Pääkirjoitus

Imbesillin iloista!

Hauska harrastus! Kivaa toimintaa! Hurjan mukavaa!
Uskothan! Varmasti! Että partiossa on kivaa!

Mistä tunnistaa partion varsinaisen toiminnan kohderyhmälle (7–22-vuotiaat) suunnatun tekstin, mainoksen, lippusen tai lappusen? Kivasta ja huutomerkistä.

Miksi ihmeessä lähestymme ketään yli kymmenvuotiasta tällaisella lässytyksellä?

Kai siksi, että vaikka toistelemme joka välissä partion olevan nuorisojärjestö, todellisuudessa tämä on lasten partio. Ja toisaalta niiden (henkisesti) yli-ikäisten aikuisten, jotka niitä kivoja huutomerkkitekstejä tekevät.

Kivaa? Itseäni kyllä hiukan epäilyttää, onko toiminta niin kauhean kivaa, kun sitä niin pitää vakuutella.

Miksi nuorisojärjestössä on niin vaikea lähestyä niitä nuoria? Ehkä siksi, että ”ne nuoret” eivät kivasti hymyillen niele kaikkea. ”Niillä nuorilla ” saattaa olla myös omia ajatuksia, joita ei voi kuitata sanomalla ”kivaa!”. Ensimmäinen edistysaskel olisi ajatella ”niitä nuoria” aktiivisina tekijöinä, ei vain toiminnan kohteena ”partiossa nuorille annetaan vastuuta” -tyyliin. Se olisi minusta aidosti kivaa!

Teksti: Aino Öhman, kuva: Maija Tammi
Kirjoittaja on Partiojohtaja.fi-lehden päätoimittaja.

Kommentit

Kommenttien lukemisen asetukset

Valitse, kuinka kommentit näytetään ja klikkaa "Tallenna asetukset".

Löysin tämän keskustelun Heidin blogauksen perusteella. Täytyy sanoa, että tämä keskustelu oli varmaan yksi parhaimmista sisällöistä, mitä olen lehdessä lukenut. Ja Wordiin kopioituna se väittää olevansa 21000 merkkiä pitkä. Aika kivuttomasti meni.
Jos ymmärsin oikein tämän toimituksen linjan, että jos en oikein saa tästä lehdestä mitään, niin partiojohtaja.fi määrittelee minut johtajaksi jota tämä järjestö ei kaipaa?

Vau miten vilkas keskustelu!

Tunnen itseni nyt hiukan palohenkilöksi, kun tässä kohtaa tulen hämmentämään soppaa: ketjussa on penätty viiden ikäkauden ja aikuisuuden asettamia vaatimuksia partiolehdistölle.

Tiedoksi, että tilanne ei ole niin paha kuin Woldemar pelkää. Itse asiassa viestintäsektorilla on juuri alkamaisillaan selvitys partio-lehdistön kehittämiseksi!

Partiojohtaja-lehti nostaa esille mielenkiintoisia kysymyksiä ja ilmiöitä partiomaailmasta. Myös asioiden kyseenalaistamista pidän hyvänä. Kuitenkin monet jutut on kirjoitettu kepeään sävyyn. Sellaista on kyllä helppo ja nopea lukea, mutta ainakin joistain asioista lukisin mielelläni artikkeleita, joissa on pureuduttu syvälle asiaan ja kyselty monen ihmisen mielipiteitä. Tietenkin nettilehti on erilaista luettavaa kuin paperijulkaisu, mutta väitän, että kyllä ainakin osa ihmisistä jaksaa lukea myös pidempiä ja vakavampia juttuja netistäkin. (Ainakin itse jumitun nettiin lukemaan jos jonkinlaisia tutkimuksia, artikkeleita ja keskusteluja...) Partiojohtajien oma lehti on hyvä kanava pohdiskella partioaatteen toteuttamista käytännössä.

