Aseita, tapaturmia ja peruskisailua

Reserviläiskisoissa ja Suomen Punaisen Ristin kisoissa meininki on melko samanlainen kuin pt-kisoissa. Tosin partiokisoissa ei ammuta eivätkä rastimiehet makaa joka rastilla tekoveressä.

Hämeen Piirin ensiapukisoissa viime keväänä samalla rastilla annettiin ensiapua pyörällä kaatuneelle henkilölle, joka valitti kipua niskassa, ja elottomalle vauvalle, jota kuvassa kannetaan.

Hämeen Piirin ensiapukisoissa viime keväänä samalla rastilla annettiin ensiapua pyörällä kaatuneelle henkilölle, joka valitti kipua niskassa, ja elottomalle vauvalle, jota kuvassa kannetaan.

Jaana Rantakarilla, 23, Jokilaakson Ravut -lippukunnasta on kisakokemusta partiosta ja Suomen Punaisen Ristin (spr) toiminnasta.

Spr:n kisoissa keskitytään vain ensiaputaitoihin, mutta perusidea on sama kuin partiotaitokisoissa. Joukkueet kiertävät rasteilta toisille ja suorittavat tehtäviä. Ensiapukisoissa maastoa kierretään kuuden hengen joukkuissa. Joillakin rasteilla tiimi jakaantuu pareiksi tai kolmen hengen porukoiksi.

– Yhdellä rastilla puolet joukkueestamme auttoi niskansa loukannutta polkupyöräilijää ja puolet elvytti uimarannalla ollutta lasta, Rantakari kertoo.

Usein rasteilla on lavastettu tilanteita sairauskohtauksen saaneista, tapaturmista ja elvytyksestä. Yksi kymmenestä rastista käsittelee pelastuspalvelua.

– Ilmeisesti ennen kisoissa on revitelty ja tilanteita on lavastettu aika hurjasti. Lavastukset ovat edelleen hyviä, mutta maltillisia. Tekoveri ei lennä joka rastilla, Jaana toteaa.

Ensiapukisoissa ei suunnisteta.

Tarkkuusammuntaa ja donitseja

Antti Keskitalo, 30, Pöytyän Pöllöistä on tarponut metsässä reserviläiskisassa ja kymmenissä partiotaitokisoissa.

Reserviläistaitokisoja järjestetään Suomessa kymmeniä erilaisia. Useat maastokisat ovat hyvin samantyyppisiä kuin pt-kisat: kolmen–viiden hengen partiot suunnistavat rasteilta toisille. Rasteilla testataan muun muassa erätaitoja ja luonnontuntemusta.

– Olemme ylittäneet vesistöjä A-pukilla ja donitsilla, ja luontopolulla on pitänyt tunnistaa eläinten jätöksiä, Keskitalo muistelee reserviläiskisoista.

Lisäksi osanottajat tekevät kisoissa ruokaa ja testaavat ensiaputaitojaan. Jokasyksyinen Jotos on tunnettu maanpuolustushenkinen vaellus. Kisa kestää kokonaisen viikonlopun.

– Jotoksella mennään pari päivää aika kovaa tahtia ja vietetään yöt laavulla.

Keskitalo kertoo, että kisojen tehtävät ovat hyvin samantyylisiä kuin partiossa. Ainoana erona on Jotoksella testattavat sotilastaidot, kuten ammunta, ja partiotaitokisoissa testattavat tarkat partiotiedot, kuten kysymykset Baden-Powellin elämästä.

– Partiorastilla tuskin voidaan järjestää ammuntaa. Tarkkuusrastit ovat kuitenkin hauskoja, joten jonkinlainen tähtäämistehtävä pt-kisoissakin olisi hauska, Keskitalo miettii.

Teksti: Liisa Lundell, kuva: Paula Koskela

Kommentit

Kommenttien lukemisen asetukset

Valitse, kuinka kommentit näytetään ja klikkaa "Tallenna asetukset".

En kyllä näe mitään syytä, miksi PT-kisoissa tai muuten partiossa ei saisi käyttää ihan oikeita tuliaseita, kunhan ne ovat luvallisia ja kaikki tehdään oikein ja sääntöjen mukaan. Esim vaeltajaryhmä, joka tutustuu reserviläistoimintaan tms varmaankin voi käydä ampumassa pyssyillä?

Pienemmille kyllä varmaankin ilma-aseet riittävät. Tarkkuutta, keskittymistä ja itsensä voittamista. Mitä parhainta partiota.

Ja eikö pt-kisoissa voi hoitaa ampumahaavoja? Metsästysaikaan on hyvä osata varautua sellaiseenkin. Ja SPR:n kisoista on hyvä kopioida rasteja näiden iänikuisten partiokisarastien tilalle. Maskeeraus ja ideat ovat omaa luokkaansa.

Partiokisojen säännöt rajoittavat tehtäviä kovin vähän. Kasvatustavotteisiin kuuluu paljon asioita, joita ei tule mieleen. Mielikuvitus auki ja voidaan saada jäsenmääräkin nousuun.

eihän tämä ''tähtäämistehtävä'' olisi kovin vaikea järjestää kun nuorisolla ja allekirjoittaneella on airsoft-pyssyjä. Mutta tuliaseet eivät kuulu partioon. Tosin taitokisana ja tarkkuutena voisi olla katajajousen teko ja ammunta

Muistanpa kyllä ampuneeni pienoispistoolilla piirin PT-kisassa.

Maanpuolustushenkisillä reserviläiskisoilla ja Puolustusvoimilla (jutussa armeija) ei käytännössä ole mitään tekemistä keskenään. Jotoksia järjestävät maanpuolustusjärjestöt.

Tässä jutussa on paljon asiavirheitä mm.
- Suomessa ei ole armeijaa vaan Puolustusvoimat
- Sotilaita ovat vain puolustusvoimissa palvelevat henkilöt eivät esim reserviläiset
- sotilaskisa = JOTOS = maanpuolustushenkinen vaellus

Kiitti näätimisestä, taisi osua ihan oikeaan paikkaan. On tyhmää, että hurmoshenkiset siviilit ja virkahenkilöihin rinnastettavat sotilaat sekoitetaan keskenään.

Ei liene yllätys, että pt-skaboissa ja armeijan kisoissa on yhtäläisyyttä. Toki partioliikkeen alkukantaisin viehätys liittyy samoihin juttuihin, mitä sotilaat harjoittelevat. En silti usko, että heillä olisi esim. virkkausrastia tai gourmet-ruokarastia.

Kirjoita uusi kommentti

Tämän kentän sisältö pidetään yksityisenä eikä sitä näytetä julkisesti.
By submitting this form, you accept the Mollom privacy policy.