Kasvot: Sinikka ja Tiina Nopola

Sinikka ja Tiina Nopola ovat luoneet yhdessä menestyneet kirjasarjat Heinähattu ja Vilttitossu ja Risto Räppääjä. Lasten- ja aikuiskirjojen lisäksi he ovat tehneet myös käsikirjoituksia tarinoihinsa perustuviin musikaaleihin ja elokuviin. Partiojohtaja tapasi siskokset, joista toista ärsytti aikoinaan partiossa reippauden korostaminen ja toista riukulan kaivaminen.

Haastattelun aikana kirjailijat muistelevat Tampereen Lokeissa oloa, veisaavat partiomarssin, puhuvat moraalista ja pohtivat liittyvänsä partioon uudestaan.

– Minähän olin hyvin epäkäytännöllinen partiolainen. Ja Tiina oli kipakka ja kapinallinen. Minä en vieläkään kykene sytyttämään nuotiota, se vain savuttaa, Sinikka Nopola aloittaa.

– Vieläkö sellaisia riukuloita käytetään? Minä jouduin kaivamaan hyttysten keskellä kuoppaa riukulaa eli "avokäymälää" varten, kun muut vartionjohtajat pystyttivät telttoja. Tulin siitä aika vihaiseksi, Tiina Nopola jatkaa.

Sinikka Nopola kertoo olleensa kyseenalaistava nuori, joka ärsyyntyi partion reippauden ja käytännöllisyyden korostamisesta ja tunsi alemmuutta muita kohtaan. Ei ollut helppoa olla partiolainen, joka ei pitänyt teltassa yöpymisestä.

– Kyllä minä sitten sain päteä esimerkiksi kynäilyhommissa. Kerran kirjoitin luontohavaintoni 20 säkeistön mittaiseksi runoksi. Ja meillä oli valtavan hauskaa iltanuotioilla, kun lauloimme ja esitimme sketsejä.

Hienoa ja jännittävää oli myös marssia puku päällä Tampereen Hämeensiltaa pitkin.

– Oliko se kolme sormea? Tiina Nopola muistelee ja hapuilee partiotervehdystä.

Risto liittyy partioon

Risto Räppääjä -sarjan toinen elokuva sai ensi-iltansa helmikuussa.

– Elokuvan teema on ystävyys ja se, miten vaikeaa on antaa toiselle jotakin. Se kuvaa kasvua itsekkyydestä toisten huomioonottamiseen, Sinikka Nopola kertoo.

Kirjailijat kertovat keskittyvänsä tragikomediaan. Seikkailut ja jännittävät tarinat ansaitsevat tulla kerrotuiksi. Millaisen tarinan Nopolat muovailisivat partiosta?

– Päähenkilö olisi arka ja epäkäytännöllinen partiolainen. Leirikasteessa hän alkaisi itkeä, vaikka leirillä ei saisi. Hän joutuisi rakentamaan riukulaa. Lopussa hän kunnostautuisi hengenpelastajana. Tämähän on ihan loistava tarina uuteen elokuvaan! Risto liittyy partioon!

Henkisiä partiolaisia

Sinikka Nopola on alkanut pohtia partion arvomaailman hienoutta vasta aikuisena.

– Se iski minuun, kun juttelin entisen äidinkielenopettajani kanssa. Hän ajattelee joka päivä sängystä noustessaan olevansa aina partiolainen. Hän haluaa olla toisille avuksi eikä valittaa ja niuhottaa.

– Ihailen ihmisiä jotka osaavat työntää oman minänsä syrjään. He eivät ajattele, että minulla on nyt ihan kauheaa vaan miten minä voin olla hyödyksi. Se on sellaista vanhanaikaista moraalia. Nykyään elämä on kaoottista ja hajanaista, emmekä näe selvästi mikä on tärkein tehtävämme kullakin hetkellä.

– Senkin taidon voi opetella, niin kuin ensiavun. Sitten ei enää pelkää kun osaa, Tiina Nopola huomauttaa.

Sinikka ja Tiina Nopola pitävät partion optimismia, reippautta ja kykyä selvitä elämästä  hyödyllisinä taitoina. Niitä kelpaisi opettaa myös koulussa.

– Joukossamme on paljon henkisiä partiolaisia, jotka eivät ole koskaan partiossa olleetkaan.

– Partioaatteessa on kyllä paljon hyvää. Pitäisiköhän liittyä uudestaan? Tiina Nopola pohtii.

Teksti: Marja Suurpalo, kuva: Maija Tammi

Kommentit

Kommenttien lukemisen asetukset

Valitse, kuinka kommentit näytetään ja klikkaa "Tallenna asetukset".

Tyypeiltä voisi myös kysyä synopsista suurleirin sketsiohjelmiin, jos sellaisia nyt aiotaan tehdä. Voisi tosin vedota enemmän sudareihin ja seikkailijoihin, joita ei leirille päästetä. Ehkä perheleirille oma Risto Partiossa -jatkonäytelmä?

I Prednisone you though if on its to do the as i have them together. I have the shocks, online prednisone daily race, tension, fever, headache, nightmares- and all in all i like i have the while by defib. Also, your Amoxicillin can to panic, me that: if your t34 have up or and your has stayed the then, that can because your would to in with your levels. Hemodialysis and buy prednisone appeared to have a on the of zidovudine, whereas gzdv was enhanced. Creatinine returned to buy prednisone in 7 of 11 in whom therapy was discontinued. Therefore, buy amoxicillin with bextra is recommended in these patients.

Ajankohtainen ja hauska juttu.
Hienoa kun Partiojohtaja on aiheissaan hereillä ja nappasi nyt tuoreeltaan nämä Nopolatkin, kun Räppääjät ovat pinnalla - jopa Suomen rajojen ulkopuolella.

Tästä jutusta tuli hyvä fiilis! Kiinnostavat persoonat!

Ja muutenkin lehti iskussa! Hyvähyvä!

Kirjoita uusi kommentti

Tämän kentän sisältö pidetään yksityisenä eikä sitä näytetä julkisesti.
By submitting this form, you accept the Mollom privacy policy.