Ei se noin ole!
Partiossa on asioista, joista ei olla oltu eikä edes tulla olemaan samaa mieltä. Partiojohtaja.fi:n Ei se noin ole! -sarjassa käsitellään näitä asioita. Jos olet eri mieltä, kerro se keskustelufoorumilla.
Metsä on partiolaiselle vain leiripaikka!
Väittelijöinä Partiojohtaja.fi:n nykyinen päätoimittaja Aino Öhman (ei) ja ex-päätoimittaja Jukka Hintikka (kyllä).
KYLLÄ! Luonnon rakastaminen ja suojelu jää partiossa vain juhlapuheisiin. Keskivertopartiolainen ei erota pihlajaa saarnesta ja kokee metsään leiriytymisen vain voitettavana vastuksena. Vaikka suomalainen partioleiri rakennetaan eurooppalaisista vastineistaan poiketen metsään eikä pellolle, metsän ominaispiirteet eivät tule leirillä todella tutuiksi. Metsä on meikäläisille partiolaisille vain haastava paikka rakentaa urbaani leiriympäristö.
EI! Partion kasvatustavoitteissakin mainitaan suhde ympäristöön, tavoitteena on, että partiolainen pystyy liikkumaan ja toimimaan suomalaisessa luonnossa ja arvostamaan sitä. Lapsilla ei nykyään usein ole oman perheen kautta elävää luontosuhdetta, joten lippukunnissa joudutaan aloittamaan aivan alkeista. Tärkeämpää kuin saarnen ja pihlajan erottaminen on, että nuoret uskaltavat lähteä metsään ja tietävät, miten siellä tulee toimia, jotta luonto säilyisi myös tuleville sukupolville.
KYLLÄPÄS! Kasvatustavoitteet ja todellisuus ovat eri planeetoilta. Lippukuntatasolla toki tarkoitus pyhittää keinot eli retkillä ja leireillä mennään metsään kasvatustavoitteiden ylevien päämäärien mukaisesti, mutta tavoitteiden kirjaimen toteuttaminen ei tarkoita niiden hengen tavoittamista. Käytännön partiossa ei ole kyse todellisesta luonnollisen ympäristön ymmärtämisestä. Selvimmin tämä näkyy suurleireillä: kaupungista paetaan metsään vain siksi, että sinne voidaan rakentaa oma pastoraalisidyllinen kaupunki monikerroksisine kahviloineen ja jättiscreenein varustettuine iltanuotiolavoineen.
EIPÄS! Pitäiskö partioleireillä yhä edelleen yöpyä havulaavuissa? Pitäisikö jokaisella olla itse ommeltu rinkka ja päässä itse tuohesta tehdyt aurinkolasit? Silläkö saavutettaisiin aito luontosuhde? Sellaisella ei muuta kuin tuhottaisi paljon metsää. Ei aidon luontosuhteen rakentaminen tarkoita sitä, että lippukunnissa pitäisi yrittää palata takaisin kivikaudelle.
KYLLÄ! Ei ongelma ole laavukankaan materiaalissa vaan korvien välissä. Gore-Tex ei ole este, mutta liikaa korostettuna uudet materiaalit ja muut urbaanin kulttuurin ilmiöt ovat jo haitaksi. Jos partion ympäristökasvatus on vain sitä, että heijastetaan luontoon kivikaupunkien urbaani kulttuuri, niin lopputulos on auttamatta vääristynyt. Metsä on ja sen pitääkin olla partiolaiselle leiripaikka, mutta sen on oltava myös paljon muuta. Monipuoliseen luontosuhteeseen kuuluu kokemus metsäleiristä, mutta yhtä lailla siihen täytyy kuulua myös tietoon ja tuntemukseen perustuva, kokemusta syvempi ymmärrys. Se on unohtumassa partiosta.
