääntöuudistuksella houkutellaan lisää aikuisia kisoihin. Kuvat Jäläki '07 SM-kisoista.
Elokuussa partiotaitokisoihin osallistuvan vartion ei enää tarvitse olla luonnollinen vartio.
– Näin opiskelijaporukat tai sisarlippukunnista kootut vartiot voivat osallistua kisoihin ilman, että joutuvat kisan ulkopuolelle, Hämeen Piirin kilpailujaoston puheenjohtaja Liisa Sadinkangas sanoo.
Hyden eli Helsingin yliopiston partiolaiset ry:n hallituksen puheenjohtaja Jussi Pihlajamäki ei ainakaan vielä ole opiskelijakavereidensa kanssa suunnitellut ryntäystä pt-kisoihin.
– Hydestä ei ole osallistuttu viime vuosina muihin pt-kisoihin kuin Hiipivään haamuun, tosin tuollainen sääntömuutos saattaisi kyllä houkutella ihmisiä osallistumaan.
Samalla linjalla on myös Lappeenrannan Ulvovan Suden hallituksen puheenjohtaja Elina Hyttinen.
– Aina silloin tällöin nousee puheeksi partiotaitokisoihin lähteminen. Viime vuosina se on kuitenkin jäänyt toteuttamatta, mutta sääntöuudistus kuulostaa parannukselta opiskelijoiden näkökulmasta ja helpottaa varmasti mukaan lähtöä, Hyttinen sanoo.
Yksinkertaisempi laskutoimitus
Aikaisemmin kilpailijan ikä laskettiin edellisen vuoden loppuun täytetyin vuosin. Nyt ikä lasketaan suoraan vähentämällä kisavuodesta kilpailijan syntymävuosi.
– Tähän päädyttiin puhtaasti siksi, että se on huomattavasti selkeämpi ja yksinkertaisempi laskutapa, ja jotta oltaisiin samalla linjalla kuin muissakin urheilulajeissa, joissa poikkeuksetta ikä lasketaan tällä tavalla, Suomen Partiolaisten kilpailuryhmän puheenjohtaja Sanna Simpanen sanoo.
Uusien sääntöjen mukaisissa kisoissa tarpojille ovat oranssi ja vihreä sarja, samoajille sininen ja punainen sarja sekä vaeltajille ja aikuisille ruskea ja harmaa sarja. Lisäksi vaeltajat saavat kokonaan oman sarjan, joka kilpaillaan ruskean ja harmaan sisällä.
Uusien sääntöjen mukaan seikkailijat eivät enää kisaa SM-tasolla, vaan heille järjestetään ainoastaan piirien omia kisoja. Sudenpennuille ja seikkailijoille, jotka eivät kuulu SM-kisasääntöjen piiriin, tehdään kuitenkin järjestelyohje, joka helpottaa kilpailujen suunnittelua. Järjestelyohjeet pyritään julkaisemaan kevään aikana.
– Seikkailija-kisat kuuluvat jatkossa ikäkausiryhmälle, Simpanen sanoo.
Sudenpentukisat pysyvät siis lähes ennallaan. Seikkailijakisat taas ovat hieman vaativammat kuin sudenpentukisat, mutta tyyliltään ja kokonaisuudeltaan hyvin samanlaiset. Molemmissa kisoissa vartiot koostuvat saman lippukunnan jäsenistä ja heidän mukanaan on aikuinen saattaja.
.jpg)
Sääntöuudistus heivaa metalliporanterät varustelistalta. Elokuusta alkaen pitää pärjätä puuporanterillä.
Sähköpostilla tietoa poranteristä
Enää ennakko-ohjetta ja tuloksia ei tarvitse postittaa kisavartioille. Ne on mahdollista toimittaa vartioille esimerkiksi sähköpostilla kuittausta vastaan.
– Tulevissa kisoissa vartioita saa vaatia ottamaan mukaan ainoastaan puuporanteriä, sillä metalliporanteriä voi olla hankala löytää, Simpanen sanoo.
Hän perustelee, että kalliita metalliporanteriä ei löydy perus-työkaluvarastosta, joten ne on usein pitänyt hankkia kisaa varten. Puolestaan puuporanterien koot ovat aikaisempien 5, 10 ja 15 millimetrin sijasta määritellyt 6, 8, 12 ja 16 millimetriksi. Sääntöihin kirjattu talttakoko 12 mm säilyy ennallaan.
– Teräkokojen muutoksiin päädyttiin, koska nykyiset millimetrit ovat yleisempiä kuin vanhat, joitain vanhankokoisista teristä ei yksinkertaisesti edes saa Suomesta, Simpanen sanoo.
Teksti: Marianna Yli-Houhala, kuvat: Janne Seppänen
Kommentit
Mikäköhän järki oli muuttaa iän lasku periaatetta, sama sääntö eri muodossa.
Eihän tuo "aikuinen saattaja" tarkoita välttämättä että kenenkään äiti tai isä kulkisi mukana ja johdattaisi kisailijoita parijonossa perässään. Itse olen aina käynyt kisoissa vartioni kanssa VJn ollessa mukana ja vartiolaiset saivat kuitenkin tehdä tehtävät. Tätä tässä nykyäänkin varmaan haetaan...
