Pääkirjoitus: Kanttarellien asennetta
Partio on Suomen vahvin ja suurin nuorisoliike. Näin pitäisi olla vuoteen 2015 mennessä, jos Rovaniemen jäsenkokouksen vuonna 2008 hyväksymän suomalaisen partioliikkeen strategian tavoite saavutetaan. Vahvuuteen kuuluu, että ympäröivä yhteiskunta tuntee partion ja tietää sen merkittävyyden.
Karhulan Kanttarellien tapaus (Kanttarellien kopasta puuttuu vielä 25 135 euroa) on ikävä, mutta ei ainutlaatuinen. Valitettavasti. Tavattomia eivät ole tarinat lippukunnista, joiden taustayhteisö on rahapulassa potkaissut lippukunnan pellolle ja ottanut tilalle maksukykyisemmän vuokralaisen.
Kanttarellit eivät ole jääneet voivottelemaan tilannettaan, vaan tarttuneet toimeen, kuten partiolaisen kuuluukin. Yhteisen toiminnan eteen tehtävä varainhankinta, johon jokainen lippukuntalainen osallistuu, on tiettyyn rajaan saakka kasvattavaa ja hienoa. Toivoisin kuitenkin, että tulevaisuudessa yksikään lippukunta ei joutuisi käyttämään voimiaan taisteluun toiminnan perusedellytysten turvaamiseksi.
Vuoteen 2015 on viisi vuotta aikaa. Se kuluu nopeasti. Toivottavasti silloin iso pörssiyhtiö tietäisi, että partiolaisten tukeminen on parasta peeärrää tulevaisuutta ajatellen ja hyöty paljon satasen kuukausivuokraa suurempi. Tai rahapulaa poteva taustayhteisö ymmärtäisi, että partiossa kasvaa tulevaisuuden tekijöitä, joita ei kannata hylätä.
Syy tietämättömyyteen ei ole partion ulkopuolisissa yhteisöissä, yrityksissä, muissa ihmisissä, tai marsilaisten salaliitossa. Se on meissä. Avoimuudessa riittää opeteltavaa. Turha valittaa, ellemme itse osaa ja halua kertoa partiosta ulkopuoliselle, vaan sulkeudumme omiin ympyröihimme. Kanttarellit kiertävät kertomassa partiosta paikkakuntansa yrityksille. Asenteesta sopii jokaisen ottaa mallia.
Teksti: Aino Öhman, kuva: Maija Tammi
Kirjoittaja on Partiojohtaja.fi-lehden päätoimittaja.
Kommentit
Aluksi lainaus saksalaisesta runoudesta:
"Toukka ja poika asuivat kerran
tuolissa tämän mahtavan herran.
Ylhäältä kuningas käskyjä antoi
toukista vähän hän huolta kantoi
kunnes romahti istuin alta!
Löysi kuningas itsensä lattialta.
Tämän tarina meille opettaa:
ei sovi pieniä unohtaa!" - Helme Heine
Minusta on väärin, että edes puhutaan suuruudesta tai kasvusta, kun pitäisi puhua esim. sudenpentutoiminnan laadusta, johtajapestien mielekkyydestä ja rahoituksesta tai toiminnan laadullisesta tukemisesta.
Mitä tulee kasvuhankkeeseen, niin esim. jokin lippukuntien toiminnan julkinen pärjäämislista (vrt. koulut, yritykset) voisi olla yksi merkki näyttää julki, missä lippukunnissa homma toimii ja missä tarvitaan apua. Tästä on kaksi hyötyä: isot lippukunnat, joissa homma osataan, voivat laajentaa toimintaa ja ehkäpä jakautua uusille alueille. Pienet lippukunnat, joissa toiminta kituuttaa, eivät saa niin paljon uusia jäseniä mutta samallapa helpottuvat johtajatehtävät. Siinä vaiheessa on taustajärjestön ja piirin aika selvittää, miksi P-pisteet ovat vähissä ja mikä avuksi. Aikanaan sai piiristä tilata lippukunnanjohtajan uudelle lippukunnalle. Vastaavanlaisen henkilöstövälityspalvelun voisi SP:n hallitus valmistella piireille käytettäväksi. (vrt. esim. http://www.kuskimylly.fi/ tosin partiosta ei makseta palkkaa vetäjille ;-)
Mitä tulee aikanaan Lpkj-kurssilla käsiteltyihin P-pisteisiin, niin tähdennän, että vaikka jollain lpk:lla olisi käytössään motivoituneita johtajia ja paljon pisteitä, ei se tarkoita, että lpk itsessään olisi parempi. P merkitsee pärjäämistä, ei paremmuutta.
