Jäsenmaksu – hyvä sijoitus?

Jäsenmaksu maksetaan joka vuosi. Todisteeksi maksusta partiolainen saa jäsenkortin. Oletko kuitenkaan koskaan miettinyt, mistä maksat ja mitä kaikkea saat rahoillesi vastineeksi?

Retket ja leirit eivät kuulu varsinaiseen jäsenmaksuun. Niiden hinnat saattavat koosta ja paikasta riippuen nousta satoihin euroihin.

Retket ja leirit eivät kuulu varsinaiseen jäsenmaksuun. Niiden hinnat saattavat koosta ja paikasta riippuen nousta satoihin euroihin.

– Vuonna 2012 SP:n 1-jäsenmaksun suuruus on 27 euroa ja 2-jäsenmaksun suuruus 20 euroa. Lisäksi veloitamme samalla piirin oman jäsenmaksun, joka on suunnilleen 20 euroa, selvittää Suomen Partiolaisten talouspäällikkö Petri Koskinen.

1-jäsenmaksu on maksu, jonka maksavat kaikki yli 17-vuotiaat partiolaiset ja perheen ensimmäinen toimintaan osallistunut. 2-jäsenmaksun maksavat muut perheen alle 17-vuotiaat harrastajat. Osa lippukunnista kerää perusmaksun lisäksi myös omaa toimintamaksuaan. Maksun voi usein suorittaa niin kutsuttuna liittymismaksuna, jota vastaan partiotaipaleensa aloittanut saa oman huivin ja lippukunnan merkit.

Säästöt iskevät postilaatikoihin

Noin 40 euron jäsenmaksu oikeuttaa paitsi viikkotoimintaan ja partiotapahtumiin osallistumiseen, myös joukkoon jäsenetuja. Partion jäsenkorttia vilauttamalla saa esimerkiksi alennusta Partiokauppojen tuotteista (ei partiovarusteet) sekä Suomen Retkeilymajajärjestön hostelleissa yöpymisestä. Jokaisen jäsenen postiluukkuun kolahtaa myös painettu Partio-lehti, aikaisempina vuosina kahden kuukauden välein. Keskusjärjestön säästötoimenpiteet verottavat kuitenkin ilmestymisaikataulua.

– Ensi vuonna Partio-lehti ilmestyy vain neljä kertaa. Jokaisen numeron välissä on lisäksi 16-sivuinen lasten liite. Toivottavasti vuosi 2013 näyttää valoisammalta ja pääsemme uuden lehtikonseptin mukaiseen rytmiin, toivoo Partio-lehden päätoimittaja Jaana Ketola.

Perusmaksu samaa luokkaa seurojen kanssa

Partion jäsenmaksu on keskihintainen verrattuna moniin muihin harrastuksiin. Esimerkiksi Oulun ratsastajien jäsenmaksu on 33,5 - 35 euroa, Oulun judokerhon 145 - 195 euroa ja urheiluseura Oulun Pyrinnön 10 - 50 euroa. Hintavaihtelut riippuvat jäsenen iästä. Perusmaksut oikeuttavat harrastajan osallistumaan järjestön toimintaan, varusteet ja muut kulut jäävät sen ulkopuolelle.

– Muihin samantapaisiin järjestöihin verrattuna olemme suunnilleen samalla tasolla. Vertailu kuitenkin erittäin hankalaa, koska jäsenmaksujen sisältö vaihtelee, sanoo Koskinen.

Hinta toistaiseksi kohdillaan

Pohjanmaan Partiolaisten 1-jäsenmaksu oli ilman lippukunnan omaa toimintamaksua vuonna 2011 47 euroa. Maksu pysyy samana myös vuonna 2012 . Piirin harrastajien mielipiteet maksun sopivuudesta vaihtelevat.

