Ei se noin ole!
Partiossa on asioista, joista ei olla oltu eikä edes tulla olemaan samaa mieltä. Partiojohtaja.fi:n Ei se noin ole! -sarjassa käsitellään näitä asioita. Jos olet eri mieltä, kerro se keskustelufoorumilla.

Väiski on 1930-luvun reliikki ja siitä tulisi luopua!
Väittelijöinä Partiojohtaja.fi:n nykyinen päätoimittaja Aino Öhman (kyllä) ja ex-päätoimittaja Jukka Hintikka (ei).
KYLLÄ! Väiski-päähine on 1920−1930-lukujen kiihkosuomalaisuusaatteen ilmentymä ja siitä tulisi luopua. Väiskin käytöllä pönkitetään antiikkista kuvaa nuorisojärjestöstämme. On väärin, että normaalien nuorten päähän pistetään partiossa patalakki. Turha itkeä sen jälkeen, miksi ulkopuoliset eivät usko vakuutteluitamme ”kyllä me ollaan ihan normaaleja”.
EI! Mikä on suomalaisen partiolaisuuden ikoni? Mistä tunnistaa suomalaisen partiolaisen kansainvälisellä leirillä puolentoista kilometrin päästä? Väiskistäpä tietenkin, ja se on syytä säilyttää. Ainutlaatuista kansallista partiosymbolia ei sovi uhrata vain siksi, että eräät radikaalit partioporukat ovat yhdistävinään sen vanhentuneeseen nationalistiseen ajatusmaailmaan. Kiihkosuomalaisuusaate taitaa tällä kertaa olla valittajan korvien välissä, ei ajattomassa ja upeassa väiskissä.
KYLLÄ! Stupid Finnish hats! Suomalaisen todellakin tunnistaa, mutta pyhäinjäännöksen asemaan järjestössämme nostetun patalakin aiheuttamat assosiaatiot tuskin ovat pelkästään positiivisia. Mikään muukaan partiovaatteemme ei ole samanlainen kuin 1930-luvulla. Miksi partiovaateuudistuksessa muutama vuosi sitten muutettiin kyllä kaikkea muuta, mutta väiski jätettiin ennalleen?
EI! Se, että vaatevaihdoksessa väiskiin ei kajottu, kertoo sen vankkumattomasta kannatuksesta. Johtuipa väiskin suosio humoristisesta camp-hengestä tai todellisesta rakkaudesta väiskiin, se on syytä pitää osana meidän partioperinnettämme. Kerrankin meillä on jotakin, josta jopa ruotsalaiset ovat meille kateellisia.
KYLLÄ! Se että väiski jätettiin ennalleen, ei kerro päähineen vankkumattomasta kannatuksesta, vaan järjestöömme pesiytyneiden pienten piirien väiski-fanatismista. Omaan päähänsä jokainen aikuinen voi laittaa vaikka millaisen reuhkan, mutta on moraalitonta painostaa nuoria 1930-luvun partioperinteen nimissä pitämään päässään nöyryyttävää myssyä.
EI! Partio ei ole historiatonta, vaan uusista tuulista huolimatta joitakin perinteitä kuuluu säilyttää – muuten joka ikäpolvi joutuisi keksimään pyörän uudestaan. Väiski on hauska, huomiota herättävä ja harmiton perinne-esine, josta ei ole mitään syytä luopua. Pidetään väiski ylpeästi päässä!
Kuva: Joel Nykter
Juttusarjan edelliset osat:
Väittely partiopaidan väristä.
Väittely partiotaitokisoista.
Väittely siitä, loppuuko partiolaisuus, kun ottaa huivin kaulasta.
Väittely sekalippukuntien paremmuudesta tyttö- ja poikalippukuntiin verrattuna.
Väittely siitä, pitääkö kunnon partiojohtajan käydä Ko-Gi. Väittely siitä, uhkaavatko aikuiset nuorten tekemällä oppimista.
Väittely siitä, onko partio vain hyvätuloisten harrastus.
Väittely suurleirien oleellisuudesta.
Väittely siitä, pitäisikö paraatit lopettaa?
Väittely siitä, onko metsä partiolaisille vain leiripaikka.
Väittely siitä, onko kesäleiri leiri ilman makkaraa.
Väittely siitä, kuuluuko kunnon kesäleiriin haikki.
Väittely siitä, pitäisikö johtajalta vaatia rikosrekisteri nähtäväksi.
Väittely siitä, onko lupauksenanto kamala pönötystilaisuus.

Kommentit
Olemme uudistaneet ohjelman, koulutusjärjestelmän, peruskirjan, partiopaidan... Ilmeisesti patalakki väiski sellainen pyhä lehmä, jota ei saa muuttaa? Olisi mielenkiintoista kuulla perustelut, miksi partiovaateuudistus jätti väiskin uudistamatta ja ennalleen.
En minäkään väiskin pakollisuuden puolesta alkaisi puhua, mutta minusta lakki on perinne, jota on syytä kunnioittaa. Swappauspointti on tietenkin tärkeä :), mutta mielestäni suomalaisten partiolaisten on ihan ok osoittaa ainutlaatuisuuttaan pitämällä tuota hassun näköistä lakkia. Minusta väiski on mahtava päähine.
Kiihkosuomalaisuuskin on kyseenalainen argumentti. Kuka vakavissaan patrioottinen suomalainen OIKEASTI käyttää tuota urpoa pallolakkia?
Ai kuinka niin kiihkosuomalaisuusaatteen ilmentymä? Väiski on alunperin ollut käytössä ainoastaan Metsänkävijöillä, joilta se on levinnyt koko järjestön symboliksi. Väiski on ainakin minulle ehdoton kesäleirihattu, ja todellakin aion palloilla se päässä myös Kilkkeellä.
Olisiko mitenkään mahdotonta muuttaa väiskiä edes siten, että se pysyisi päässä silloinkin, kun pää on jonkin muun, kuin pallon muotoinen. Väiskin väritys sinällään voisi pysyä samana, siitähän siinä on kyse. Ei kai ole mitenkään itseisarvollista tehdä partioasusta pellepuku "perinne"päähineellä, joka ei oikeasti ole mikään perinnepäähine, vaan (monien) inhoama pakkokuuppa. Tällainen pukupakko ei voi auttaa pienten, ja vähän isompienkin partiolaisten joskus vähän heikompaa itsetuntoa!?
Eli jos siitä halutaan pitää kiinni, niin olisiko mahdollista edes yksi vanha partioasun osa mahdollista muuttaa paremmaksi. Uudet paidat kun ovat ainakin täysin kelvottomia!
Eikö väiski-häpeä kerro vain huonosta itsetunnosta? Jamboreevalokuvissa väiskit näyttävät upeilta ja jokainen swoppausta harrastanut tietää niiden huikean vaihtoarvon. Ja muistatteko mikä medianäkyvyys saatiin kesällä 2007, kun prinssille lahjoitettiin väiski?
Olen samaa mieltä Mikon kanssa. Ulkomailla väiski päässä palloillessa saa lähes poikkeuksetta ainoastaan positiivisia kommentteja siitä, miten "erottuva" ja "omaleimainen" päähine väiski on. Ihmiset ovat valmiita vaihtamaan B-P -hattuja tai itse kutomiaan villapipoja väiskiin ja kehuvat vielä tehneensä elämänsä kaupat. Joskus perinteisyys voi olla myös voimavara ja ylpeyden aihe!
Kirjoita uusi kommentti