Sähköpostini ei ole täyttynyt Anonyymien, Woldemarin ja muiden sisältöideoista yms.

"Vanha Partiojohtaja-lehti oli toimituslinjaltaan asiasisältöinen ja asiantunteva. Toimittajat jopa varmistivat asiasisältöjen oikeellisuutta asianomaisilta.."

-> Woldemar hyvä, väität, että nyky-PJ on sisällöltään ei-asiallinen ja ei-asiantunteva ja kaiken lisäksi vielä vihjaat, että jutuissa on runsaasti asiavirheitä. Perustele väitteesi ja kerro, mitä kaikkia virheitä esimerkiksi tämän numeron juttujen asiasisällössä on ollut. Muuten väitteesi ovat vain hutmimista ilman sen suurempaa merkitystä, muuten kuin kenties omien frustraatioidesi purku.

"Aikuisille tarvitaan oma, aikuisen roolia tukeva media. Partiojohtaja.fi ei tätä tehtävää täytä, muodoltaan tai sisällöltää."
"Siitä tulee tämä iltapäivälehdistöfiilis juttuihin. Aikuiset jaksavat lukea pidempiäkin juttuja, jos niiden sisältö on hyvä."

Verkkolehteä tehdessä täytyy tehdä verkkolehteä, ei siirtää printtiä verkkoon. Tekstin lukeminen ruudulta on hitaampaa kuin paperilta. Verkkotekstien lukutapa on erilainen, silmäilevämpi. Lisää verkkoteksteistä ja käytettävyydestä voi lukea vaikka Jakob Nielsen, käytettävyystutkimuksen ykkösnimen, www-sivuilta: http://www.useit.com/alertbox/percent-text-read.html

Jos sinulla, Woldemar, on luotettavaa tutkimustietoa, joka osoittaa meille, että lukijat jaksavat lukea näytöltä 20 000 merkin reportaaseja, jaa se tieto toki täällä meidän kanssamme.

Demokraattisuudessaan verkko on ylivertainen - kuka tahansa voi kommentoida ja kertoa näkemyksensä. Mielestäni on hienoa, että SP:ssä on oltu rohkeita ja siirretty johtajalehti verkkoon ja näin lisätty avointa keskustelua. Kaikki tieto ei ole keskusjärjestössä, eikä ylhäältä käsin voida päättää, mistä saa puhua. Tämä tosin vaatii totuttelua: avoin, kaikkien nähtävillä ja kommentoitavissa oleva lehti on monelle kauhistus.

Kypsät ja fiksut partioaikuiset osaavat käydä mielenkiintoista keskustelua, jossa jokainen perustelee mielipiteensä. Tämä on sitä sisältöä, jonka pitäisi olla juuri tämän järjestön aikuisten näköistä keskustelua. Toivoisin että ala-arvoiset heitot puskista eivät kuuluisi partiojohtajien mediaan.

"Kuten sanottu, Partiojohtaja.fi on laurijahkoloille suunnattu."
Todellakin! Partiojohtaja on suunnattu mielipiteensä perusteleville, ajatteleville, aktiivisille partiojohtajille.

No minä yritin tosissani olla rakentava ja kertoa, mikä ei mielestäni toimi. Koska taitaa olla ihan sama, mitä sanon tai mitä tästä lähin sanon, lopetan tähän ketjuun kirjoittamisen. Jos mielipiteeni ei riitä, vaan pitää alkaa lyömään tutkimuslinkkejä pöytään, luovutan.

Pitää varmaan vaikuttaa organisaation kautta. Lähdenkin ilmoittautumaan piirin viestintäministeriksi kevätkokoukseen.

Loistavaa! Tämä on oikea polku asioiden muuttamiseen :-)

Kiitos keskustelusta!

Toimitus ottaa varmasti vastaan juttuvinkkejä. Kertokaa vaikka muutama Todellinen Ongelma, joista pitäisi kirjoittaa ja miten. Entä miten jakaisitte lehdet eri ikäkausille?

