Ongelmatapaus
Palstalla Partiojohtaja.fi kysyy asiantuntijalta neuvoa partiojohtajaa kohtaavan ongelmatapauksen ratkaisemiseen. Onko sinulla pulma, jonka selvittämiseen haluaisit apua? Vinkkaa siitä toimitukselle pj.toimitus@partio.fi
Ongelma: Lippukunnan tehtävät ovat jakautuneet miesten ja naisten töihin. Tytöt ovat aina leirillä keittiössä ja toimivat sihteerinä, pojat hoitavat rakentelun ja kaluston.
Hannu Kilpeläinen, virkavapaalla oleva Sastamalan kirkkoherra, teol.tri, vastaa:
”Oma kokemukseni partiosta on lapsuudestani ja nuoruudestani. Silloin ei juuri ollut yhteistä toimintaa poika- ja tyttölippukuntien välillä, valitettavasti. Ei maailma noista päivistä välttämättä ole kehittynyt. Yhteiskunnan tietyillä sektoreilla tasa-arvo on lisääntynyt, mutta epätasa-arvo ei ole kokonaan poistunut. Lähes kaikkien alojen johtotehtävät ovat jokseenkin ’miehitetty’, vaikka monilla aloilla asiantuntijaportaan työntekijät ovat enimmäkseen naisia. Näin on esimerkiksi yliopistoissa.
Kirkkoherrana Sastamalan seurakunnassa olen joutunut ratkaisemaan vaikeita, suorastaan sukupuoliseen syrjintään liittyviä tapauksia. Seurakunnassa oli kaksi miespappia, jotka eivät suostuneet toimittamaan jumalanpalvelusta naispuolisten kollegoidensa kanssa. Miespapit tekivät väärin kirkon ja valtion lainsäädännön suhteen. Siksi heidän toimilleen oli laitettava tinkimätön stoppi. Lisäksi oli puututtava tällaista toimintaa ylläpitäviin rakenteisiin. Kompromisseja ei voi tehdä, tai johtaja syyllistyy itse lain rikkomiseen. Vääryys korjattiin: miespapit saivat lähteä ja naispapit jatkaa tehtäviään.
Vapaassa kansalaistoiminnassa, kuten partiossa, sukupuolitetut tehtävät eivät välttämättä ole rakenteellista toisen sukupuolen sortamista. Kun niitä halutaan muuttaa, on syytä olla tinkimätön, vaikka saisi tiukkapipon ja ilonpilaajan maineen. Mielistelyllä ja epäjohdonmukaisuudella vain pahentaa tilannetta.
Tätä kaikkea voi soveltaa kaikkiin partiotoiminnan tilanteisiin. Korostan, että on oltava johdonmukainen. Pienikin lipsuminen vesittää koko asian. Ei tasa-arvo synny vain päätöksillä ja paperilla, vaan se on tehtävä eläväksi jokapäiväisessä elämässä.”
Teksti: Anna-Maria Rajala, kuva: Joel Nykter
Kommentit
Lauri J:n kanssa samaa mieltä, että tulehtuneessa tilanteessa täytyy luoda selvät säännöt, joita myös noudatetaan.
Anonyymin kuvaamalla asenteella ei kyllä lippukunnissa - tai missään muuallakaan - koskaan saavuteta tasa-arvoa: "No Jartsa, tällä leirillä sun ei tarvi tehdä ämmien keittiöhommia, kun osallistuit niin hienosti niihin viimeksi!"
Kompromisseja ei voi tehdä, silloin kun on kyse kaiken toiminnan perustana olevista syvän periaatteellisista linjauksista. Jos sille tielle lähdetään, tarkoittaa se käytännössä sitä, että toiset ihmiset ovat arvokkaampia kuin toiset, sillä heidän oikeuksiaan voi polkea, koska miehelle tulee paha mieli, jos hän "joutuu" keittiöön.
Kilpeläinen otti esimerkiksi Sastamalan seurakunnan miespapit, jotka pakotettiin Raamattuun perustuvan vakaumuksensa vuoksi jättämään tehtävänsä. Kilpeläisen tinkimättömyys ja haluttomuus tehdä kompromisseja johti kahden mitä sydämellisimmän miespapin eroon, ja aiheutti seurakuntalaisille paljon mielipahaa. En todellakaan halua vastaavan jääräpäisyyden toteutuvan partiossa niin, että pojille sanotaan, että joko menet keittiöön naisten kanssa tai saat lähteä. Joustavuudella saavutetaan paljon pitkäkantoisempia ratkaisuja, ja uskon että molemmille sukupuolille löytyy tilaa sekä keittiöstä että rakenteluhommista, kun vain asiasta yhdessä keskustellaan ja sovitaan miten yksipuolistunutta työnjakoa ryhdytään korjaamaan. Kilpeläinen toteaa, että "ei tasa-arvo synny vain päätöksillä ja paperilla", mutta yhteisistä päätöksistä täytyy lähteä liikkeelle, muuten ollaan yhtä onnettomassa tilanteessa kuin Sastamalan seurakunta. Partion perusta on yhteistyössä ja toisten huomioimisessa, ei tinkimättömyydessä ja toisten pakottamisessa. Kilpeläisen suosima kovan linjan johtotyyli ja "kompromisseja ei voi tehdä" -ajattelu eivät partioon kuulu.
Poikalippukunnassa ei juuri sukupuolikompromisseja tunneta :-D
Joo, samaa aihettahan pääkirjoituskin sivusi.
Tärkeintä hommissa lienee tiettyjen partiojohtajien esimerkki. Jos löytyy yksikin miespuolinen, joka lietsoo esitetynlaista "akkojen hommia" -asennetta ja mieluummin paukuttaa vasaraa, voi hän saada nuoremmista poikajohtajista seurakseen harhaan-johdettujen joukon. Myös naispuoliset PJ:t voivat ottaa ohjat käsiinsä. Siinä, kun opettelee itse rakenteluihin vaadittavat hommat, voi osoittaa, että näitä hommia tekee nainen siinä missä mieskin. Tälläinen kisailuhenki voi johtaa parhaimmillaan siihen, että miespuolisetkin alkavat näyttää taitojaan vaikka sudenpentujen hulluttamisessa tai pohjaanpalaneiden puurokattiloiden tiskaustekniikassa.
Mutta jos ei muu auta, niin ehkä kannattaisi tehdä jotakin seuraavanlaista:
a) Jaetaan lippukunnan tarpojat, samoajat ja vaeltajat sukupuolittain ja sovitaan, että tietyt tapahtumat tai osa-alueet ovat vuorovuosin näiden sukupuolijaostojen nakkeina. Esim. niin, että kun tänä vuonna on poikatarpojien ja -samoajan nakkina muonittaa talvileiri, niin he voivat kyllä kysyä neuvoa edellisvuonna homman hoitaneilta tytöiltä, mutta varsinaisen tekemisen ja työvoiman pitää tulla omasta takaa.
b) Kirjataan hallituksen pöytäkirjaan nakit, joissa on sukupuolikiintiöt. Esim. niin, että kaikissa yli 3 henkeä vaativissa työryhmissä pitää olla kiintiönä yksi kutakin sukupuolta. Tai vaikka lisäksi, että leirikeittiössä pitää aina olla lähes yhtä monta tyttöä kuin poikaa. Tämä kuulostaa mielivallalta, mutta tulehtuneissa tilanteissa tai syvälle juurtuneissa asenteissa se voi olla toimivin ratkaisumalli.
Kirjoita uusi kommentti