Lisäsksi on todella hyvä että saa lähteä kisoihin muullakin porukalla kuin "oman vartion" kanssa. Itse olen opiskelemassa vieraalla paikkakunnalla ja oma lippukuntani on yli 300 kilometrin päässä, eri piirissä. Olen kuitenkin löytänyt opiskelupaikkakunnaltani muutamia uusia partiokavereita ja ekan kerran moneen vuoteen innostuin ajatuksesta lähteä kisoihin. Hyvä porukka on koossa, mutta ollaan eri lippukunnista ja eri piireistäkin.
Minä taas en ymmärrä, mikä pirun järki tuossa lippukuntarajat ylittävässä vartiokokoonpanossa oikein on. Mitä mieltä enää koko kilpailussa on?
Olisiko reilua, jos hiihdon MM-kisoissa suomalaiset menisivät Norjan joukkueeseen? Tai nigerialaiset pikajuoksijat pinkoisivat milloin Libyan, milloin Etelä-Afrikan lipun alla? Siis mitä järkeä on enää kisata, kun omat "seurat", lippukunnat, eivät merkitse enää mitään?
Ärsyttää tämä partion uudistusbuumi. Uudet partiopaidatkin ovat ihan hirveitä ja ikäkausien nimetkin ihan ahterista. Pohjanmaan Partiolaiset -piirikin ulottuu Suomen poikki pohjoisesta etelään ja idästä länteen, Kuusamosta Kristiinaan. Voi luoja, mitä idiotismia..
Taidan ottaa nämä asiat hiukan henkilökohtaisesti?
Onko parempi että vanhemmat partiolaiset eivät pääse kisaamaan ollenkaan, kun omassa lpk:ssa ei ole tarpeeksi innokkaita osallistujia?
Käsittämätöntä pudottaa nuoria pois SM-kisoista. Pojille kilpailu on tärkeää. PT-kisojen tehtävät voivat olla mielekkäitä ja niistä tulee onnistumisen kokemuksia. Seikkailijoiden rataa ei tarvitse viedä umpipöpelikköön, vaan se voi kulkea teitä ja polkuja pitkin.
Suunnistuskisat ovat erikseen. Joka kunnasta löytynee iltarasteja, joissa voi harjoitella. Meidän lippukunnassamme on jo vuosia ollut mahdollista osallistua torstairasteihin lippukunnan kustantamana.
Kuka haluaa ostaa monilla eri tavoin tuunattuja 5 mm poranteriä? 6 mm selkeästi helpompi koko.
Ikien laskutavan muuttaminen aiheuttaa varmaan muutaman vuoden sekaannuksia, mutta kunhan me vanhatkin opitaan, niin hyvä uudistus.
Kommentti ensimmäiseen kommenttiin:
Ei kai aikuisen saattajan mukanaolo sulje pois sitä, etteivätkö seikkailijat saisi suunnistaa kisoissa? Aikuinen saattaja on käsittääkseni mukana vain sen takia, ettei 10-12 vuotiaita voi päästää yksin kisamatkalle. Aikuisellahan ei ole lupaa osallistua itse kisatehtäviin, joihin myös suunnistus yleensä kuuluu.
En ymmärrä oikein edellistä kommenttia.
SM-kisatko olisivat ainoa tilaisuus seikkailijoille harjoitella suunnistusta? Piireille taas kai on annettu mahdollisuus päättää onko saattajaa pakko olla vai ei.
Mikä estää suunnistuksen harjoittelun vaikka ihan oman lippukunnan järjestämänä? Ei siihen isoja kisoja tarvita.
Kun aikanaan peruskoulu tuli, laskettiin hyväksytyn koesuorituksen tasoa, jotta saatiin porukkaa läpi entiseen tapaan. Minusta se oli istepetosta ja tosiasiassa opetuksen taso siis laski.
On ollut tiedossa, että partiolaiset eivät osaa enää suunnistaa, mutta se, että Seikkailja-kisavartiota taluttaa joku aikuinen saattaja, on minusta kyllä jo kaiken huippu!
Missä vaiheessa kisan uudistajat kuvittelevat partiolaisten oppivan suunnistamaan, kun heidän ei tarvitse kokeilla seikkailijoina taitojaan edes kisoissa? Mitä ovatkaan ne "pikkutehtävät", joita seikkailijat tekevät koloilloissa, jos sitten Seikkailija-vartiota ei voi päästää metsään itsekseen (kai ne kisat ovat sentään metsässä?) ?
Onko niin, että partiolaisen päässä suunnistuslohkossa kuuluu "naks", kun hänestä tulee tarpoja? En ole huomannut.
Taitavat olla SM-kisat menossa enemmän pienen porukan jutuiksi, kun nuorin porukka lempattiin pihalle?
Olen kyllä vahvasti sitä mieltä, että seikkailijoita ei ole lempattu mistään pihalle, vaan on noille ala-asteikäisille mahdollisuus kilpailla vertaisiaan vastaan.
Tähän asti hyppäys sudenpentu kisoista oranssiin ja vihreään sarjaan on ollut liian suuri.
Onnistumisen kokemukset on jäänyt saamatta, kun vastassa on käytännössä nykyistä tarpojaikää olevia kisailijoita. Yhtään sarjaahan tässä ei ole vähennetty, vaan luotu yksi lisää.
Kirjoita uusi kommentti