Mitä kuvien tasoon tulee: Minun nähdäkseni kokonaisuuteni Partiojohtaja.fi:n kuvajournalismi peittoaa monet muut SP:n julkaisut.

Partiojohtaja.fi:n kohdalla käydyssä keskustelussa näinä parin vuoden aikana on mielestäni unohdettu yksi oleellinen asia: meillä ei ole enää samanlaista lehteä kuin lehti oli printtinä. Verkkolehti on erilainen media kuin printti.

Toimitus toivottaa varmasti lisäjoukot tervetulleiksi! Jos teemme vääriä asioita, tervetuoa myös viestintävaliokuntaan tekemään muutos!

Anu Niilo-Rämä
Viestintävaliokunnan puheenjohtaja

Kummallista, että aina täällä viestintäviskaaleilta menee herne nenään pienestäkin arvostelusta ja aina ratkaisu on "tee ite parempi".

Kuten sanottu, Partiojohtaja.fi on laurijahkoloille suunnattu. Partion aikuiskenttä on laaja ja kiinnostus erilaista. Vanha Partiojohtaja-lehti oli toimituslinjaltaan asiasisältöinen ja asiantunteva. Toimittajat jopa varmistivat asiasisältöjen oikeellisuutta asianomaisilta.

Onko viestintäväki oikeasti miettinyt, tukeeko nykyinen partiomediakenttä oikeasti uusia ikäkausia, nykyistä aikuiskäsitystä ja koulutusjärjestelmää? Onko tutkittu, miten muualla (vaikka Euroopassa) asia on hoidettu ja jaettu? Sen verran olen partiomatkaillut, että olen nähnyt muualla toimittavan eritellymmin. Sudenpennuille ja seikkailijoille voisi istua joku sarjakuvamainen lehti, tarpojille ja samoajille oma julkaisu (johtamisrakenteesta johtuen) ja vaeltajille. Aikuisille tarvitaan oma, aikuisen roolia tukeva media. Partiojohtaja.fi ei tätä tehtävää täytä, muodoltaan tai sisällöltää.

Nämä ystävällisiksi vinkeiksi. Tuskin viestintävaliokuntaan pääsisin, koska minulta puuttuu tuo "Viestintä lippukunnassa" moduli.

Otin herneen pois nenästäni ja palasin keskusteluun.

Voi hyvin olla, ettei partiojohtaja.fi sovi vanhimmille partiojohtajille. Täällä Helsingin huumassa ja hurmoksessa aika iso osa lippukunnissa toimivista partiojohtajista on silti niitä vaeltajaikäisiä, jotka elävät nuoruuttaan ja joita kiinnostavat verkkolehdessä käsitellyt asiat.

En väitä, etteivätkö vaeltajaikäiset kykenisi myös keskustelemaan asiakysymyksistä, mitä tulee keskusjärjestön kysymyksiin ja laajempiin kuvioihin. Minusta niihin vaikuttaminen on kuitenkin usein tehty jotenkin hankalaksi. On erilaisia valiokuntia tai toimikuntia.

Partiojohtaja.fi on ylivertainen siinä, että sinne voi kirjoittaa myös nimimerkin turvin, kuten sanoit. Anteeksi, jos tästä olen piruillut.

Seikkailijoille ja sudenpennuille voisi tosissaan ryhtyä laatimaan omaa verkkoympäristöä, jossa partiota voi harrastaa. Hyvä DL hankkeelle voisi olla JOTI (tänä tai) ensi vuonna. Useiden lippukuntien sivut eivät kuitenkaan tarjoa 7-12-vuotiaille mitään mielenkiintoista. Olisi hyvä, jos keskusjärjestö tekisi sen.