EI! Partiossa saadut luontoelämykset voivat sytyttää kipinän hankkia itse lisää tietoa, kuten aktiivisen kansalaisen kuuluukin. Mutta ei partio yksin voi paikata perheen tai koulun biologianopetuksen puutteita. On tärkeää että lapsille rakentuu jo pienestä pitäen elävä luontosuhde. Silloin emme enää tulevaisuudessa näe päättäjiä, jotka kuvittelevat ihmisen eriytyneen luonnosta täysin. Se on arvokkain ymmärrys, jonka partio voi tarjota. Partiossa kasvaneet tulevaisuuden aktiiviset kansalaiset eivät tapa saimaannorppaa sukupuuttoon, tuhoa Itämerta ja halua kuivattaa Kemihaaran soita.
Kuva: Joel Nykter
Juttusarjan edelliset osat:
Väittely partiopaidan väristä.
Väittely partiotaitokisoista.
Väittely siitä, loppuuko partiolaisuus, kun ottaa huivin kaulasta.
Väittely sekalippukuntien paremmuudesta tyttö- ja poikalippukuntiin verrattuna.
Väittely siitä, pitääkö kunnon partiojohtajan käydä Ko-Gi. Väittely siitä, uhkaavatko aikuiset nuorten tekemällä oppimista.
Väittely siitä, onko partio vain hyvätuloisten harrastus.
Väittely suurleirien oleellisuudesta.
Väittely siitä, pitäisikö paraatit lopettaa?
Kommentit
Kyllä turhan monella tuntuu olevan perinteiset veistelytaidot hukassa, niitä tulee tarvitsemaan lähes aina. Kaarnavenekkin on yksi vanha ja perinteinen esimerkki.
Kannatan lämpimästi luonnonmateriaaleista askartelua partiossa. Mutta etteikö helmet ja kimallus kuuluisi partioon? Noin puhuu poikalippukunnan kasvatti! Totta kai partioon kuuluu pienten ja sievien asioiden näpertely siinä missä veistely ja rakentelukin. Terveisin nimimerkki Tyttölippukunnan jäsen ja sudaritytön äiti. ;-)
Parhaat kimalteet saa usein kuitenkin kierrätysmateriaalista eikä Tiimarista. Minusta tuunaus olisi hyvin partiomaista, onko partiolaisilla taitoa tuunata?
Aika kelpo neuvo vaikka sudaritoiminnan luontosuhteen kasvattamiseen on se, että aina kun joudutaan askartelemaan sisätiloissa, käytetään tarveaineena jotain luonnosta saatua.
Kivet, kävyt, kaarnanpalat, kepit ja sisalista tehdyt köytökset kuuluvat minun partiooni. Nahasta ja vanerista voi toki tehdä vaikka noitarummun ja siihen maalata oman voimaeläimen, esim. lauman eläimen. Mutta siinä vaiheessa, kun käytetään sellaisia synteettisvoittoisia materiaaleja mitä vaikkapa Tiimari tai muut askarteluliikkeiksi itseään kutsuvat myyvät, aletaan olla vaaravyöhykkeellä. Eivät muovihelmet ja glitter tuo partioon mitään sellaista, mitä ei saisi ala-asteelta tai seurakunnan askartelukerhosta.
Puusta rakentamalla joutuu myös opettelemaan sellaisia kädentaitoja, joita ei enää muualla opi. Koulun puutöissä tehdään liitoksia ruuveilla ja liimalla, kuvaamataidossa käytetään valmista teippiä. Köytökset, naulat, puutapit ja loveamiset edellyttävät ihan eri luokan kädentaitoa ja tuottavat siksi isompia onnistumisen elämyksiä.
Tietysti tämä vaatii, että johtajakin on vihkiytynyt näihin perinnekonsteihin. Mutta tekemällä oppii! 8 vuotta sitten teimme PT-skabassa golfmailaa 2*4-lankusta sahaamalla ja ilmastointiteipillä liittämällä. Nyt ehkä osaisin jo veistää mailan raakalankusta.
Kirjoita uusi kommentti