Sadan vuoden riitelyn historia – partio Suomessa
Sadan vuoden aikana suomalaiset partiolaiset ovat olleet valmiita anomaan natsijohtajalle kunniamerkkiä, lähettämään lapsia Neuvostoliittoon pioneerileirille ja mustamaalaamaan toisiaan surutta.
Vuonna 1969 järjestetyssä juhlassa Helsingin Olympiastadionilla partion uudistamista vaatineen nuoret radikaalit pystyttivät banderolleja katsomoon.
Partioviikolla julkaistu suomalaisen partion satavuotishistoria on kirjajärkäle, joka ei ole järjestökoneiston tuottama suurten saavutusten juhlakirja, vaan liikkeen kaaren hahmottava historiantutkimus. Siksi tiiliskiveen kannattaa tarttua. Kirja herättää miettimään, miten veljeyttä, sisaruutta, rajat ylittävää ystävyyttä korostava liike on synnyttänyt maassamme niin riitaisan järjestökentän.
Kun Siniset partiotytöt eli NNKY-taustaiset lippukunnat erosivat Suomen Partiotyttöliitosta (SPTL), asiaa käsittelevässä kokouksessa he päättivät ”rukoilla herätystä SPTL:lle”. Pahimmillaan 1930-luvulla kansallisen tason partio-organisaatioita oli 11 kappaletta.
Yhteistyö olisi aina sujunut, jos muut olisivat ymmärtäneet olevansa väärässä. Tappelussa kunnostautuivat erityisesti partiopojat. Muu partiomaailma pyöritteli päätään riitaisille suomalaisille. Tällä hetkellä yhden kansallisen partio-organisaation Suomi on maailmalla harvinaisuus. Ehkä mennyt hajaannus on syy siihen, ettemme ole niin yhtenäisiä kuin ehkä haluamme antaa ymmärtää.
Ilmakivääriammunnalla bolsevismia vastaan
Kirja avaa monien perinteiden – muidenkin kuin paraatien, suurleirien ja muiden suureellisten tapahtumien – taustoja. Esimerkiksi käy ilmakivääriammunta. Innokkaana vartiolaisena 1990-luvulla piirin ilmakiväärikisoissa käydessäni en voinut aavistaa, millaisiin suuriin yhteiskuntapoliittisiin päämääriin toiminnalla on alun perin tähdätty.
Suomen Partiopoikaliiton toiminnanjohtaja selosti pohjoismaisessa partiokonferensissa 1937, että Suomi oli ”länsimaisen sivistyksen etuvartio bolsevismia vastaan”. Tämän takia suomalaisen ohjelman painopisteitä piti tarkistaa ”ajan vaatimuksia vastaaviksi”, ja ohjelmaan tuli muun muassa ilmakivääriammunta. Se sai suuren suosion ja sotien jälkeen siitä tuli partiotaitokilpailujen vakiolaji.
Samana vuonna 1937 Suomen Partiopoikaliitto solmi yhteydet Hitler-Jugendiin. 1970-luvulla oli vuorossa toinen suunta: Suomen Partiolaiset solmi suhteet Neuvostoliittoon ja lähetti partiolaisia pioneeritapahtumiin. Partioaate ja -arvot ovat taipuneet moneksi.
Kolkkapojat hyökkäsivät kuitenkin banderollien kimppuun ja repivät ne alas. Radikaalit vastustivat "vanhojen valtaa" ja laativat "Pois fossiilit"-julkilausuman. Heidän äänitorvensa oli etenkin Partiojohtaja-lehti.
Mustamaalauksen, kapinakenraalien ja kiivaiden kirjeiden järjestö
Intohimoisesti harrastukseensa suhtautuvat partiolaiset ovat vuosien varrella kunnostautuneet kiivaiden kirjeiden lähettäjinä. Loka on lentänyt Lontoota myöden. Kaiken tämän vuosia jatkuneen ja yhä elävänä perinteenä kukoistavan kirjelmöinnin hyödyt liikkeelle jäävät kylläkin kyseenalaisiksi.
1930-luvun partio-ohjelman kansallistamispuuskassa – jonka perua ovat muun muassa Väinämöisen patalakit – keskustelu partion periaatteista kävi niin kuumana, että väärämielisten ajatuksista raportoitiin Gilwell-Parkin johdolle. Kierrokset kovenivat ja pian kirjeen lähettämisen jälkeen Lontooseen sähkötettiin pyyntö polttaa kirje sitä avaamatta. Partiojohtajat osaavat! Nykyiset lokasähköpostit ja Facebook-statusavautumiset tuntuvat varsin kesyltä toiminnalta.
Vuonna 1975 Suomen Partiolaisten syyskokouksessa Tampereella kapinakenraalit olivat vauhdissa. Ensimmäisen kokouspäivän jälkeen oppositio kokoontui omaan varjokokoukseensa, joka heidän sanojensa mukaan oli ”keskustelutilaisuus, ei junttakokous”. Kokouksen jälkeen SP:n hallitukselle lähetettiin muistio, jossa järjestön johto ja sen ratkaisut haukuttiin. Itse kokouksessa opposition edustajat pysyivät kuitenkin hiljaa.
Tänä syksynä on jälleen jäsenkokous Tampereella. Partiojohtaja.fi on takuulla paikalla. Historiasta oppineena itse kokouksen seuraaminen lienee turhaa. Tärkeintä on etsiä nurkan takana urputtavat oikeamieliset.