– Mielestäni jäsenmaksu on vähän liian kallis, varsinkin kun siitä ei palaudu lippukunnalle nykyisellään mitään, vaan joudumme keräämään erikseen toimintamaksun. Pidän partiota edullisena harrastuksena, jota voivat harrastaa kaikki kukkaron koosta riippumatta. Jos maksu vielä nousee, tulee siitä este harrastamiselle osassa perheistä. Jäsenmaksu tulisi kerätä tammikuussa. Näin lippukunnan toimintamaksu ja Suomen Partiolaisten jäsenmaksu eivät tulisi maksuun yhtä aikaa, kommentoi Saija Kivelä, Kempeleen Samposten lippukunnanjohtaja.

Liian hintava maksu voi karsia jäsenluettelosta myös opiskelijoita. Samuli Honkaniemi Kiimingin Virkuista pulitti oman laskunsa kiltisti.

– Muistan maksaneeni 68 euroa, siihen sisältyi Virkkujen toimintamaksu. Partiopolkuni alussa 2000-luvun alkupuolella jäsenmaksu oli muistaakseni 48 euroa. Jos vuotuinen inflaatio on ollut 3% luokkaa, on nykymaksu linjassa 10 vuoden takaisen kanssa. Toisaalta pari-kolme vuotta sitten SP:n maksu korottui roimasti, miksihän? Siihen, onko hinta sopiva, vaikuttavat ainakin maksun suurus, varojen käyttö ja vertailu muihin. Minun tiedoillani suuruus on aivan kohtuullinen ja varojen käyttö hyvin selvillä, paitsi SP:n tasolla.

 

Teksti: Sonja Kananen, kuva Sanna Puutonen

Kommentit

Kommenttien lukemisen asetukset

Valitse, kuinka kommentit näytetään ja klikkaa "Tallenna asetukset".

Minäkin olen opiskelija, mutta ei mulle ole tiukkaa maksaa jäsenmaksua. Jos jätän kaksi pitsaa tilaamatta ja pari leffateatterikäyntiä väliin, niin rahat ois jo tasoissa.

Kaiken lisäksi asun vielä toisella paikkakunnalla (opiskelen Helsingissä) ja maksan kuitenkin maksuni toisaalla olevaan piiriin ja lippukuntaan, jonka toimintaan tuskin osallistun. Koen silti hyötyväni maksusta, sillä tiedän että sillä mahdollistetaan muiden upea harrastus ja itsellänikin on mahdollisuus osallistua tapahtumiin jos niin mielin. :)

Mielestäni toiminnassa mukana olevalle jäsenmaksu on sopiva ellei jopa pikkuisen pienikin. Ihan toinen juttu on, jos ei toiminnassa mukana ole. Silloin jäsenmaksu varmasti tuntuu turhalta ja riippuen taloudellisesta tilanteesta saattaa se jopa tuntua suurelta.

Itse olen jäsenmaksua maksanut 35v ja edelleen sen ihan mielelläni maksan, kun aktiivisesti toiminnassa olen mukana. Sen sijaan minustakin tuntui vuosia todella ihmeelliselle, että miksi ihmeessä osa lasten vanhemmistakin maksoi tuon jäsenmaksun vain sen takia, että pääsivät mukaan muutamiin ei lippukunnan tapahtumiin. Onneksi tämä tilanne on muuttunut ja nyt he pääsevät jopa piirileirille ilman jäsenmaksua. Partio on kuitenkin nuorisojärjestö ja sen toiminnan pitäisi keskittyä nuorten mukaan saamiseen jäseniksi, ei aikuisten. Ne aikuiset, jotka tulevat ovat tietysti tervetulleita ja heitä toiminnan pyörittämiseen tarvitaankin. Kuitenkin järjestöllekin pitäisi tärkeämpää heidän osalta olla juuri tuo toiminnan pyörittäminen kuin jäsenmaksu.

