Kasvot

Signmark oppi partiossa ratkaisemaan ongelmia – mutta ei pitämään hernekeitosta

Maailman ensimmäinen viittomakielinen rap-artisti Signmark rakentaa siltoja kuurojen ja kuulevien välille. Partiossa hän oppi toimimaan erilaisten ihmisten kanssa ja selviytymään ongelmista.

Signmark alias Marko Vuoriheimo, 30, liittyi Helsingin NMKY:n Katajaisiin 7–8-vuotiaana serkkunsa innostamana ja oli mukana toiminnassa viitisen vuotta. Harrastuksessa parasta oli Vuoriheimon mukaan yhteisöllisyys.

Parhaat muistot liittyvät erilaisiin ryhmässä tehtyihin tehtäviin ja sieltä saatuihin onnistumisen kokemuksiin:
– Esimerkiksi kerran kun kiersimme kaupungilla rastilta rastille, keksin ratkaisun tehtävään, jossa lapulle kirjoitettu viesti piti lukea peilin avulla. Silloin tuntui tosi tosi hyvältä, Vuoriheimo kertoo
– Partiossa oppi, miten selvitä erilaisista tilanteista ja jos eteen tulee ongelmia, miten ratkaista ne.

Mieleen on jäänyt myös talviretkellä yöpyminen kamiinateltassa ja yölliset kipinävuorot. Kerran Vuoriheimon lippukunta osallistui Vaasassa järjestetylle isommalle leirille.
– Silloin jännitti etukäteen, koska olin ensimmäistä kertaa tilanteessa, missä oli paljon vieraita ihmisiä ja vähän kuuroja.
Pahanmakuisin partiomuisto on myös samalta leiriltä.
– Ruokana oli hernekeittoa, enkä pidä siitä yhtään. Laitoin serkkuni hakemaan minulle siksi ruokaa huoltoasemalta, Vuoriheimo kertoo, mutta pystyy nyt jo nauramaan silloiselle kärsimykselleen.

Taito selvitä erilaisista tilanteista on ollut tarpeen myös partion jälkeen, kun Vuoriheimo on luonut uraa maailman ensimmäisenä kuurona rap-artistina, Signmarkina.

Signmarkin Speakerbox-kappale sijoittui Suomen euroviisukarsinnoissa toiseksi. Toisin kuin muilla osallistujilla, Signmarkilla ei ole takanaan levy-yhtiötä ja sen myötä isoa markkinointikoneistoa, joten sijoitus oli melkoinen yllätys artistille itselleenkin. Hän arvelee, että ihmisiin vetosi joukon positiivinen asenne ja aitous.
– Ei meillä ole mitään menestyssalaisuutta, muuta kuin tulla esiin omaan itsenään, sellaisena kuin on, Vuoriheimo pohtii.

Hän on joutunut matkan varrella kohtaamaan paljon ”ei kuuro voi tehdä musiikkia” -asennetta, mutta hänen mukaansa kehitystä on tapahtunut, kun tieto yhtyeestä on levinnyt.

Signmarkin vuonna 2006 julkaisema cd-dvd on yhä maailman ainoa viittomakielinen rap-dvd. Uusi levy on tekeillä.
– Kappaleiden tekeminen on aikaavievä prosessi. Ensin minä mietin tarinan, sitten yhtyeen äänitorvi Mc Brandon tekee siihen sopivan englanninkielisen tekstin, sitten minä taas mietin, toimiiko se viittomakielellä.
– Työ on sellaista jatkuvaa pallottelua..

Kaikki lähti musiikista, mutta nyt Vuoriheimo on yhdessä ystävänsä Nuppu Stenrosin kanssa perustanut yrityksen, jonka on tarkoitus laajentaa toimintaa muuhunkin kuin Signmarkin markkinointiin. Suunnitteilla on luentoja, opetusta, tapoja rakentaa siltoja viittomakielisen ja suomenkielisen yhteisön välille. Innostus on käsin kosketeltavaa.

Vuoriheimo vakuuttaa, ettei rooli kuurojen yhteisön äänitorvena kyllästytä, vaan että hän jaksaa mielellään jakaa tietoa.
– On hienoa voida kertoa ihmisille viittomakielestä ja kuurojen kulttuurista. En tee tätä vain itseni, vaan koko viittomakielisen yhteisön puolesta. Tieto leviää joka kerta eteenpäin ja se on minulle tärkeintä.

Teksti: Aino Öhman, kuva: Eino Hankela
 

Kommentit

Kommenttien lukemisen asetukset

Valitse, kuinka kommentit näytetään ja klikkaa "Tallenna asetukset".

Saiskohan Signmarkin jollekin suurelle partioleirille soittaan? Ois mukavaa vaihtelua ja "ystävyyden rakentamista yli rajojen" =)

Joo tuntuu että musaskeneltä löytyy montakin, jotka on olleet partiossa. Meidän lpk:stakin moni lähtenyt mieluummin sähköskittaa virittämään kuin kynsitulia.

Olisi kiva jos partiossakin näitä bändejä nähtäisiin, vaikka suurleireillä. Ei jäisi sellainen vaikutelma, että partiossa on ehdoitta huonoa musiikkia. Vaan että voi olla samalla partiossa ja tehdä musiikkia. Vai ovatko nämä asiat liian vastakohtaisia?-)

Voi kuinka kiva kasvolöytö ja partiostoori taas! Kiinnostava, ajankohtainen, symppis.

Kirjoita uusi kommentti

Tämän kentän sisältö pidetään yksityisenä eikä sitä näytetä julkisesti.
By submitting this form, you accept the Mollom privacy policy.