Marko Paavilainen: Aina valmiina – Partioliike Suomessa 1910 – 2010. 540s. SKS
Teksti: Aino Öhman, kuvat: Suomen Partiolaisten arkisto
Testaa partiohistoriatietosi ja pelaa Partiopää-peliä
Tilaa partiohistoria
Kommentit
Suomalaisen partion kaikki käänteet on laitettu tuohon kirjaan ja sillä halutaan myöskin, ettei asiat painu unhoon. Niin hyvät kuin huonotkaan.
Historiaan kuuluvat yhteydet Hitler-Jugend- liikkeeseen ja pioneereihin.
Tänä päivänä suurin osa suomalaisista partiolaisista kantaa partiopuvussaan poliittista symbolia, euroopan unionin tähtikuviota.
Edelleenkään ei näköjään osata irtisanoutua politiikasta.
Lisäksi partiopuvussa kannetaan useita partiopoliittisia tunnuksia sekä sitä pelottavaa siniristilippua, jonka joku tulkita viittavaan vaikka umpimieliseen suomenkielisyyteen.
"partiopoliittisia tunnuksia" Mitä ne mahtavat olla?
Erään näkemyksen mukaan ainakin partiopuoluetunnusta kannetaan paikkakuntatunnuksen alla.
Mielestäni hyvä asia, ettei piiloteta historian nolompia kohtia (tämän päivän silmin katsottuna). Ei siinä mustamaalaamisesta ole kyse, eikä partioliike ollut ainut aatteellinen liike jossa oli oikeisto- tai vasemmistoradikalismia muodossa tai toisessa siihen aikaan.
Tapahtunutta pitää faktojen kautta katsoa ja siitä oppia, ettei toisteta vanhoja virheitä tulevaisuudessa. Juuri siihen aikaan toimintaa varmaan katsottiin oikeaksi ja hyväksi, eikä ajateltu toista puolta. Siinähän se vaara piileekin - pitäisi olla kauaskatsoisempi näkemys siitä miten asiat vaikuttavat ja näkyvät ulkopuolisinkin silmin. Vaikea taito.
Miksi tämä politiikka ja historian mustat vaiheet saa näin ison roolin tämän historiikin informoinnissa? Ainakin toinen tämänlaatuinen uutinen ko, teoksesta.
Halutaanko sitä myydä skandaaleilla? Onko kyseessä jälkipolvien krapula? Vai onko se kirja tosissaan näin vahvasti politiikkaan yms. keskittynyt?
Ei ne Artekin leirit mitään kamalia olleet. Pepsi maistui laimennetulta mämmiltä ja kerrostalossa asuivat (kaveri kertoi, mä en käynyt).
t. yksi, joka on ennakkotilannut kirjan mutta ei ole vieläkään nähnyt koko eeposta
Näkyy että tämäkin historiikki on historiikkien tapaan mielikuvan luonnin väline. Kun passiiviselta vaikuttava nykynuoriso on vieraantunut perinteisistä poliittisista päätöksentekomekanismeista, on hienoa osoittaa kuinka partioliike on aktiivinen poliittisesti. Tai siis ainakin, että partiolaiset osaavat riidellä asioista, jos se jonkun mielestä ei ole politiikan määritelmä.
Historia näemmä toistaa itseään, nytkin "oikeamieliset" urputtavat nurkan takana ja lähettelevät adresseja.
..ja jatketaan vielä lyömällä lisäargumentteja pöytään siitä, että ajat eivät tosiaankaan ole muuttuneet: "Radikaalit vastustivat "vanhojen valtaa" ja laativat "Pois fossiilit"-julkilausuman. Heidän äänitorvensa oli etenkin Partiojohtaja-lehti." Ja näinhän se on edelleen :)
Miksi sitten partiossa tapellaan niin paljon? Miksi sinänsä harmittomasta ja iloisesta harrastuksesta tehdään suuria tunteita herättävä, miltei elämän ja kuoleman asioilta vaikuttava polemiikkishow? Itse uskon, että partio antaa monille, sanotaanko "ongelmallisille" ihmisille mahdollisuuden päästä pätemään.
"Siviilielämässä" pätemään pääseminen on huomattavasti vaikeampaa, partiossa taas voi hyvinkin helposti nousta kohisten ylöspäin vallan ja vastuun tikkaita, saada semmoista kivaa pönkitystä itsetunnolle. Sitten kun tällaiset ihmiset kokevat jonkin asian uhkaavan omaa partion kautta rakentunutta identiteettiään niin toki sitten nousee tunteet pintaan.
Ja älkää erehtykö luulemaan että yritän asettua tässä muiden yläpuolelle! Itse olen ihan yhtä pätemisenhaluinen ja itsetunnossakin on vielä reilusti parannettavaa, mutta sen verran täytyy omaa kilpeä kiillottaa että ainakin omissa kuvitelmissani toimintaani ohjaa pyrkimys partion perustehtävän toteuttamiseen laadukkaammin, laajemmalti ja pitkälle tulevaisuuteen. Ja se perustehtävä on partiokasvatus.
"Miksi sinänsä harmittomasta ja iloisesta harrastuksesta tehdään suuria tunteita herättävä, miltei elämän ja kuoleman asioilta vaikuttava polemiikkishow?"
-Harmittomat ja iloiset harrastukset eivät julista aatemixiä ja kansalaiskasvatusta. Koska partio on liike, (epämääräisen?) aatteen ympärille syntynyttä toimintaa, on varsin ymmärrettävää, että "oikeista" toimintatavoista syntyy polemiikkia.
Kirjoita uusi kommentti