Ei se noin ole: partiolainen tuntee sienet ja marjat

Partiossa on asioista, joista ei olla oltu eikä edes tulla olemaan samaa mieltä. Partiojohtaja.fi:n Ei se noin ole! 
-sarjassa käsitellään näitä asioita. Jos olet eri mieltä, kerro se keskustelufoorumilla.

Partiolaisen tulee tunnistaa sienet ja marjat!

Väittelijöinä Partiojohtaja.fi:n nykyinen päätoimittaja Aino Öhman (ei) ja ex-päätoimittaja Jukka Hintikka (kyllä).

KYLLÄ! Taas on aika suunnata koloilta sieni- ja marjametsälle. Tavallisimpien syötävien sienten ja marjojen tunteminen kuuluu partiolaisen parhaaseen perusosaamiseen, ja sen paikkaa ei sovi horjuttaa tulevissakaan ohjelmauudistuksissa.

EI! Partiolaisen parasta osaamista ei mitata mustikan, juolukan ja sianpuolukan tunnistamistaidoilla. Nyky-yhteiskunnassa selviytymisessä on aivan toiset taidot tärkeät. Siksi samoajaohjelman aktiviteetteja ovat esimerkiksi: ”Etsimme kiinnostavia kesätyöpaikkoja ja kirjoitamme hakemuspohjan.” ja ”Kansalaisena Suomessa ja EU:ssa”.

KYLLÄ! Mikä voi olla partiolaisen kannalta tärkeämpää osaamista kuin suomalaisen luonnon ja sitä kautta oman identiteetin hahmottaminen? Aivan liikaa toisteltu ”nyky-yhteiskunnassa selviytyminen” on sisällötön postmoderni mantra, jota toistelemalla voidaan oikeuttaa minkä tahansa pseudohömpän mukaan ottaminen partio-ohjelmaan. Paras tapa lähteä kehittämään omaa luontosuhdetta on luonnon tunteminen, ja se puolestaan on luontevaa aloittaa syötävistä sienistä ja marjoista.

NO EI! Miksi partion tarvitsisi vahvistaa kansallisromanttista myyttiä metsäläissuomalaisesta, joka keräilee käpyjä ja mönkii mättäillä kahmien suuhunsa puolukkaa ja punikkitattia. Olemme jättäneet savupirtit taaksemme jo kauan sitten, nyt olisi aika päästä pois sieltä myös henkisesti.

JUUPAS! Ei koloilta kuljeta ainoastaan kaduille. Metsä on suomalaisen partion alkulähde, koti ja henkireikä, ja sienet ja marjat ovat kelpo tapoja tutustua leikin varjolla partion perintöön. Jopa äärijuurettoman kuvainraastajan tulisi tunnustaa suomalaisen partion tosiasiat. Luontoa ei voi erottaa suomalaisesta partiosta, vaikka tietyt piirit tahtovatkin kieltää partion identiteetin peruspilarit ja luopua partiolaisten parhaasta ydinosaamisesta: luonnontuntemuksesta ja retkeilystä.

EI! Ummehtuneen partionalkulähdepuheen sijaan on aika astua koloilta kaduille ja nykypäivään. Siinä auttavat esimerkiksi kesäkuun NYT-liitteessä esitellyt Partio 2.0-aktiviteetit: Kansanperinteen ylläpitäminen: ”Parhaan kaverin kotipuhelinnumeron muistaminen ulkoa.” ; Suunnistaminen: ”Ikeasta ulos löytäminen alle 15 minuutissa ja ilman pieniä kivoja ostoksia.”; Sosiaalinen media: ”Elokuvan katsominen, ruoanlaitto tai muun jokapäiväisen asian tekeminen raportoimatta sitä Twitterissä.”
 

Kuva: Joel Nykter

Juttusarjan edelliset osat:
Väittely partiopaidan väristä.
Väittely partiotaitokisoista.
Väittely siitä, loppuuko partiolaisuus, kun ottaa huivin kaulasta.
Väittely sekalippukuntien paremmuudesta tyttö- ja poikalippukuntiin verrattuna.
Väittely siitä, pitääkö kunnon partiojohtajan käydä Ko-Gi. Väittely siitä, uhkaavatko aikuiset nuorten tekemällä oppimista.
Väittely siitä, onko partio vain hyvätuloisten harrastus.
Väittely suurleirien oleellisuudesta.
Väittely siitä, pitäisikö paraatit lopettaa?
Väittely siitä, onko metsä partiolaisille vain leiripaikka.
Väittely siitä, onko kesäleiri leiri ilman makkaraa.
Väittely siitä, kuuluuko kunnon kesäleiriin haikki.
Väittely siitä, pitäisikö johtajalta vaatia rikosrekisteri nähtäväksi.
Väittely siitä, onko lupauksenanto kamala pönötystilaisuus.
Väittely siitä, tulisiko väiskistä luopua.
Väittely siitä, tuleeko partiolaisten osallistua itsenäisyyspäivän tilaisuuksiin.
Väittely siitä, onko lumitöihin osallistuminen partiolaisen kansalaisvelvollisuus.
Väittely ansiomerkkien oleellisuudesta.