Kuitenkin koen partiojohtajan tehtäväksi jalkautua nuorten tasolle. Tässä tehtävässä partiojohtaja.fi voi auttaa. Samoista asioista voi käydä keskustelua iltanuotiolla tms. tilaisuudessa, esim. saunassa. Partiojohtajalla olisi hyvä olla kykyä keskustella myös rankoista aiheista, jotka harrastusta koskettavat. Jos esim. nuoret johtajat ryyppäävät omilla retkillään, ei partiojohtajan pidä pelätä nostaa kissaa pöydälle.

Jo tarpojaikäiset ovat hyvin valmiita keskustelemaan asioista, jos keskustelu käydään veljellisessä hengessä. Minulla on hyviä kokemuksia tupakkavalistuksesta omassa lippukunnassani.

LOL!

Jos woldemarpolecatit eivät pidä lukemastaan, niin muuttakoot niihin maihin, joissa partiota heidän mielestään viestitään paremmin. Kuka jaksaa tuollaisia näätiä?

Muuten, polecat ei tarkoita näätää vaan se on hilleri. Minusta Polecatin mielipiteet ovat niin kesyjä että voisi pikemmin nimittää itseään fretiksi. Se on englanniksi ferret.

Jos tahdot vittuilla Anulle tai minulle, niin tulepas kuule sanomaan vasten kasvoja. En jaksa tuollaista paskamaisuutta harrastukseni parissa.

Tervetuloa suoraan kahvipöytään keskustelemaan asiasta silmästä silmään! Olisi kiva nähdä kuka olet.

Se että pyydän sinua sanoista tekoihin ei tarkoita, että herne menisi nenään. En vaan näe nimimerkin takaa ei-konkreettisestä heittelystä olevan pitkälle mitään hyötyä. Partiojohtaja.fi:n osalta keskustelu menee jotenkin aina vanhoihin uriin.

Partio-lehden osalta on kuukausi sitten juuri hyväksytty kehittämisprojekti, jonka myötä tullaan miettimään varmasti koko lehtipaletti.

Minä en ole niin dogmaattinen, että vaatisin sinulta juuri se moduulin. Enemmän on kyse itse tyypistä ja aidosta halusta tehdä ja vaikuttaa,

Anu

Tämä keskustelupalsta taannoin muutti muotoa ja tekniikkaa eikä rekisteröitymistä jäsennumerolla enää tarvittu. Vanhalla palstalla ei käytännössä keskustelua ollut. Uudella taas on välillä melko vilkasta (välillä ei).

Olen ymmärtänyt, että täällä saa kirjoittaa nimimerkillä, koska se on mahdollista. Olen ilmeisesti ymmärtänyt väärin. Väitän, että paluu rekisteröimiseen tappaa keskustelun. Tietysti jos keskustelu on valtaapitävien mielestä väärää, he näin tekevät.

Partiojohtaja.fi:ssa on hyvää juuri tämä. Jo pelkästään se, että SP:n hallitus kirjoittaa blogia ajankohtaisista aiheista lisää hieman hallinnon läpinäkyvyyttä. Tosin teknisesti Anukin kirjoittaa nimimerkillä, sen osoittaa tuo (ei varmistettu).

Partiojohtaja.fi olisi ehkä lehti paikallaan, jos nimi muutettaisiin Vaeltaja.fi:si. Tähän voivat vaeltaja-ikäkauden asiantuntijat ottaa kantaa.

Millainen on suomalaisen partiomedian strategia? Kaikille toimivaa yleislehteä on turha ylläpitää viidelle ikäkaudella plus aikuisille.

Tjoo, vaeltaja.fi olisi varmaan myös hyvä nimi. Tosin minusta vaeltajaikäiset ovat usein myös partiojohtajia.

Naulan kantaan. Partiojohtaja.fi harrastaa nimenomaan kuvaJOURNALISMIA, ei julkaise pelkästään juttuja ja kuvia. Siinä on vissi ero. Partiojohtajan kuvia ja kuvituksia on selvästi mietitty, ne ovat sekä sisällöllisesti että teknisesti hyviä. Ammattilaisen työ kyllä näkyy, terveiset ja kiitokset kaikille joilla on näppinsä kamerapelissä.

