Pelastakaa mut tältä kurssilta!
.jpg)
Joskus partiokurssi, -koulutus tai -aktiviteetti ei ole ollenkaan sitä mitä odotti vaan piinallisen epäonnistunut viikonloppu tai muuten vain erityisen hämmentävää.
Vaihtuneet vetäjät
”Lähdin pari vuotta sitten toiveikkaana kouluttautumaan vartionjohtajien vihjepäiville. Odotimme kavereitteni kanssa mukavan rentoa viikonloppua ja vinkkejä toimintamme parantamiseksi. Tällaista meille oli myös lupailtu. Kurssin vetäjät kuitenkin vaihtuivat yllättäen, ja samalla rento meininki vaihtui metsässä rämpimiseen. Tästä tietämättöminä emme osanneet myöskään varautua oikeanlaisin varustein. Loppupeleissä mitään toimintavinkkejäkään ei kuulunut ja koko kurssi tuntui turhalta. Sitä viikonloppua en haluaisi elää uudelleen.”
Pinja Papinsaari, Porin Tertut
Kuolettavan tylsää
”Olin useampia vuosi sitten piirin järjestämällä ’vanhemman sammon’ kurssilla. Koko kurssi tuntui omasta mielestäni kuolettavan tylsältä. Kurssilla piti leikkiä aikuista ja keskustella lippukunnan rakenteiden johtamisesta ja vartionjohtajien motivoimisesta. Todellisuudessa aihe ei kiinnostanut ja olin paikalla vain velvollisuudentunnosta. Yritimme myös kavereideni kanssa turhaan saada muusta porukasta juttuseuraa iltaohjelman päätyttyä. Lopulta muiden mennessä nukkumaan lähdimme autolla kaupunkiin ja päädyimme baariin.”
Juho Toivola, Kaarinan Ristiritarit
Turhautuneet tarpojat
”Olimme isolla porukalla suorittamassa perinteistä nahkaliljaa. Asetimme kunnianhimoiseksi tavoitteeksemme neljänkymmenen kilometrin taivaltamisen. Ensimmäinen kompastuskivi oli kuitenkin niin sanotusti hyvin suunniteltu vaellusreittimme, jonka opasteet jäivät löytämättä. Talsittuamme kymmenisen kilometriä harhaan meidän oli palattava takaisin alkupisteeseen. Vaelluskengätkin kastuivat. Emme kuitenkaan antaneet periksi, vaikka mieli teki."
Emmi Hallbäck, Lätynkääntäjät
Makuupussifriikit
"Olen suorittanut useaan otteeseen Mahtista eli makuupussililjaa. Vuonna 2005 suoritin lippukuntamme kesken kehitellyn ”42h spesiaali” -mahtisliljan. Sen saavuttamiseen sisältyi neljänkymmenenkahden makuupussissa vietetyn tunnin lisäksi muun muassa kahden tunnin viettäminen kahden makuupussin sisällä. Onnekseni olen melkoinen vilukissa, joten tuplalämmitys varpaissa tuntui vain lievästi hiostavalta. Lähinnä minua jäi harmittamaan, että olin ainoa liljan suorittaja tuolloin."
Johanna Ilmolahti, RajakivenKiertäjät
Teksti: Sanni Salonen, kuva: Joel Nykter

Kommentit
Kirjoita uusi kommentti