Omassa lippukunnassani olemme ratkaisseet tilanteen muutamalla sääntöjämme siten, että lippukunnan jäsenyydellä ja SP jäsenyydellä ei ole mitään linkkiä. Säännöissä lähdemme siitä, että aktiivisesti mukana olevien toivomme olevan SP jäseniä ja alle 18v sitä vaadimme, mutta muille se on vapaaehtoista. Samalla kun teimme tuon otimme käyttöön oman pienen 10 euron jäsenmaksun, minkä keräämme itse. Nyt meillä on runsas joukko aikuisia jäseniä, jotka ilolla maksavat jäsenmaksua lippukunnalle, sillä näkevät konkreettisesti sen hyödyn. Hämmästykseni oli suuri, kun huomasin useamman heistä maksavan meille moninkertaisen summan jäsenmaksua. Lippukunnan talous parantui ja se on mahdollistanut parempaa toimintaa ja investointeja kalustoon. Lisäksi samaan aikaan on jäsenmäärämme kasvanut noin 10-15% vuosivauhtia. Ja jo useampi noista aikuisista on hypännyt remmiin vetämään sudenpentu-laumaa tai seikkailija-joukkuetta ja osa alkanut maksamaan sitä SP jäsenmaksuakin.

Näkökantani on tietysti hyvin suppea, mutta suosittelisin samaa laajemminkin. Kun lippukuntien talous parantuu ja saadaan aikaiseksi laadukkaampaa tekemistä niin kyllä se heijastuu mukaan tulevien nuortenkin määrään ja täten kasvattaa SP jäsenmaksun maksajia. Tietystikään pelkkä raha ei toiminnan laadukkuutta tee, mutta kyllä se sitä kummasti auttaa.

Osaisikohan kukaan sanoa mistä pääsisi näkemääm SP:n talousarviot yms. Piirin vastaavathan läytyvät piirin sivuilta muistaakseni piiri/kokoukset sivulta, mutta sp:n sivuilta en ole löytänyt! Olisi ihan kiva kahtella mihin kaikkeen sitä rahaa siellä huipulla käytetään?

Moikka,

Partion intranetistä Teltasta löytyy ja sinne saa pyytämällä kyllä tunnukset. Ymmärrettävistä syistä eivät ole julkista tietoa, mutta kulueriä ovat mm:

- Työntekijöiden palkat
- Maailmanjärjestöjen jäsenmaksut
- Viestintä ja postitukset (esim. Partio-lehti)
- Luottamushenkilöiden toimintakulut (kokoukset, matkakorvaukset)
- Hallinnon toimintakulut (Partioneuvosto, Laajennetut valiokunnat)

Opiskelijalle maksu tuntui hieman liian suurelta. Varsinkin, jos aktiivisesti ei toimintaan pysty opiskelujen vuoksi osallistumaan. Myöskin monet suuremmat leirit, joihin osallistuminen houkuttaisi kovasti, jäävät väliin kun eivät opiskelijabudjettiin sovi. :(

Monien lippukuntien budjeteissa on varaa maksaa vähävaraisempien jäsenten jäsenmaksuja. Kannattaa selvittää tällaista mahdollisuutta.

Itse olen saanut moniin ulkomaanleireihin avustuksia esimerkiksi seurakunnalta tai eri rahastoista. Kannattaa rohkeasti selvittää eri mahdollisuuksia. Raha ei useinkaan ole ongelma jos tahtoa löytyy!

Eli taas mennään lippukunnan taskulle?? Eikö jäsenmaksut ja kalenteritalkoot ole vielä riittävä tulonsiirto SP:lle ja piirille?

Jos vanhemmat eivät maksa, pitäisi lippukunnan siis maksaa vielä jäsentensä jäsenmaksutkin? Ei ihme, että jäsenmäärä laskee kuin lehmän häntä...

Rakas Anonyymi. Kerro ihmeessä mikä olisi sinun reseptisi jäsenmäärän laskun taittamiseksi? Jäsenmaksujen alentaminen ja lisää väkeä pois Partioasemalta?

Jos tarkastellaan koko maan tasolla kootusti, että missä rahaa on säilöttynä tileille, niin se on lippukunnissa (niin kuin kuuluukin). Toiseksi eniten on piireissä (yhteensä) ja vähiten SP:ssä.

Jos ihan tarkkoja ollaan, lippukunta voi hakea piiriltä jäsenmaksusta vapauttamista sosiaalisin perustein. Piiri sitten voi myöntää omasta jäsenmaksustaa alennuksen ja SP seuraa perässä. Näitä ei ilmeisesti montaa vuodessa ole.