Partiojohtaja on yksi harvoja verkkolehtiä joita jaksan seurata.

Kiitos kiitoksista ja kommenteista!

Tänään ilmestyneessä Partiojohtajassa ja viimeisimmissä numeroissamme on ollut juttuja mm. seuraavista aiheista: rikosrekisteriotteen vaatimisesta kaikilta johtajilta, partiotoiminnan käynnistymisestä Venäjällä neuvostoajan jälkeen ja Suomen Partiolaisten Venäjä-yhteistyöstä, maahanmuuttajien saamisesta mukaan partiotoimintaan, sekä tasa-arvon toteutumisesta partiossa.

Jos parahin Woldemar ja Anonyymi nämä ovat teidän mielestänne "wanna-be-iltalehti-"toimittajien" tekemiä- ja tyylivirheitä viliseviä kyhäelmiä" ja "partiokivaa" jolla ei ole mitään tekemistä "asiamedian" kanssa, niin mikä sitten on sellaista, mikä olisi teistä sitä tiukkaa asiaa. Kuulen mielelläni perusteltuja näkemyksiä aiheesta, vaikka suoraan sähköpostiini.

Enkä kyllä laske viina- ja seksijuttuja pelkäksi "partiokivaksi" - maaliskuun numeron Ongelmatapauksessa käsiteltiin alkoholiongelmaista partiojohtajaa. Partiokivaa?

Sitten itse pääkirjoituksen aiheeseen liittyen:
On ollut jännä huomata, kuinka partion "aikuispuheessa" aikuiseksi ei todellisuudessa tunnuta laskettavan kaikkia yli 22-vuotiaita, vaan aikuisuudella tarkoitetaan partioyhteyksissa valitettavan usein juuri sitä suitsimista ja rajoittamista, jonkin epämääräisen "partion edun" nimissä.
Toisaalta olen kyllä osaani hyvin tyytyväinen, vaikka partioaikuinen ikäni puolesta olen - 100 kertaa mieluummin aikuinen nuori kuin aikuinen henkinen täti.

Yhdeksi ongelmaksi näen juurikin tämän verkkolehti-median lyhyen juttupituudeen, jossa ei sinänsä hyviä aiheita pysty käsittelemään mitenkään syvemmin. Siitä tulee tämä iltapäivälehdistöfiilis juttuihin. Aikuiset jaksavat lukea pidempiäkin juttuja, jos niiden sisältö on hyvä.

Hyvä Woldemar,

järjestö valitsi verkkolehden 2006 partioneuvostossa. Sen myötä se valitsi mediaformaatin, jossa vain erittäin harva jaksa lukea 10 000 merkin juttuja. Olivat ne printtilehdessäkin ylipitkiä. Perinteisesti on sanottu että 10 000 merkin jutun jaksaa lukea vain toimittajan äiti...

Tätä juuri tarkoitan, että verkkolehti asettaa rajoitukset. Jos muuta halutaan, se on eri prosessi.

Olisi kiva tietää onko Partiojohtaja.fi:ssä koskaan mielestäsi jotain hyvää?

Aino sä oot kova!"-)

Älä anna kalkkisnäätien latistaa, niitä kyllä riittä partiossa ja muuallakin maailmassa.

Partiojohtaja on kaikkea muuta kuin pelkän "partiokivan" lehti. Se uskaltaa tuoda rohkeasti erilaisia aiheita ja näkökulmia esille. Täällä jos missä on oikeata asiaa, toisin kuin Partio-lehdessä.
Siellä on juuri päätoimittaja-Ainon mainitsemaa lässytystä. Juttujen tyyli on siellä nimenomaan "jeejee, partio on huippukivaa!!!, lähtekää nuoret mukaan" Silti esimerkiksi lehden kuvissa näkyy pääasiassa päälle kolmekymppisiä tätejä ja setiä, samoin haastattelut kertovat aina aikuisista tuista.
PJ on tekijöidensä, nuorten, näköinen. Hyvä näin, vastarintaa partiotädeille- ja sedille.
Vaikka itse kuulun enemmän Partio-lehden kohderyhmään, löydän yhdestä PJ:stä enemmän mielenkiintoista luettavaa kuin kymmenestä Partio-lehdestä.

