Kasvot

Kari ”Poppis” Suomela, 43, on hiihtänyt Pohjois- ja Etelänavalle ilman ulkopuolista apua. Saman on tehnyt hänen lisäkseen vain yksitoista muuta ihmistä maailmassa. Elämäntaparetkeilijä on ollut myös järjestämässä muun muassa neljää finnjamboreeta. Ensi kesänä hän on Kilkkeen alaleirin Raffun alaleirinjohtaja.

Poppis on kasvanut sitkeäksi retkeilijäksi partiossa ja laskuvarjojääkäreissä. Hän aloitti partion vartiolaisena. Poppis ei juurikaan retkeillyt vanhempiensa kanssa, vaan kipinä retkeilyyn syttyi partiosta.

– Olen miettinyt kysymystä ”Miten minusta tuli naparetkeilijä?”, kun olen kirjoittanut kirjaani vaelluksistani. Aika pitkälle se lähtee siitä, että vartioikäisenä tuli lähdetyksi retkelle.

Kun Poppis aloitti opiskelun Otaniemen Teknillisessä korkeakoulussa, partiopolku kaartoi opiskelijapartion pariin. Hän oli mukana synnyttämässä koko opiskelijapartioliikettä Suomessa ja toimi aktiivisesti Teekkaripartiolaisissa.

− Teekkaripartiolaiset ja yliopiston partiolaiset olivat vastuussa Tervaksen päättäjäisistä. Lisäksi toimintaan kuului paljon Lapin vaelluksia.

Vaellukset keräsivät aina vain enemmän osallistujia: ensimmäisille vaelluksille lähdettiin henkilöautoilla, muutaman vuoden kuluttua tilattiin jo pari bussia. Myös vaativuustaso kohosi kämppävaelluksesta lumiluolavaellukseen.

− Vietin kymmenen peräkkäistä pääsiäistä Lapissa, Poppis muistelee.

Poppis otti tuohon aikaan KoGi-projektikseen opiskelijapartion kehittämisen.

– Opiskelijapartio eli ja voi hyvin, mutta varsinainen KoGi-projekti ei koskaan valmistunut, Poppis myöntää.

Lappi ei riittänyt. Poppis oli saanut armeijassa laskuvarjojääkärikoulutuksen, ja kiltatoiminta jatkui vielä sen jälkeen. Jääkärien killan retkikuntatoiminta alkoi 1990-luvun puolivälisssä. Retkikunnat veivät Poppiksen Huippuvuorille ja Grönlantiin.

Partiossa hän toimi eräoppaana ja retkeilykursseilla kouluttajana. Hän retkeili ammatikseen ja teki Retki-lehteen varustetestauksia. Hän on edelleen lehden testipäällikkö.

– Saatoin viettää helposti maastossa kymmenen viikkoa vuodessa, noin viikon pätkinä.

Poppis hiihti Pohjoisnavalle 55 vuorokaudessa vuonna 2006 ja Etelänavalle 44 vuorokaudessa vuonna 2008. Molempia retkikuntia suunniteltiin pari vuotta. Pohjoisnavan vaellusporukkaan kuului seitsemän henkeä, mutta Etelänapa-vaellukseen vain kaksi.

– Kaksikin on kuitenkin ryhmä. Kun pystyttää teltan illalla, on kuin saapuisi kotiin.

Poppis mainitsee, että jäätikkövaelluksella myös ahkiolla on suorastaan symbolinen merkitys. Siinä vedetään mukana kaikki tarvikkeet.

– Vaellus on raskas, mutta rutiineista saa voimaa. On oikeastaan nautinnollista, että eteneminen on niin haastavaa. Silloin keskittyy vain tekemiseen.

Teksti: Liisa Lundell, kuva: Niko Vähäsarja