Mutta voitaneen toki yleistää, että lippukunnissa, joissa sudenpennulle riittää suhteellisesti enemmän P-pisteitä, on sijaa kasvulle. Se, mihin tätä kasvunvaraa (potentiaalia) käytetään, riippuu ulkoisista tekijöistä (vanhemmat, avustukset, jne.) ja ennen kaikkea yhdityksen johdosta (hallitus mallivartiona muille johtajille, muut johtajat esimerkkinä johtamilleen vartioille/laumoille sekä uusien johtajien pestaaminen/perehdytys)
P.S. Mainoskampanja TV:ssä ja nuorten viikko- ja aikakauslehdissä yhdessä partion isoimpien tukijoiden kanssa voisi toimia. Miten olisi esim. ennen koulujen alkua syksyllä? (Kysymys tarkoitettu ennen kaikkea SP:n johdolle.)
Yhdyn Tammin ajatuksiin enkä itse pidä tarkoituksenmukaisena suuruutta. Mielestäni koko "uusipartio" hanke ylhäältä johdettuna vei meitä metsään. Joku piiri yhdistyminen kaatui ja joitakin tehtiin hampaat irvessä ja vieläkin on lippukuntia vailla toimivaa piiritoimintaa. Ei suuruuden tavoittelussa ole mitään mieltä suuruuden tavoittelemisen kannalta. Se että jos olemme suurin nuorisojärjestö niin hyvä. Mutta se osoittaa vain sitä että partio on haluttu harrastus.
Jep, ylipäätään tällaista vapaaehtoisorganisaatiota pitää johtaa ruohonjuuritason ehdoilla. Esim. siten, että piirien ja keskusjärjestön johtajat pitävät partiojohtajille toritapaamisia soppatykkeineen tai että lippukuntiin tehdään vierailukäyntejä, joiden ohessa korjataan paikallisia pulmia.
Riittävän monta vierailukäyntiä tehtyään johtajat kyllä keksivät, mitkä pulmat ovat polttavimpia nykypartiossa ja voivat sitten kysyä toritapaamisessa, miten partiojohtajat toivoisivat näitä pulmia ratkottavan.
Hullunkurista on, että partioliike on alkanut muistuttaa jotakin virkamieskoneistoa tai ylikansallista teollisuusyhtiötä. Aina pitäisi tuottaaa jotakin, jos ei muuta niin lukuja. Laatu korvaa kuitenkin määrän, ainakin mitä partiokasvatukseen tulee. Yksikin laadukkaasti partiota harrastanut voi vaikuttaa isosti työpaikkansa tai perheensä ilmapiiriin, kun taas 200 pikaisesti sudaritoiminnassa piipahtanutta tai johtajatehtävissä loppuun palanutta ei juuri suurta tai kiiltävää kruunua saa.
Ylipäätään suomalaisilla partiojohtajilla tuppaa olemaan pinttynyt luulo siitä, että kuta enemmän kärsin, niin sitä kirkkaamman kruunun joskus saan. Ainakin itse olen kokenut näin. Ei, tämä pätee vain seikkailuihin ja elämyksiin. Palapelin paloista pitää valita rakkaimmat ja kehittää niitä itsessään. Ja jos jokin partiomenetelmän pala ei loksahda, ei se pilaa koko partiota. Aina on toisia partiolaisia, toisia johtajia, jotka voivat paikata näitä puutteita. Seikkailut ja elämykset on se liima, joka jättää muistot lähtemättömästi porukan mieliin. Ja hyvä mieli on paras palkka, mitä tästä nälkäinen johtaja voi saada.
