Vapaaehtoisena Brysselissä: Monikansallisia kavereita ja maamerkin välttelyä

Riitta Väisänen viettää kuusi kuukautta vapaaehtoistöissä WAGGGSin leivissä ja raportoi kuukausittain kokemuksiaan Partiojohtajalle.

Kolme viikkoa on mennyt ohi suorastaan vilauksella. Hulinan keskellä olen sentään ehtinyt asettua taloksi. Asun keskustan liepeillä kolmen muun vapaaehtoisen kanssa. Kansallisuuksien lista on laaja: jaan huoneen serbialaisen tytön kanssa, ullakolla asuu puolalainen tyttö ja viimeisessä huoneessa ranskalainen poika. Talosta ei elämää puutu. Joka illalle löytyy tekemistä, jos vain jaksaa innostua. Myönnettäköön, että useimmiten ei jaksa.

Bryssel on osoittautunut hyvin monikansalliseksi kaupungiksi. Lentoja nousee harva se minuutti ja junamatka Pariisiin tai Lontooseen ei kestä kauan. Välillä oikein hämmästyttää, kuinka pieni maa Belgia on.

Olen tavannut liudan muita vapaaehtoisia täällä järjestetyssä tapaamisessa. Kaikkien työläisten projektit liittyivät jollakin tavalla lasten, vammaisten tai vanhusten hoitoon. Huomasin kuitenkin jälleen olevani ainut, jonka todellisiin tehtäviin kuuluu toimistossa istuminen ja tekstin kirjoittaminen. Väheksymättä hoitotyön merkitystä olen hieman miettinyt, miten hoitolaitokset ovat EVS-hakemuksessa perustelleet projektin kasvattavan toteuttajiensa työllistymistä. Kaikki projektin osanottajat eivät kuitenkaan hakeudu lopulta hoitoalalle. (Osa on opiskellut jo kokonaisen tutkinnon! Esimerkiksi huonetoverini on maisteri, minä taas olen 19-vuotiaana ikäjakauman pohjilla.)

Kiinnostavaa on lisäksi, että tapaamisessa oli noin 30 tyttöä kämppikseni ollessa ainoa poika. Mistä tämä jakauma mahtaa johtua? Olen projektini puolesta tutkinut EVS:n tilastoja, joiden mukaan tilanteen tulisi olla päinvastainen. Kyseessä voi kuitenkin olla myös poikkeama sosiaalityön ja muiden tehtävien välillä. Niin tai näin, ilmiö on hyvin kiinnostava.

Tapasin myös WOSMin Henrik Södermanin. Hänen kanssaan kävimme pitkän keskustelun partiosta ja sen kansainvälisyydestä. Henrik nosti esiin hyviä pointteja suomalaisesta partioinnista: esimerkiksi sen, että kansainvälisyys näkyy lähinnä SP:n, ei niinkään piirien toiminnassa. Kotipiirissäni Hämeessä ei edes taida olla ketään vastuussa kansainvälisyysasioista, mikä on menetys koko alueen partiolaisille. Partiossa on mahdollista kehittää laajat suhteet ympäri maailmaa ja siitä pitäisi pystyä ottamaan hyöty irti.

Mikäli joku on kiinnostunut kuuluisista nähtävyyksistä, voin suorastaan harmikseni kertoa nähneeni kuuluisan Manneken Pis -patsaan vilaukselta käveltyäni siitä ohi. (Olimme ranskalaisen kanssa asettaneet tavoitteeksemme olla näkemättä sitä.) Onneksi vilaus jäi lyhyeksi: kello oli 02.00 lauantai-aamuna ja halusimme kiireesti nukkumaan.

Teksti: Riitta Väisänen