Suomessa on toisaalta sikäli hyvä tilanne, että sosiaalitoimi maksaa lasten harrastuksia, kuten partiota joillain perusteilla.

Kyllähän tuon n. 50 € maksaisi yhdestä jäsenestä, mutta tässä kysymys:

Kun partioperheessä on 3 yli 18 vuotiasta joiden suurin työ pienessä lippukunnassa on mahdollistaa toiminta partion varsinaiselle kohderyhmälle 10 - 15 vuotiaille nuorille, niin miksi he joutuvat maksamaan tästä yht jopa 21 € enemmän jäsenmaksuja kuin nuo nuoret jotka saavat tapahtumista yms nauttia??

Ts miksi järjestäjät maksavat enemmän kuin osallistujat, eihän näin toimita missään muualla???

esimerkiksi urheiluseuroissa lapsille urheilukerhoja pitävät nuoret saavat ehkä jopa palkkaa työstään...

Joka tapauksessa tämä on johtanut siihen, että köyhän perheen varojen säästämiseksi yksi meidänkin perheestä jättää jäsenmaksun maksamatta!!

Perhemaksu partioon? Tällöin saataisiin lisää aikuisia toiminnan piiriin (paperilla) kun laskettaisiin jokaisen sudenpennunkin äiti partiolaiseksi.

Kumpi on parempi jäsenyysmuoto keski-ikäiselle ei-enää-aktiivipartiolaiselle: varsinainen PäPan aikuisjäsen ( hinta vajaa 50 euroa vuodessa ja alennukset partiokaupoista, täysin turha Partio-lehti jne.) vai SP:n kannatusjäsen (hinta tasan 50 euroa, etuina pj:n tervehdyskirje ja se turha Partio-lehti).
Toistaiseksi olen nyt maksanut tuota varsinaista jäsenmaksua, mutta nyt en oikeastaan enää tiedä. Voisiko jäsenyyden saada ilman lehteä?

Normijäsenet voivat ilmoittaa jäsenrekisterinhoitajalle, että lehteä ei tarvita. Tälle on Polussa oma kenttä. Säästyy vähän paperia ja SP saa vähän lisää rahaa.

Kolmas ja ehkäpä paras vaihtoehto voisi olla LPK:n oma kannatusjäsenmaksu. Jolloin se 50 euroa menisi oikeaan tarpeeseen ja saisi sen kiinnostavimman lehden eli LPK-lehden.

Jätin jäsenmaksun maksamatta ja pohdin vieläkin kannattaako edes maksaa. En ole mukana aktiivitoiminnassa ja tiedän että voin käydä lippukunnan tapahtumissa aivan kuten jokaisen partiolaisen vanhempikin auttamassa eri jutuissa. Mitä sain jäsenmaksulla: lehden jonka jutut eivät ole kiinnostaneet yli kymmeneen vuoteen, vakuutuksen jonka apu on marginaalinen, kaiken lisäksi ei ole yhtään suurta tapahtumaa jolle olisin menossa tänä vuonna. Jotenkin tuntuu että muutaman vuoden takaiset järjestön toimet, parin toiminnanjohtajan irtisanominen, suuruuden hullu suurleiri ovat vain syöneet sen taloudellisen liikkumavaran joka järjestöllä oli ja nyt sitten sitä paikataan. Tosiasia on että jäsenmäärä laskee mutta hallintoa ei karsita samaan tahtiin. Käsitykseni mukaan Kilkkeele budjetoitiin tulostavoite mutta tuota tavoitetta ei saavutettu kun budjetti ei pitänyt, sanoisinko mopo karkasi käsistä. Järjestöjohtoisesti on myös ajettu pari suurta uudistusta, piirien yhdistäminen ja ohjelmauudistus tai muutos paremminkin, joiden onnistumista ainakin itse kritisoin. Veikkaan että meidän sivussa hengailijoiden määrä kasvaa ja maksavien jäsenien määrä laskee. Haasteena järjestölle on toimintojen suhteuttaminen jäsenmäärään. Joidenkin partiopäättäjien blogikirjoitukset ajatuksella lisää väkeä äkkiä ei vain oikeasti käytännössä toimi. Omassa lippukunnassani ainakin nykyinen ohjelma vetää toimintaan sudenpentuja ja vaeltajia, mielestäni tärkein ryhmä vartiolaiset ovat katoavaa kansanperinnettä. Toivoisin että joku oikeasti pohtii ja analysoi ikärakenteen kehitystä. Järjestöhallinnon ulkopuolisielle se on mahdotonta koska ei ole käytössä jäsenjakaumia.

