Ei se noin ole: Partiolaiset lumitöihin!

Partiossa on asioista, joista ei olla oltu eikä edes tulla olemaan samaa mieltä. Partiojohtaja.fi:n Ei se noin ole! 
-sarjassa käsitellään näitä asioita. Jos olet eri mieltä, kerro se keskustelufoorumilla.

Partiolaisen kansalaisvelvollisuus on osallistua lumitöihin!

Väittelijöinä Partiojohtaja.fi:n nykyinen päätoimittaja Aino Öhman (ei) ja ex-päätoimittaja Jukka Hintikka (kyllä).

KYLLÄ! Nykyinen Etelä-Suomen sietämätön lumitilanne tarjoaa partiolaisille mahdollisuuden näkyvään tempaukseen ja ihanteiden toteuttamiseen. Mikä voisi olla parempi tapa antaa oma panos yhteisen hyvän puolesta kuin osallistua maanlaajuisiin lumitalkoisiin? Huivi kaulaan ja katoille mars!

EI! Etelän vetelät ovat parin vähälumisen talven aikana tuntuneet unohtavan, että talvella tulee lunta. Ainakin vielä hetken, ennen kuin ilmaston lämpeneminen vie lumet. Miksi ihmeessä partiolaisten pitäisi olla kaivamassa autoja kinoksista? Lumitöihin osallistumisen sijaan partiolaiset voisivat pitää hiihtokouluja. Lihasvoimalla liikkumisen edistäminen olisi mahtavaa kannustamista kohti kestävämpiä elintapoja.

JUUPAS! Tuskin partiolaisten tarvitsee autoja hangesta kaivaa, kun katoissakin on tarpeeksi! Partiolaisilla olisi tuhannen taalan paikka auttaa yksin tai kaksin taloissaan asuvia vanhuksia, kun reipas vaeltajaryhmä saapuisi soittamaan ovikelloa ja kolaisi katot turvallisesti ja tehokkaasti puhtaiksi. Parempaa PR:ää ei partiolainen voi toivoa, ja samalla paranee pieni palanen maailmaa.

EIPÄS! Juuri viime viikonloppuna putosi ja kuoli monta katonputsaajaa. Kattojen kolaaminen tulee jättää ammattilaisille. Edes innokkaan partiolaisen ei tule mennä henkensä kaupalla heilumaan katolle. Eikä julkisuudessa juuri ole hankeen hautautuneista vanhuksista huolestuttu. Lehtien sivut ovat olleet täynnä voihketta ja kuvia lumikinoksiin jääneistä autoista. Julkisen liikenteen toimivuutta partiolaiset voisivat kyllä edistää ja lähteä lapiomaan kiskoja esiin VR:n varikolle.

JUU! Partiolainen osaa puhdistaa katon turvallisesti, mutta junan alle jäänti on jo toinen juttu. Ratapaikkakuntia ei riitä joka lippukunnalle, mutta lumisia kattoja loukkuun jääneine vanhuksineen riittää sen sijaan joka pitäjässä. Jos partiolaiset kohdistavat lumenluontoavun nimenomaan yhteiskunnan vähäosaisiin, saavutetaan suurin mahdollinen hyöty.

NO EI! Ei partiolainen sentään kaikkea osaa, vaikka suuret luulot monella itsestään onkin. Partiolainen haluaisi tietää, taitaa, tehdä ja päättää kaiken ja kaikesta, mutta pelkkä innokkuus ei tuo kompetenssia pörssisijoittamiseen, lentokoneen ohjaamiseen tai kattojen puhdistukseen. Lumenluontiapu sitä tarvitseville on hieno ajatus, niin kauan kun pysytellään maan tasalla.

Kuva: Joel Nykter

Juttusarjan edelliset osat:
Väittely partiopaidan väristä.
Väittely partiotaitokisoista.
Väittely siitä, loppuuko partiolaisuus, kun ottaa huivin kaulasta.
Väittely sekalippukuntien paremmuudesta tyttö- ja poikalippukuntiin verrattuna.
Väittely siitä, pitääkö kunnon partiojohtajan käydä Ko-Gi. Väittely siitä, uhkaavatko aikuiset nuorten tekemällä oppimista.
Väittely siitä, onko partio vain hyvätuloisten harrastus.
Väittely suurleirien oleellisuudesta.
Väittely siitä, pitäisikö paraatit lopettaa?
Väittely siitä, onko metsä partiolaisille vain leiripaikka.
Väittely siitä, onko kesäleiri leiri ilman makkaraa.
Väittely siitä, kuuluuko kunnon kesäleiriin haikki.
Väittely siitä, pitäisikö johtajalta vaatia rikosrekisteri nähtäväksi.
Väittely siitä, onko lupauksenanto kamala pönötystilaisuus.
Väittely siitä, tulisiko väiskistä luopua.
Väittely siitä, tuleeko partiolaisten osallistua itsenäisyyspäivän tilaisuuksiin.

 

Keskustelufoorumiin

Kommentit

Kommenttien lukemisen asetukset

Valitse, kuinka kommentit näytetään ja klikkaa "Tallenna asetukset".

Jep ja milloinhan tästä lumien luonnista tulee sellaista että verottaja alka kiinnostua siitä. Mennäänkö kilpailemaan kiinteistöyritysten tontille. Meillekin on huhujen perusteella tulossa kyselyä isohkon valtakunnallisen kauppaketjun varaston katon tyhjentämisestä. Joku joka asiaa on urakoimassa oli kuuleman mukaan tarjoamassa 10€/h. Tämä vain haisee harmaalle taloudelle ja tulen kieltäytymään hommasta. Talkoo tempaus jolla tyhjennetään oman kadun lumet on päivän hyvä työ, mutta missä vaiheessa rahaa vastaan tehty työ menee veronalaiseksi ?

Milloin maailma muuttui sellaiseksi, että kukaan muu ei osaa turvallisesti kulkea katolla kuin huoltoliikkeen kortistosta palkkaama keikkajamppa?

Kyllä! Maksaisin ilomielin katolta seinän viereen pudotettujen jättikasojen siirtämisestä lähimpään ojaan, pois seiniä märättämästä. Ei sitä ilmaiseksi tarvitsisi tehdä.
Lumityöt olisivat oiva keino lpk:n varainhankintaan, eikä ne kaikki lumet katolla ole. Spaanauskin olisi helppo tehdä: Missä lumikasa ylittää ikkunan, sinne vaan ovikelloa soittamaan. Tosin kynnelle kykenevät ovat varmaan täystyöllistettyjä jo oman kotinsa lumista.

Kirjoita uusi kommentti

Tämän kentän sisältö pidetään yksityisenä eikä sitä näytetä julkisesti.
CAPTCHA
Tällä testataan oletko ihminen. Tällä estetään automaattisia roskaviestejä.
Image CAPTCHA
Kirjoita merkit kuvasta uudelleen tekstilaatikkoon (kirjainkoolla on väliä).