Etsä viitsis, viitsit sä?

Mikä on kauheinta, mitä toinen johtaja voi sanoa toiselle leirillä, pt-kisoissa tai johtajiston kokouksessa? Partiojohtaja.fi selvitti millaisista kommenteista vedetään herne nenään.

"Mutta mitäs sä itse teet?"

Olin ensimmäistä vuotta lippukunnanjohtajana ja stressissä siitä, että monille tapahtumille oli vaikea löytää innostuneita tekijöitä.
Erityisesti talvileiri lähestyi kovaa vauhtia, eikä sen johtajaa
tuntunut löytyvän. Kysyin samanikäiseltä kaveriltani, kiinnostaisiko häntä, koska hänellä ei silloin ollut partiossa mitään pestiä. Vastauksena oli, että ei kyllä pysty sitoutumaan, jos vaikka lähtee hiihtolomaksi jonnekin muualle. Vuolaiden selitysten jälkeen hän kysyi "Niin, mutta mitäs sä itse oikein teet?" Niin, mitä sitä lippukunnanjohtaja itse oikein tekee, ihan hyvinhän tästä järjestäisin vaikka kaikki lippukunnan tapahtumat.

Nimim. 24-vuotias lippukunnanjohtaja

"Sudarit tulevat päivällä, voit varmasti katsoa heitä samalla, kun pidät ohjelmapisteitä vanhemmille leiriläisille?"

Olimme lippukuntaleirillä saaressa. Vartiolaiset oli jaettu kahteen osaan, joista toinen suuntasi päiväksi purjehtimaan ja toinen ohjelmapisteisiin. Perinteinen johtajapula vaivasi, joten päädyin pitämään yksin kolmea ohjelmapistettä.

Tehtävä ei sinänsä ollut vaikea. Ohjelmat pystyi suorittamaan varsin lähellä toisiaan, ja vartiolaiset eivät tarvinneet paljon opastusta. Haastavaksi tehtäväni teki se, että sudenpentujen oli tarkoitus saapua leirille päivällä.

Muiden johtajien ollessa purjehtimassa minun pitäisi siis ohjelmapisteiden lisäksi myös leikittää lapsia. Kun poikaystäväni ehdotti asiaa aamupuuron äärellä, olisi tehnyt mieli huutaa.

Nimim. 18-vuotias partiojohtaja

"Viitsisitkö tuoda sen vesitynnyrin tänne ruokarastille?"

Lippukuntamme järjesti partiotaitokilpailut. Olin kisakeskuksessa suunnittelemassa rauhassa omaa rastiani, kun kaverini soitti minulle. Hänelle oli tullut kiire rastin valmistelun kanssa ja ensimmäinen vartio lähestyi jo rastia. Vesitankkaukseen tarkoitettu tuhannen litran tynnyri oli kuitenkin vielä kisakeskuksen pihassa. Kaverini pyysi minua tuomaan sen paikalle tavallisella henkilöautolla. Epäilyni hän kuittasi vain heittämällä: "No kyllä sä jotain keksit!" Kyse oli pilailusta ja toinen rastimies oli jo tulossa hakemaan tynnyriä pakettiauton kanssa, mutta keskellä kisastressiä pyyntö ei naurattanut.

Nimim. 23-vuotias partiojohtaja

"Olet vain tuollainen kapinoiva pikkutyttö, joka ei ole edes tehnyt mitään täällä."

Olimme siirtämässä lippukuntamme alusta leirille. Vastasin yhdessä ystäväni kanssa siirtoleiristä, jolla oli noin kaksikymmentä leiriläistä. Nuoresta iästäni huolimatta olin tehnyt paljon siirron sujumisen eteen. Laivan kippari, pitkän linjan partiolainen, ei kuitenkaan ollut samaa mieltä kanssani kaikista ohjelmallisista asioista. Riitatilanteessa hän sitten teki hyvin selväksi, että minusta ei ole mihinkään.

Nimim. 16-vuotias laumanjohtaja

Teksti: Anu Kääriäinen ja Aino Öhman, kuvat: Joel Nykter

Kommentit

Kirjoittanut Anonyymi (ei varmistettu) Su, 24/05/2009 - 14:10.

tuo vanhempien luottamuksen puuttuminen on kyllä tuttua. Itse olen rielusti yli 20-vuotias ja toiminut luottotehtävissä sekä johtajana jo ties kuinka monta vuotta, mutta vanhemmilta johtajilta ei minkäänlaista luottamusta heru. Ei siinä kauhean innoissaan mitään enää jaksa alkaa järjestämään kun haukutaan ja vähätellään.

vastaa

Kirjoittanut Lauri Jahkola (ei varmistettu) To, 07/05/2009 - 08:41.

Joo. Tuttu tapaus. Kerran pidimme jokakeväistä partionäyttelyä vanhemmille ja ohikulkijoille keskuspuistossa ja sudenpennuille järjestettiin sitä ennen omaa ohjelmaa. Olimme keränneet roskia kisailuhengessä ja niitä löytyikin varmaan toistasataa kiloa erilaista rautaromua ja rikkinäisiä pulloja. Kokosimme ne tien viereen, mikä sattui olemaan juuri paraatipaikalla.

Sen sijaan, että sudenpentuja olisi kehuttu saavutuksista ja vaikkapa ilmoitettu kohta saapuville vanhemmille, kuinka hyvin heidän lapsensa olivat onnistuneet palvelutempauksessa, päättivät silloinen Lpkj ja isoveljeni, että romukasa on ehdoitta siirrettävä syrjään ja tekivät muitta mutkitta selväksi, että olin ollut tyhmä kun en keksinyt parempaa paikkaa kerätä romuja.

Yksi legendaariseksi jäänyt lausahdus on piirileiriltä, jonne lippukuntamme koetti järjestää musiikkia johtajien yökahvilaan. Emme saaneet alunperin toivomaamme puolustusvoimien ajokkipoteroa esityspaikaksi, vaan johtajakahvilasta käyvä herätysteltta pystytettiin keskelle kiitotietä, jonka toisella laidalla olivat lähimmät savut.

No muitakin myönnytyksiä oli, mutta viimein saimme bändin kasaan ja jotain äänentoistoakin. Iltaisin soiva musiikki kantautui kuitenkin savuihin, ja muutamat sudenpennut olivat siitä valittaneet, etteivät saa unta. Tästä joku johtaja kertomaan eteenpäin ja lopulta aina itse leirinjohtajalle. Aloimme neuvotella hänen kanssaan meluvallien rakentamisesta yms. hetkittäin kiihtyneissäkin tunnelmissa.

Lopulta jouduimme päätymään epätyydyttävään ratkaisuun, ettei meluvallia ole varaa rakentaa ja että elävää musiikkia ei voida enää soittaa, paitsi ennen sudarien maatamenoa (ja ennen kuin johtajat edes sankoin joukoin ehtivät kahvilaan). Eräs johtaja, jonka titteliä tai asemaa en tarkemmin muista, laukaisi keskustelun päätteeksi yhdelle meikäläiselle seuraavat yhteistyöterveiset ja lohdun sanat: "No sä nyt vaan oot tollanen harvinaisen vittumainen kaikki-tai-ei-mitään-tyyppi!"

Ehkä niinkin, onhan samaisen johtajan liikanimeksi vakiintunut myös "vanha kääkättäjä". Mutta useammin olisi parempi miettiä, mitä sanoo, ettei sano, mitä miettii.