Ja juuri se, että olet Partio-lehden, etkä Partiojohtaja-lehden kohderyhmässä, todistaa sen, että Partiojohtaja-lehti ei hoida sitä asiaa, jota sen pitäisi. Joskin ei silloin myöskään Partio-lehti sitä osaltaan tee. Tästä voidaan päätellä, että koko viestintäorganisaatio on poskellaan. Koska ikäryhmät on jo jaettu, niin miksei myös sitten mediat!

Mistä näitä anonyymejä avautujia puskee? Jos olet oikeasti partiojohtaja, niin esiintyisitkö rehellisesti nimelläsi. No hei, minusta 15-vuotiaat voivat olla aivan kypsiä lukemaan PJ-lehteä. Minusta partio on paras nuorisoliike ja sellaisena saa pysyä. Minusta parhaita partiojohtajia ovat vasta 18 vuotta täyttäneet vaeltajat. Me yli 22-vuotiaat hoidamme vain aikuisen tuen tehtäviä eikä meillä ole tarvetta päteä ja kuivattaa nuorilta heidän huvejaan.

Minusta Partiojohtaja-lehti on vitun hyvä (Korostettakoon etten tahdo loukata ketään jota sukuelimet kuohahduttavat. Minusta sukuelimet ovat luonnollinen osa ihmistä ja erityisen hyvä asia olla olemassa.)

Ei hoida asiaa?
Se kertoo pikemminkin siitä, että Partiojohtaja osaa ottaa laaja-alaisesti kohderyhmänsä haltuun. Sillä on tarjota jotain nuoremmillekin johtajille.
Alan heti lukea Partio-lehteä säännöllisesti, kun löydän sieltä minun kohderyhmälleni suunnattuja mielenkiintoisia kirjoituksia. Siihen asti pysyttelen PJ:ssä.

Tuossa oli jo aiemmin kirjoitus jossa sanottiin tästä aiheesta, mutta toistonkin uhalla. Partiojohtaja.fi pitäisi olla jotain muuta kuin "partiokivaa". Human-intrest jutut (tatskat, viina, seksi, hauskat testit) ovat pieninä annoksina ihan hyviä täälläkin, mutta eiköhän pitäisi joku media säilyttää tiukahkon asiallisena niin, että PUHUTTAISIIN asioista niitten oikeilla nimillä. Ongelmia varmasti löytyy ratkottavaksi ympäri Suomea. Ja jos Partiojohtaja-lehti ei niihin uskaltaudu ottamaan kiinni, niin kuka sitten. Partio-lehdessäkin tuntuu välillä olevan enemmän asia-aiheita, ja siellä, jos jossain pitäisi olla hauskoja, lapsille ja nuorille tarkoitettuja juttuja.
Partiojohtajien tarkoituksena on ENSIMMÄISEKSI luoda olosuhteet ja ympäristö nuoremmille toimia hauskassa ja virikkeellisessä lippukunnassa. Valitettavasti vasta sen jälkeen pääsee johtaja ajattelemaan itseään. Voi olla, että ns. p**ka nakki iskee joskus, ja retki on johtajalle silkkaa tuskaa, mutta niin se vain on. Sama koskee partiojulkaisuja. Eli olisiko mitään mahdollisuutta (nyt kun on uusi hieno ikäkausijako ja kaikki), että Partiojohtaja.fi olisi asiamedia, ja perustetaan sitten vaikka partiokivalle oma lehti.