Täällä on yksi opiskelija, joka jätti jäsenmaksun maksamatta, koska koki sen liian suureksi.

Tältäkin opiskelijalta jää maksu tänä vuonna väliin. Koska opiskelen toisella paikkakunnalla en aktiivisesti pysty toimintaan osallistumaan ja vastinetta maksulle en koe saavani.

Jos lpk:n retkille tekee mieli niin valitettava fakta on, että ei sieltä ole varaa käännyttää ketään vanhempaa johtajaa pois. Ja siinä epätodennäköisessä tapauksessa, että piirin / SP:n tapahtumaan innostuisi osallistumaan, niin maksunhan voi maksaa vasta sitten. Myönnän, että tällainen vapaamatkustaminen on eettisesti hieman arveluttavaa, mutta arveluttavaa olisi myös tyhjästä maksaminen.

Pitäisikö partiossa ottaa käyttöön vähävaraisten jäsenmaksut samaan tyyliin kuin esim. monissa poliittisissa järjestöissä?

Minulle opiskelijana kelpaisi jo vaihtoehto maksaa jäsenmaksu kahdessa erässä. Summa ei ole kallis, 50€ harrastuksesta vuodessa on halpaa huvia mutta yhden kuun rahavaroihin se tekee ison loven.

samaa mieltä! ja tilanne helpottaisi monen muunkin maksamista kuin vain opiskelijoiden. esim. yksin asuva nuori vasta valmistunut, monilapsinen yh-vanhempi jne....

Partiovaruste pienellä peellä tarkoittaa sitä, että partiohuivista ja merkeistä yms. ei saa alennusta. Jos ostat Partiovarusteesta makuupussin, saat siitä alennuksen.

Jäsenmaksun suuruus ärsyttää enkä koe saavani siitä mitään hyötyä. Eikö piirit voisi kerätä rahaa vaikka järjestämällä piirileirejä?

Millaisia hyötyjä haluaisit? Esimerkiksi piirien ja keskusjärjestön tapahtumia ja koulutuksia kompensoidaan usein budjetista. Näin ollen: mitä enemmän osallistut, sitä enemmän saat rahoillesi vastinetta.

En haluaisi hyötyjä ollenkaan, vaan pienemmän jäsenmaksun. Kurssien hintoja voisi sitten korottaa niin ne ihmiset jotka niillä käyvät saisivat maksaa ne itse.

Useimmissa lippukunnissa on tapana, että lippukunta maksaa kurssimaksun tai ainakin osan niistä. Siinä sitten lippukunta joutuisi maksumieheksi.

Pienempi jäsenmaksu johtaisi todennäköisesti siihen, että piirien ja keskusjärjestön toimintaa jouduttaisiin supistamaan. Löytyisikö vapaaehtoisriveistä tai lippukunnista riittävästi ihmisiä korjaamaan toimintavaje ja varmistamaan lippukuntien saama tuki?

>>"Partion jäsenkorttia vilauttamalla saa esimerkiksi alennusta Partiokauppojen tuotteista (ei partiovarusteet)"

Eikös Partiovaruste nimenomaan ole ainut partiokauppa? Muuthan on jo myyty.

"partiovarusteilla" tarkoitettiin tässä luultavasti partio-tuotteita(huivit, paidat, kirjat jne...) eikä Partiovarustetta liikkeenä :)

Kirjoita uusi kommentti

Tämän kentän sisältö pidetään yksityisenä eikä sitä näytetä julkisesti.
By submitting this form, you accept the Mollom privacy policy.