Katson silti, että n.s. uusipartio on mahdollisuus, joka kannattaa käyttää, jos siihen on lpk:lla voimia. Mikään ehdottomuus se tuskin on, sillä onhan edelleen lippukuntia, jotka toteuttavat omaa sovelmaansa kolkkapoika- tai tonttupartioinnista.
"Partio on iloinen leikki" ja pysyköön sellaisena. Ammattipartiolaisista huolimatta toivon, ettei partiosta muodostu kenenkään elämän tarkoitusta tai professiota. Vaikka totta kai itse kukin saa leikkiä johtajaa ja hartaimmat harrastajat siitä vissiin provikkaakin saavat.
Laurille, "hartaimmat harrastajatkaan" (miten se ikinä määritelläänkään :-) eivät saa Suomessa edes provisiota. Vain ne jotka ovat palkattuina työntekijöinä eri partioyhdistyksissä, saavat palkkaa.
Ja markkinointikampanjaa kokeillaan tänä vuonna, mutta katsotaan mitä tuleman pitää!
Suurin ja vahvin? Sinne on matkaa:
esim. "4H-järjestöön kuuluu 83 000 jäsentä, joista 6 - 28-vuotiaita nuorisojäseniä on 71 000. 4H-yhdistyksiä on 285 ympäri Suomea. Paikallisyhdistysten toimintaa tukee 14 4H-piiriä. Ruotsinkielistä 4H-toimintaa tarjoaa Finlands svenska 4H, jolla on 5 000 jäsentä."
Olen itse antanut pajon ajatusta strategiallemme. 2015 strategian missiossa on mielestäni semanttinen virhe, joka on merkittävä. Siinä sanotaan "Partio on Suomen vahvin ja suurin nuorisoliike."
Tavoitteiden hyvyyttä arvoidaan usein S.M.A.R.T. -kriteerillä (Yksityiskohtainen, mitattavissa, saavutettavissa, realistinen ja aikaan sidottu) Tuolla kriteerillä jonkun mielestä tavoite on toki saavutettavissa ja muitakin kohtia täyttynee.
Entäpä vision arvolataus?
Mielestäni meidän pitää kehittää järjestöstämme sellainen, että sen toiminta on niin hyvää, että mittarilla arvioituna meistä lopulta voi tulla vahvin ja suurin. Pääpaino sillä, että toiminnan pitää olla hyvää ja siinä on oltava "imua". Sen sijaan spesifinä tavoitteena suuruuden tavoittelemisessa ei nähdäkseni ole mieltä. Voimme toki tehdä loistavaa partiota kokoluokasta riippumattakin.
Aatteellisena järjestönä koon tavoittelu esimerkiksi taloudellisin perustein / kustannusrakenteen vuoksi on kyseenalaista. Mittarina koko tietysti kertoo jotain myös suosiosta.
Mutta, tämä näin julkisen keskustelun pohjaksi, kun neuvostossa taas strategiaa hieromme...
Tammi
Moi Tammi!
Keskustelemmeko siis ennen kaikkea siitä voiko "suuruus" olla päämäärä itsessään vai voiko sillä olla pelkkää välinearvoa?
Jos uskomme partioon, siihen, että se tekee hyvää minulle ja maailmalle, että se kasvattaa aktiivisia kansalaisia, lienee luonnollista haluta, että mahdollisimman monet kuuluvat sen vaikutuspiiriin, ts. että partio on jäsenmäärältään mahdollisimman suuri.
Minusta tässä on hiukan muna-kana - ongelmaa: usko partion voimaan velvoittaa meitä varmistamaan, että tuotelupauksemme (mm. se aktiivinen kansalaisuus) pitää kaikkialla Suomessa. Että se mitä jäsenemme saavat, on parasta mahdollista partiota, monipuolista ja antoisaa.
Kun se lupaus pitää, haluavat monet tulla partioon ja jäsenmäärämme kasvaa. Meistä tulee suuri. Suurena meidän on mahdollista vastata yhä paremmin tuotelupaukseemme, kun mm. taloudellinen tilanteemme kohenee jäsenmaksutulojen lisääntyessä.
Minusta on pieni semanttinen valinta kumpi tulee ensin, tuotelupaus vai suuruus, kun kummankin vanavedessä tulee toinen. Suurempi on valinnan ideologisuus.
Kirjoita uusi kommentti