Anonyymi avautuja: minulle partio ei ole ikinä paskaa. Harrastan partiojohtamista vain, koska minä oikeasti rakastan sitä hommaa. Silloin, kun en rakasta ja paskaa tulee niskaan, teen jotain muuta.

Minusta on vinksahtanutta vääntää naama irvessä jotain vapaaehtoista kasvatustoimintaa ajatuksella "koska on pakko". No ei ole pakko. Eivät partiolaiset itsekään siitä pidä, jos PJ on ahdistunut.

Partio on iloinen leikki ja pysyköön sellaisena. Jos jossakin lippukunnassa toiminta ei ole laadukasta, on sitä sitten turha enää hienoilla lentolehtisillä kiillottaa.

Ottakaa opiksi! Meidän lippukunnassamme hommia on jaettu aika mukavasti usealle partiojohtajalle ja koko ajan kehitys kulkee parempaan.

Erästä lappeenrantalaista partiojohtajaa siteeraten: partio on iloinen leikki, mutta paska harrastus.

Ja juuri siitä kiikastaa!

Jos partiossa lippukuntien todellisuus vastaisi sitä iloista leikkiä, joka toiminnan johtajilla ja keskusjärjestöläisillä on mielessä, ei olisi mitään pulaa jäsenistä.

Kaikki on kirjoitettu. Lue sitten Jeesusta, B-P:tä tai viime vuosisatojen muita ajattelijoita. Lue Brechtiä, lue Nietzscheä. Ainoa, mitä partiojohtajien tulisi ymmärtää, on tehdä toteen se. Vapaaehtoistoiminnassa ei voi kaataa ihmisten niskaan loputtomasti paskaa. Ei silloin kukaan jaksa sitä.

Ongelman ytimessä ollaan taas tässäkin keskustelussa.
Itse en ikäni enkä varsinkaan pestini puolesta ole enää nuori, ja ehkäpä siksi aika ajoin tämänkin lehden sisältö ja kuvitus hämmentää minua.

Partiojohtaja.fi:tä tekee kuitenkin innostunut tiimi juurikin nuoria (ainakin nuoria aikuisia, mutta ehkäpä myös oikeita vaeltajia), valitsevat aiheet ja myös kuvat epäilemättä "parhaan kykynsä mukaan". Kyllä tämä minusta siten on juuri sitä itseään, nuorten aktiivista toimintaa ja omannäköisiä ulostuloja! Siitä kiitos Ainolle ja tiimille!

Se, onko sitä (nuorten aktiivista toimintaa ja omannäköisiä ulostuloja ylipäänsä) aikuisten tarpeen suitsia ja rajoittaa jonkun muun asian nimessä on sitten eri keskustelun paikka.

Tässä on aihetta, on pidettävä huolta ettei partion ulkokuvan kiillottamiselle käy niinkuin vaikka Reila 09:n avajaisille... Ei ne lapset paljoa niitä prosuureja lue. Tai partio.fi :ssä surffaa. Jos ruvetaan käyttämään käänteistä mainontaa? kerrotaan kaiken kivan ja mukavan sijasta kuinka hirveää, ahdistavaa ja pahamaineista partio voisikaan olla! Oltaisiin jotain uutta ja erilaista. "liity hirveimpään harrastukseen ikinä, the partioon. tääl on ponileikkiiiiiii, pysy kaukana!"

jaa miksei sit näin?

Partiojohtaja.fi ei kuitenkaan ole partiojohtajien lehti. Hyviä, kaikkia koskettavia juttujakin löytyy kuten tämä pääkirjoitus, mutta pääsääntöisesti jutut ovat wanna-be-iltalehti-"toimittajien" tekemiä- ja tyylivirheitä viliseviä kyhäelmiä. Lehti on ennemminkin vaeltajalehti.

Kirjoita uusi kommentti

Tämän kentän sisältö pidetään yksityisenä eikä sitä näytetä julkisesti.
By submitting this form, you accept the Mollom privacy policy.