Aikuiset hommiin - ainakin hetkeksi
Lippukunnan kirveet pitäisi teroittaa, joku tarvittaisiin opastamaan tarpojia alamäkiajossa, ja keskittymisvaikeuksista kärsivillä lapsilla olisi hyvä olla enemmän tukea retkellä. Entä jos kysyttäisiin yli 22-vuotiaita?
Suomen Partiolaisten aikuisten rekrytointiprojekti tarjoaa lippukunnille materiaalia, ideoita ja valmiita malleja aikuisten pestaamiseksi pikkuhommiin ilman jäsenmaksua tai muuta pidempää sitoutumista.
Maaliskuussa tehdyn lippukuntakyselyn perusteella projekti tulee tarpeeseen. Vastanneista yli kolmesta sadasta lippukunnasta 265 ilmoittautui saman tien mukaan.

Pirkko Bergius seuraa Anja Khüniksen virkkuukoukun vipinää. Kuva: Inka Valtamo
Pirkko käytti partiovyötä lapsena
Pienenä tyttönä maaseudulla ei päässyt partioon. Jostain Pirkko Bergius, 69, kuitenkin sai nahkaisen kaunissolkisen partiovyön. Hän käytti sitä ahkerasti ja haaveili harrastuksesta. Hänen omatkaan lapsensa eivät päässee partioon Vesilahdella, sillä toimintaa oltiin vasta käynnistelemässä toisella kylällä. Bergius on myöhemmin seurannut iloisesti Vesilahden Valkohäntien aktiivista toimintaa ja toivookin nyt, että lastenlapset lähtevät partiopolulle.
Bergius ei miettinyt kahdesti, kun pitkäaikainen työtoveri Inka Valtamo kutsui häntä iltapäivän mittaiseen Vesilahden Valkohäntien Vipinää Virkkuukoukkuihin -tapahtumaan lasten ja varhaisnuorten virkkausopettajaksi.
− Tunnelma oli innostunut, kaikki yrittivät parhaansa. Lapset olivat kiinnostuneita uusista led-valoilla varustetuista virkkuukoukuista, Bergius kertoo.
Hetki tulenteon taikaa
− Vaimoni on koululla töissä ja sieltä oppilaiden vanhempien kautta kantautui viestiä, että partiolippukunta tarvittaisisi tulentekoiltaan apua, Arto Uusitalo kertoo.

Arto Uusitalo jakaa erätaito-osaamista mielellään partiolaisille silloin tällöin. Kuva: Ritva Uusitalo
Uusitalo ei miettinyt kahdesti lähtemistä Vesilahden Valkohäntien avuksi.
Uusitalon oma eräilytausta ulottuu Vammalan yhteiskoulun Tyllit-luontokerhoon 1970-luvulle, jolloin koulujen luontokerhot kukoistivat. Siellä hän oppi luonnossa liikkumisen saloja ja lintujen tarkkailua.
− Nykyään on erilaista. Ei enää lähetetä nuoria viikonlopuksi metsään reppu ja kiikarit -periaatteella. Aikuisia tarvitaan tueksi, Uusitalo sanoo.
Hän on luvannut toisenkin kerran lähteä opastamaan nuoria partiolaisia keväiselle linturetkelle.
− Miksipä ei, siinä yhdistyy oma harrastus ja nuorten tukeminen.
Pienestä hetkestä voi iskeä suuri kipinä
Pauli Korhoseen, 47, iski pieni partiokipinä jo ensimmäisellä reissulla.
− Lähdin lippukunnanjohtajan pyynnöstä avuksi tyttäreni lauman lupauksenantoretkelle vuonna 2001. Tajusin heti, että tämä on todella hauskaa!, Korhonen kertoo.
Pauli Korhonen vetää jo kolmatta laumaansa. Kuva: Tuija Oksanen.
Seuraavaksi Pauli suuntasi saman lauman yöretkelle. Kesällä hän jo johti leirilaumaa. Samalla leirillä hän istui juttelemassa lippukunnanjohtaja Ahti "Silli" Norjan kanssa partiolupauksen sisällöstä.
− Lupauksenanto tuolla leirillä oli tärkeä juttu elämässäni. Mopo karkasi täysin käsistä, Korhonen nauraa.
Nyt Korhonen vetää jo kolmatta laumaansa. Hän on toiminut useita vuosia Nummen Samoojien akelana ja useiden leirien johtajana tai muonittajana. Lisäksi www.nummensamoojat.partio.net –sivusto on hänen käsialaansa. Uudenmaan Piirin partiolaiset ovat saaneet nauttia hänen organisointikyvyistään talvi-pt-kisoissa ja sudenpentukisoissa. Partiojohtajakurssin Korhonen kävi 2003.
Tänä kesänä hän liittyy lintukansaan Ko-Gi 97 -kurssilla. Ko-Gi-työssään hän käsittelee aikuisten johtamista partiossa. Kilkkeellä kyläkeittiömestari Korhonen suunnittelee kaikkien 22 kyläkeittiön rakenteen, varustuksen ja toiminnan. Kaikki tämä vain siksi, että hänet huomattiin pyytää kerran retkelle mukaan.
Korhonen liikkui lapsuudessa paljon perheen kanssa maastossa viettäen kokonaisia päiviä järven rannalla retkeillen. Lisäksi hän on aina nauttinut lasten kanssa tekemisestä.
− Tämä kaikki yhdistyy partiossa. En vain tiennyt aikaisemmin koko jutusta.
Tarvitseeko Teidän lippukuntanne aikuisen apua pienissä tilapäistöissä? Mikäli kysely meni ohi, niin ilmoittautumisia otetaan vastaan osoitteessa: mikko.sirkia@gmail.com
Teksti: Aino Juslén

Kommentit
Mukava ja innostava juttu! Näin se pitää ollakin, että mukaan voi lähteä vaikka vain yhdeksi iltapäiväksi ilman sitoumuksia. Ja aina saattaa löytyä näitä Sillejä, jotka saavat kipinän uuteen harrastukseen. Hienoa!
Kirjoita uusi kommentti